Näin syysmyrsky etenee: Kovimmat tuulet osuvat länteen – idässä mitattu yli 22 astetta
Suomea riepottelee keskiviikon ja torstain mittaan syysmyräkkä. Kovimmillaan tuulet ovat keskiviikkona iltapäivällä. Maa-alueilla voimakkaimmat tuulet osuvat keskiviikkona läntiseen Suomeen, mutta puuskainen tuuli tuntuu laajalti maan etelä- ja keskiosassa, iltaa kohden myös pohjoisessa. Paikalliset tuulivahingot ovat mahdollisia. Torstaina kovimmat tuulet ovat maan keski- ja pohjoisosassa. Ilmamassa Suomen yllä on nyt ajankohtaan nähden epätavallisen lämmintä, mikä on näkynyt niin päivä- kuin yölämpötiloissakin. Keskiviikkona idässä on paikoin mitattu jo yli 22 astetta.
Sää on keskiviikkona ja torstaina tuulista ja osassa maata sateista. Tuuli on jo ylittänyt keskiviikkoiltapäivällä paikoin myrskyrajan länsirannikon edustalla.
– Keskiviikkona matalapaineen keskus on liikkeellä Ruotsin yllä kohti pohjoista. Matalapaineen keskus aiheuttaa ympärilleen voimakkaita tuulia, jotka tuntuvat myös Suomessa. Puuskainen etelänpuoleinen tuuli voimistuu keskiviikkopäivän mittaan maan etelä- ja keskiosassa. Voimakkainta tuuli on maan länsiosassa, jossa puuskien voimakkuus on laajalti 15–20 m/s. Puuskat voivat lännessä aiheuttaa tuulituhoja. Tuuli on voimakkaimmillaan keskiviikkona iltapäivällä pohjoisella Selkämerellä sekä Merenkurkun eteläosassa, jossa merellä ja rannikon edustalla tuulen nopeus voi puuskissa olla enimmillään noin 25 m/s, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Katso tuuliennuste Forecan sivuilta!
Keskiviikkona Suomessa liikkuu myös hajanainen sadealue, jonka yhteydessä tulee kuurosateita ja osassa Lappia myös jatkuvia sateita.
– Länsi-Lapissa sadetta voi tulla keskiviikkona noin 20 millimetriä ja Lapissa laajemminkin yli 10 millimetriä, muuten paikalliset sademäärät ovat enimmäkseen pieniä.
Katso videolta lähipäivien sateiden ja tuulten ennuste!
Iltaa kohden lännen voimakkaimmat puuskat heikkenevät, mutta tuuli pysyy puuskaisena. Puuskaisen tuulen vyöhyke levittäytyy maan etelä- ja keskiosasta myös maan pohjoisosaan.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Katso sadetutka ja sade-ennuste Forecan sivuilta!
Keskiviikkona mitattu jo yli 22 astetta – ”Ilmamassa Suomen yllä on ajankohtaan nähden epätavallisen lämmintä”
Maan kaakkois- ja itäosassa sää on keskiviikkona aurinkoinen. Idässä ja kaakossa on mitattu keskiviikkona ajankohtaan nähden korkeita ja jopa kesäisiä lämpötiloja.
Keskiviikon korkein lämpötila kello 15.55 mennessä on Parikkalan Koitsanlahden havaintoasemalla mitattu 22,2 astetta. Mikkelissä on ollut 21,9 astetta, Savonlinnassa 21,3, Lappeenrannassa 21,2 ja Lieksassa 21,0 astetta. Yli 20 astetta on ollut myös muun muassa Siilinjärvellä, Varkaudessa, Rautavaaralla ja Kuopiossa.
– Tällä hetkellä ilmamassa Suomen yllä on ajankohtaan nähden epätavallisen lämmintä. Sen seurauksena keskiviikon vastaisena yönä lämpötila ei laskenut Etelä-Lapin eteläpuolella 10 asteen alapuolelle kuin paikallisesti. Maan eteläosassa yön alin lämpötila oli joillakin säähavaintoasemilla jopa 17 asteen tuntumassa. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä yön alin lämpötila oli 16,5 astetta, Joanna Rinne kertoo.
Vaikka idässä ja kaakossa on keskiviikkona aurinkoista, muualla maassa on laajalti pilvistä. Maan etelä- ja keskiosan pilvisillä alueilla päivälämpötila on 15–18 astetta ja suuressa osassa maan pohjoisosaa 10–15 astetta, Pohjois-Lapissa vain 2–9 astetta.
Torstain vastaisena yönä lähes koko maassa yön alin lämpötila on 10–15 astetta. Poikkeuksina tähän ovat Kilpisjärven seutu ja laajemmin Käsivarren Lappi, jossa lämpötila voi pudota yöllä jopa pakkasen puolelle.
Puuskaista tuulta myös torstaina – uusi matalapaine sateineen ja tuulineen tulossa jo perjantaina
Tuulinen sää jatkuu myös torstaina. Vielä ei kuitenkaan ole varmuutta, voimistuuko tuuli myrskyksi asti myös torstaina.
– Tuuli pysyy puuskaisena torstainakin, jolloin yli 15 m/s puuskia on odotettavissa lähinnä paikoin Merenkurkun rannikolla sekä Lapissa, erityisesti Perämeren rannikolla. Torstai-illaksi tuuli heikkenee koko maassa, Joanna Rinne ennustaa.
Torstaina sateita tulee pääasiassa maan etelä- ja itäosassa sekä pohjoisessa. Lännessä sää on poutaisempaa, vaikka ainakin osin pilvistä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Torstain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 12–16 astetta, pohjoisessa enimmäkseen 8–13 astetta. Käsivarren Lapissa jäädään paikoin jopa nollan tuntumaan.
Uusia sateita ja tuulia on kuitenkin jo torstainkin jälkeen näkyvissä.
– Vaikka tuuli heikkenee torstai-iltana, perjantaiksi Suomeen leviää uusi matalapaineen keskus sateineen. Sen yhteydessä tuuli voimistuu taas ainakin paikoin. Myrskypuuskia voi jälleen olla odotettavissa ainakin merialueilla, Joanna Rinne ennustaa.
Mitä on tuulisen ja vaihtelevan säätilanteen taustalla?
Tämän viikon sääkartoilla näkyy siis monenlaista – luvassa on vaihtelevaa säätä.
– Vaihteleva sää johtuu siitä, että Suomi kuuluu erittäin laajaan matalapaineen alueeseen. Matalapaineen alue ulottuu tällä hetkellä meiltä Ruotsin ja Norjan yli aina Britteinsaarille ja niiden länsipuolelle Atlantille asti. Matalapaineen alueeseen kuuluu useita matalapaineen osakeskuksia. Matalapaineen keskuksiin liittyy myös laajoja sade- ja pilvisyysalueita, Joanna Rinne kertoo.
Sateiden ja pilvien reitti kulkee Atlantilta Ranskan ja Britteinsaarten yli Saksaan ja sieltä meille Fennoskandiaan.
– Suomen itäpuolella Venäjällä vaikuttaa laaja korkeapaineen alue, joka estää matalapaineiden kulkeutumisen idemmäksi. Vaihtelevan ja sateisen sään alue jää Suomenkin päälle useiksi päiviksi. Vaikka tämänhetkinen laaja matalapaineen alue väistyy näillä näkymin ensi viikon alussa, ensi viikon ennusteissa on näkyvissä jo uusia matalapaineita. Näyttää siis, että sateinen ja vaihteleva sää jatkuu meillä, Joanna Rinne toteaa.
Lue seuraavaksi: Voimakas hurrikaani Helene iskee Floridaan
25.9.2024: Päivitetty keskiviikon korkeimpia lämpötiloja ja tuulitilannetta.
Päivitetty 26.9.2024 klo 10.28