Ensi viikolla Ruotsiin jopa 10–15 astetta, kuinka käy Suomen? Tältä näyttää tulevien päivien sääennuste

Tulevan viikonlopun ja ensi viikonlopun ennusteissa Suomi jakaantuu kahtia. Maan eteläpuoliskolla päivälämpötilat pysyvät pääosin plussalla, kun taas pohjoisessa, etenkin Lapissa, pakkasasteet ovat päivisin yleisempiä kuin suojakeli. Ensi viikolla etelästä työntyy Fennoskandiaan lauhaa ilmaa, mutta kuinka käy Suomen?
Osassa Suomea sää tuntuu jo tulevan reilun viikon ajan keväiseltä. Termisen kevään katsotaan alkaneen, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi plussan puolelle. Ensi viikolla alkaa kuitenkin viimeinen talvilomaviikko. Minkälaisessa säässä lomia vietetään?
Etelä- ja lounaisrannikon tuntumassa vuorokauden keskilämpötilat pysyvät plussan puolella ainakin seuraavan viikon ajan. Vaikka tuntuisi siltä, että kevät olisi jo voinut alkaa, vielä ei tiedetä, tuleeko myöhemmin säässä vielä talvisemman sään jaksoja, jotka hidastavat todellisen termisen kevään tuloa.
Maan pohjoispuoliskollakin on ainakin tulevan reilun viikon ajan ajankohtaan nähden lauhaa, mutta lämpötilat pysyvät yleisemmin pakkasella kuin suojan puolella. Useimmin lämpötila nousee päivisin plusasteille Oulun seudulla ja Meri-Lapissa. Kireitä yöpakkasia ei tällä viikolla juuri nähdä, ensi viikolla niiden mahdollisuus kasvaa.

Ehkäpä kiinnostavin tulevan reilun viikon säätapahtuma Suomessa on ensi viikon jälkipuolen lämpötilat. Etelästä levittäytyy Fennoskandiaan ajankohtaan nähden hyvinkin lauhaa ilmaa, ja Ruotsiin on nyt jo usean päivän ajan ennustettu ensi viikon jälkipuolelle 10–15 asteen lämpötiloja. Voisiko vastaavia lämpötiloja päästä Suomeenkin? Varmuutta asiasta ei vielä ole, aiheesta lisää tämän tekstin lopulla.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Perjantai ja lauantai ovat pilvivoittoisia
Perjantaina ja lauantaina pilvisyys on suuressa osassa Suomea runsasta, vaikka perjantaina maan etelä- ja keskiosassa sää pääsee paikoin selkenemään lännestä alkaen. Yöllä pilvisyys jälleen runsastuu, ja lauantaina pilvipeite rakoilee lähinnä länsirannikolla.
Sää on molempina päivinä pääosin poutainen, vaikka vähäisiä sateenrepaleita pääsee tulemaan paikoin. Perjantaiaamuna sumuja esiintyi laajalti, mutta perjantai-iltapäivästä alkaen sumut jäävät paikallisiksi.

Päivälämpötila on molempina päivinä maan etelä- ja keskiosassa 0–5 astetta, maan länsiosan aurinkoisilla alueilla jopa +5 asteen yläpuolella käväisy voi olla paikallisesti mahdollista. Pohjoisessa lämpötila vaihtelee Pohjois-Lapin enimmillään noin 6 pakkasasteesta Oulun seudun 0…+2 asteeseen. Lauantaina Pohjois-Lapissa voi olla kylmimmillään paikallisesti jopa 10 pakkasastetta.
Sunnuntaiksi osaan Suomea leviää sateita
Sunnuntain vastaisena yönä pohjoiseen Suomeen leviää lännestä lumisadealue, aamua kohden lumisateita voi tulla myös maan itäosassa. Aamulla sateet väistyvät, mutta sunnuntain aikana lännestä saapuu jo uusi sadealue maan pohjoisosaan. Uuden sadealueen sateet tulevat pääosin lumena, mutta osin myös räntänä ja vetenä. Sateiden välissä sää pysyy pilvisenä. Lumikertymät sateista ovat 2–5 senttimetrin luokkaa.
Maan etelä- ja keskiosassa sateet jäävät vähiin, mutta lounaistuuli voimistuu puuskaiseksi. Sää on melko pilvistä, mutta paikoin pilvipeite voi rakoilla.

Sunnuntain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 2–5 astetta, pohjoisessa enimmäkseen -3…+1 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Maanantaista keskiviikkoon sää jatkuu epävakaisena
Maanantaista keskiviikkoon pilvisyys vaihtelee, ja Suomen yli liikkuu useita hajanaisia sadealueita. Sadealueet eivät ole painottuneet tai keskittyneet tiettyyn osaan Suomea, vaan sateita tulee siellä täällä. Sateiden olomuoto vaihtelee, mutta sateet ovat yleisesti ottaen vetisempiä maan eteläpuoliskolla ja lumisempia maan pohjoispuoliskolla.

Lännen ja lounaan välinen tuuli pysyy puuskaisena maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa tuuli on heikompaa.
Päivälämpötilat pysyvät maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 1–5 asteessa ja pohjoisessa -5…+1 asteessa.
Ensi viikon jälkipuolella lämpötilajännitys kasvaa
Suomen säähän vaikuttaa ensi viikon jälkipuolella kaksi hyvin erilaista ilmamassaa. Toisaalta pohjoisessa ilmamassa on hyvinkin talvista, ja mikäli sää selkenee riittävästi ja tuuli pysyy heikkoja, pakkasta voi Lapissa olla öisin paikoin ainakin 20–25 astetta.
Toisaalta Fennoskandiaan leviää etelästä hyvinkin lauhaa ilmaa korkeapaineen voimistuessa Keski-Euroopan ylle, ja Ruotsin eteläpuoliskolle on ennustettu 10–15 asteen lämpötiloja laajalle alueelle. Vielä ei ole varmuutta siitä, kuinka lämpötilojen käy Suomessa – se riippuu siitä, kuinka laajalle Keski-Euroopan korkeapaine levittäytyy ja jaksaako lämpimin ilmamassa kulkeutua Suomeen asti.
Ennusteissa on vaihdellut, kummin käy. Lämpimimmät lämpötilat voivat joko nousta meillä 5–9 asteeseen tai jopa selvästi +10 asteen yläpuolelle. Vasta aika näyttää sääennusteiden tarkentuessa, kummin käy.
Yleisesti ottaen ensi viikon jälkipuolella sää pysyy pilvisyydeltään vaihtelevana, ja jako maan pohjoisosan pääosin pakkassäähän ja eteläpuoliskon lauhoihin lämpötiloihin säilyy. Sateita voi liikkua Suomen yli ajoittain, mutta niiden ajoitukset ja olomuodot tarkentuvat vasta ensi viikon mittaan.
Joanna Rinne
Meteorologi
Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Näin edetään kevättä kohti – polaaripyörteellä ratkaiseva rooli
Katso yli 100 paikan ennusteet:



