Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Helleraja meni rikki, kesälämpö jatkuu – näillä alueilla kuunpimennys…
Uutiset |

Helleraja meni rikki, kesälämpö jatkuu – näillä alueilla kuunpimennys näkyy parhaiten

Usvaa ja aurinkoa.
Viikonloppuna edessä on aurinkoa, usvaa, sumua, lämpöä ja paikoin sadekuuroja. Sunnuntaina ukkonenkin on mahdollista lännessä. Kuva: Heikki Turunen, Juuka

Lue tiivistelmä

  • Sää jatkuu lämpimänä, mutta ajoittain tulee myös sateita. Sumut voivat paikoin estää lämpötilojen nousua.
  • Perjantaina Porissa mitattiin 25,1 astetta eli juuri ja juuri hellettä. Myös lauantaina voidaan paikoin yltää 25 asteen lukemiin, paras mahdollisuus jopa helteeseen on Pohjanmaan maakunnissa.
  • Sunnuntaina lännessä voi ukkonenkin jyrähdellä.
  • Sunnuntai-iltana Suomessa koetaan täydellinen kuunpimennys. Perjantaina tehdyn pilvisyysennusteen mukaan paras mahdollisuus pimennyksen näkymiselle on maan etelä- ja itäosassa.
  • Myös ensi viikon sää näyttää kesäisen lämpimältä, mutta vaihtelevalta.
  • Viime vuonna tähän aikaan oli meneillään hellejakso, joka päättyi ennätyksellisenä vasta 10. syyskuuta.

Syyskuun säässä on meneillään kesäisen lämmin jakso, vaikkakin ajankohdalle tyypilliset sumut aiheuttavat ennusteisiin epävarmuutta.

Perjantaina mitattiin syyskuun tähän mennessä ensimmäinen hellelukema, kun Porissa oli 25,1 astetta. Kyseessä oli vuoden 34. hellepäivä. Tätä ennen edellisen kerran hellettä eli vähintään 25,1 astetta oli 15. elokuuta, jolloin Kuhmossa mitattiin 26,0 astetta.

– Sää jatkuu tuoreimpien ennusteiden mukaan lämpimänä ainakin ensi viikon loppuun asti. Lähipäivinäkin ainakin hätyytellään paikoin hellerajaa ja lämpötila kohoaa yleisesti 20 ja 24 asteen välille. Osassa maata sumupilvilautta saattaa kuitenkin torpata lämpötilojen kohoamisen yli 20 asteeseen myös tämän loppuviikon ja ensi viikon aikana, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Viime vuonna tähän aikaan syyskuuta oli meneillään hellejakso, joka kesti lopulta kahdeksan päivää, 3.–10. syyskuuta 2024. Tämä oli uusi syyskuisten hellepäivien lukumäärän ennätys vuodesta 1961 alkavissa tilastoissa. Viime vuoden syyskuun hellejakson korkein lämpötila oli 5. syyskuuta 2024 Turussa ja Kaarinassa mitattu 28,0 astetta. Keskimäärin syyskuussa on tilastojen mukaan alle yksi hellepäivä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lauantaina sumuja, aurinkoa ja sadekuuroja – ”Paikoin voi hellerajakin rikkoutua”

Perjantaiaamu oli jälleen laajalti sumuinen.

– Sakeaa sumua oli etenkin maan eteläosassa vielä ennen puolta päivää. Päivän edetessä sumut ovat kuitenkin monin paikoin hälvenneet. Etelärannikolla mereltä ajautuvan sumun riski on kuitenkin olemassa pitkin päivää, idässä sumupilvi voi puolestaan pysyä sitkeänä paikoin iltaan asti, Joonas Koskela sanoo.

Lisäksi Lapissa sää pysyy perjantaina pilvisenä, heikot sateet tai tihkusadekin ovat paikoin mahdollisia.

Harmaa ja sumuinen aamu Helsingissä syyskuussa 2025.
Perjantaiaamu oli Helsingissä sumuinen. Kuva: Markku Kuisma, Helsinki, 5.9.2025

Aurinkoisilla alueilla sää oli kuitenkin perjantaina kesäisen lämmintä. Porin 25,1 asteen lukemien lisäksi Raumalla oli 24,7 astetta, Kokemäellä 24,4 astetta ja Kouvolassa sekä Salossa 24,3 astetta.

Lauantaiyönä sumuja kehittyy jälleen maan etelä- ja itäosassa sekä Lapissa. Pohjoisessa tulee yöllä myös paikoin sadekuuroja.

– Lauantaina päivällä sumujen odotetaan jälleen hälvenevän, mutta sumupilvilauttaa voi olla pitkin päivää maan etelä- ja keskiosassa, varsinkin idässä. Etelässä voi paikoin tulla lauantaina heikkoja sadekuuroja ja pohjoisessa paikoin vähän runsaampia sadekuuroja.

Aurinkoisinta lauantaina on maan länsiosasta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ulottuvalla alueella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Lämpötila kohoaa Lapin eteläpuolella laajalti 20 asteen vaiheille ja monin paikoin 22–24 asteeseen. Lämpimintä on Pohjanmaan maakunnissa sekä Lounais-Suomessa. Paikoin voi hellerajakin rikkoutua – paras mahdollisuus siihen on Pohjanmaan maakunnissa. Lapissa lämpötila on enimmäkseen 15 ja 20 asteen välillä, Joonas Koskela kertoo.

Ennuste iltapäiville 6.–7.9.2025.
Ennuste iltapäiville 6.–7.9.2025.

Lämpimien päivien lisäksi myös yöt jatkuvat lämpiminä.

– Suurimmassa osassa maata yölämpötilat ovat loppuviikolla ja ensi viikollakin 10 ja 15 asteen välillä.

Sunnuntaina sadekuuroja lännessä ja pohjoisessa, Länsi-Suomessa ukkonenkin voi jyrähdellä – lämpötilat laajalti 20 ja 24 asteen välillä

Sunnuntain vastaisena yönä sumut ja sumupilvet painottuvat ennusteen mukaan pääosin Lappiin.

– Sunnuntaina maan länsiosaan saapuu sadekuuroja ja paikoin voi myös ukkostaa. Lännessä ja pohjoisessa pilvisyys vaihtelee, idässä on laajalti selkeää. Lännen lisäksi sadekuuroja tulee paikoin pohjoisessa. Lämpötila kohoaa päivällä laajalti 20 ja 24 asteen välille. Keski- ja Pohjois-Lapissa on edelleen viileämpää, Joonas Koskela ennustaa.

Sunnuntai-iltana Suomessa koetaan täydellinen kuunpimennys – paras mahdollisuus pimennyksen näkymiseen on etelässä ja idässä

Suomessa koetaan täydellinen kuunpimennys sunnuntaina 7. syyskuuta, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Täydellinen kuunpimennys alkaa sunnuntaina kello 20.31 Kuun kuljettua kokonaan Maan täysvarjoon. Täydellisen pimennyksen syvin hetki koetaan kello 21.12. Pimennyksen syvimmän hetken aikanakaan Kuu ei kuitenkaan pimene täysin ja katoa näkyvistä, vaan se näkyy sään salliessa taivaalla ruosteenpunaisena.

– Sunnuntai-illan kuunpimennyksen seuraaminen on sään puolesta tämän hetken ennusteen mukaan parhaiten mahdollista etelässä ja idässä. Näillä alueilla voi olla kuun noustessa laajalti selkeää. Lännessä pilvisyys vaihtelee ja paikoin tulee vielä sadekuuroja. Lisäksi pohjoisessa pilvisyys voi olla monin paikoin runsasta, joskin osa ennustemalleista saa pilvipeitteen rakoilemaan illalla myös pohjoisessa ja kuunpimennyksen näkeminen voi olla mahdollista suurimmassa osassa maata, Joonas Koskela toteaa.

Saitko hyvän sääkuvan tai kuvan taivaanilmiöstä? Lähetä kuva Forecan sääuutisiin!

Kuu on pimennyksen syvimmän hetken aikaan taivaalla itäkaakossa ja melko matalalla. Täydellinen pimennys päättyy sunnuntaina kello 21.53, kun Kuu lipuu jälleen Maan puolivarjoon ja lopulta sieltä pois. Koko pimennys on ohi kello 23.55.

Ursa toteaa, että kuunpimennys on verkkainen ja turvallinen havaita, eikä samanlaisia varotoimenpiteitä tarvitse noudattaa kuin auringonpimennyksen aikana. Kuuta voi havaita paljain silmin, eikä kiikaria tai kaukoputkea tarvita.

Edellisen kerran täydellinen kuunpimennys nähtiin Suomessa tammikuussa 2019.

Lue myös: Kuunpimennys: Kun kuu värjäytyy punaiseksi

Kesäisen lämmin sää jatkuu myös ensi viikolla

Näyttää siltä, että kesäinen sää jatkuu myös ensi viikon puolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Etelänpuoleinen lämmin ilmavirtaus vallitsee koko ensi viikon ajan ainakin tämän hetken ennusteiden valossa. Maanantaina varsinkin etelässä ja idässä voi olla laajalti aurinkoista, lännessä ja pohjoisessa on pilvisempää ja paikoin voi tulla sadekuuroja. Lännessä myös ukkoset ovat mahdollisia. Päivälämpötila on laajalti 20 ja 24 asteen välillä, Lapissa 15 ja 20 asteen välillä pilvisyydestä riippuen, Joonas Koskela kertoo.

Ennuste iltapäiville 8.–10.9.2025.
Ennuste iltapäiville 8.–10.9.2025.

Ensi viikon loppupuolen säässä on tämän hetken ennusteen mukaan vaihtelua.

– Ensi viikon edetessä yli 20 asteen lämpötiloja näyttäisi olevan päivittäin suuressa osassa maata, mutta etenkin pilvisyysennusteissa alkaa olla jo paljon epävarmuutta. Loppuviikolla sää voi myös muuttua tuulisemmaksi ja lännestä saattaa saapua runsaampia sateita, joiden myötä kaikkein lämpimin ilma väistynee Suomen yltä, Joonas Koskela toteaa.

Lue seuraavaksi: Tuoreen kuukausiennusteen mukaan alkusyksy on lämmin – kesäisiä lämpötiloja riittää vielä pitkälle ensi viikkoon

5.9.2025: Päivitetty perjantain korkeimpia lämpötiloja.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 5.9.2025 klo 23.20

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat