Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Lauantain myräkkä iskee Etelä- ja Itä-Suomeen – runsasta sadetta…
Uutiset |

Lauantain myräkkä iskee Etelä- ja Itä-Suomeen – runsasta sadetta ja merellä voimakkaita puuskia

Aallot kasvoivat tuulisena päivänä Ohtakarilla.
Lauantaina heinäkuinen myräkkä voimistaa paikoin tuulia. Kuva: Matti Hietala, Lohtaja, arkistokuva

Pienikokoinen, mutta ärhäkkä matalapaine lähestyy Suomea. Se syvenee matkallaan Itämeren yli ja tuo Suomeen sateita sekä voimistuvaa tuulta.

Matalapaineen tarkempi muoto ja reitti ovat vaihdelleet vielä viimeiseen asti. Näin pienialaisessa myräkässä pienikin muutos vaikuttaa esimerkiksi tuulisuuteen, mutta tämänhetkisessä ennusteessa myräkkä kulkee lauantaina Suomenlahden ja Kaakkois-Suomen yli koilliseen ja Suomenlahdella tuuli voi voimistua myrskyksi asti. Puuskat voivat olla merellä paikallisesti 25–30 m/s.

Maa-alueilla suurimmat tuulennopeudet jäävät Viroon ja Venäjälle. Suomen etelä- ja paikoin itäosassa tuuli voimistuu kuitenkin kohtalaiseksi, paikoin jopa navakaksi, ja puuskat ovat etenkin rannikolla kovia. Voimakkaimmillaan tuuli on matalapaineen keskuksen jälkipuolella, jolloin se puhaltaa Suomessa lännen ja pohjoisen väliltä. Tuuliennustetta ja -havaintoja voi seurata Forecan sivuilta.

Lue lisää: Tuuli – miksi ilma liikkuu?

Voimakkaimmat tuulet jäävän lauantaina merelle sekä Suomenlahden etelä- ja itäpuolelle.
Voimakkaimmat tuulet jäävät lauantaina merelle sekä Suomenlahden etelä- ja itäpuolelle. Kuva: Foreca

Sää muuttuu tuulisen lisäksi myös sateiseksi. Sateisin alue yltää maan lounaisosasta Itä-Suomeen ja paikoin sade on runsasta, etenkin lounaassa. Sateet alkavat lauantaiaamuna Lounais-Suomessa ja leviävät aamupäivän aikana vähitellen kohti itää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Samaan aikaan kuin myräkkä viistää etelää, Suomen säähän vaikuttaa toinenkin, heikompi matalapaine. Sama matalapaineen alue, joka on viime päivinä tuonut kuurosateita ukkosineen ympäri Suomea, pitää sään edelleen epävakaisena. Sadekuuroja tulee maan pohjoisosassa sekä paikallisesti myös lännessä.

Lämpötila on huomenna lauantaina korkeimmillaan maan keskivaiheilla poutaisilla alueilla, joilla se nousee 16–19 asteeseen. Maan etelä- ja keskiosan sateisimmilla alueilla päivälämpötila on 10–15, Lapissa 12–16 astetta.

Sää on lauantaina sateinen Varsinais-Suomesta maan itäosaan yltävällä alueella.
Matalapaineen keskus liikkuu päivän aikana vähitellen itäkoilliseen. Kuva: Foreca

Sunnuntaina tuuli on jo lähes koko maassa heikkoa. Sadealue väistyy sunnuntain vastaisen yön aikana itään ja päivällä maan länsi- ja pohjoisosassa tulee kuurosateita, paikoin myös ukkostaa. Pilvisyys vaihtelee suuressa osassa maata, idässä on laajalti aurinkoista. Lämpötila on päivällä maan eteläosasta Oulun korkeudelle 16–20, pohjoisempana 12–17 astetta.

Alkuviikosta säässä ei tapahdu suuria muutoksia. Epävakainen, vaihtelevapilvinen sää jatkuu ja kuurosateita ukkosineen tulee pitkin maata. Päivälämpötila on maanantaista keskiviikkoon 15–20 astetta, sateisimmilla alueilla sekä Pohjois-Lapissa paikoin hieman alempi.

Anna Latvala

Päivitetty 15.7.2020 klo 21.36

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat