Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Alkuviikolla aurinkoinen sää valtaa Suomen: Paikoin lämpenee jo 15 asteen…
Uutiset |

Alkuviikolla aurinkoinen sää valtaa Suomen: Paikoin lämpenee jo 15 asteen tuntumaan

Lumipeite sulaa jo hyvää vauhtia.
Lumipeite sulaa vähitellen kevätauringon paisteessa. Kuva: Ari Branthin, Ylöjärvi, 17.4.2022

Suomessa vallitsee edelleen korkeapaine. Ensi viikon alussa sää on heikkotuulista sekä vuodenaikaan nähden lämmintä. Tulvarajoja kolkutellaan Pohjanmaan maakunnissa jo pääsiäisen jälkeen.

Tänään pääsiäissunnuntaina oli huhtikuun toistaiseksi lämpimin päivä, kun lämpötila kohosi 13,5 asteeseen Pohjois-Pohjanmaan Haapavedellä. Ensi viikon alussa lämpötila nousee edelleen, ja paikoin päästään 15 asteen tuntumaan. Viimeksi 15 astetta saavutettiin lähes kuukausi sitten, maaliskuun 20. päivänä, jolloin Hyvinkäällä mitattiin 15,6 astetta ja Ahvenanmaalla Jomalassa 15,3 astetta.

Lue myös: Suomen sää huhtikuussa tilastojen mukaan

Päivä päivältä selkeämpää

Lapin pohjoisosaan on sunnuntaina levinnyt vesisateita, jotka siirtyvät maanantain vastaisena yönä Itä-Lappiin. 

Maanantaina eli toisena pääsiäispäivänä aamulla varsinkin maan länsiosassa voi olla paikoin sumua, mutta päivän mittaan sää muuttuu sekä etelässä että maan keskivaiheilla aurinkoisemmaksi. Lapissa pilvisyys on runsaampaa.

Itä-Lapin aamuiset sateet liikkuvat maanantain kuluessa kohti etelää ja muuttuvat yhä paikallisemmiksi, ja maan itä- ja eteläosassa tulee enää jokunen sadekuuro. Lapin pohjoisosassa satelee päivän mittaan vielä vähän vettä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lämpötila kohoaa iltapäivällä maan länsiosassa laajalti 10–15 asteeseen, itä- ja pohjoisosassa 7–13 asteeseen. Tiistain vastaisena yönä lämpötila on –3 ja +3 asteen välillä.

Tiistaina lähes koko maassa on aurinkoista, ja Pohjois-Lapistakin runsain pilvisyys väistyy vähitellen. Sää on poutainen ja heikkotuulinen. Lämpötila on päivällä laajalti 10–15 astetta, Pohjois-Lapissa 5–10 astetta.

Keskiviikkona korkeapaine vaikuttaa edelleen Pohjois-Euroopan säähän. Suomessa aurinkoinen ja poutainen sää jatkuu, ja päivällä lähes koko maassa ollaan 10–15 asteessa.

Ohuissa yläpilvissä voi näkyä näyttäviä haloja.
Ohuissa yläpilvissä voi näkyä näyttäviä haloja. Kuva: Maija Savolainen, Nurmes, 16.4.2022

Lämpimän ilman mukana myös sumujen todennäköisyys kasvaa: lämmintä ilmaa virtaa kylmän Pohjanlahden päälle, jolloin ilmassa oleva kosteus tiivistyy sumuksi. Merellä sumulauttoja voi olla suuren osan viikkoa, ja tuulen mukana ne voivat levitä ajoittain länsirannikolle ja vähän sisämaankin puolelle.

Lue myös: Advektio- eli siirtymäsumu: Lämmintä ja kosteaa ilmaa virtaa kylmän alustan ylle

Kevättulva-alue leviää kohti pohjoista

Maan lounaisosasta sekä rannikoilta lumipeite on jo paikoin sulanut, mutta muualla maassa lunta on vuodenaikaan nähden tavallista enemmän. Lämmin sää nopeuttaa ensi viikolla lumen sulamista, ja osassa maata sekä jokien että järvien vedenpinta kohoaa.

Suomen ympäristökeskuksen SYKE:n mukaan Uudellamaalla jokien vedenpinnan nousu on jo tasaantunut ja vesi on nyt monin paikoin keskimääräisen tulvahuipun tasalla, mutta järvissä nousu jatkuu. Itä-Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa jokien vedenkorkeus voi nousta vielä ensi viikolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ensi viikolla tulvien painopiste siirtyy yhä enemmän Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle, ja näissä maakunnissa jokien tulvahuiput nousevat keskimääräisiksi tai sitä suuremmiksi. SYKE:n mukaan Kyrönjoki ja Lapuanjoki voivat katkoa jo pääsiäisen jälkeen paikallisteitä ja uhata vapaa-ajanrakennuksia, ja Kauhajoella vesi voi yltää myös asuinrakennuksiin asti.

Suomen ympäristökeskuksen tilanneseuranta: Vesitilanne

Kyrönjoen jääpatoja torjutaan sahaamalla jäätä keväällä.
Kevättulviin varautuminen aloitettiin paikoin jo maaliskuun puolella. Tässä kuvassa Kyrönjoen jääpatoja torjutaan sahaamalla jäätä. Kuva: Matti Hietala, Vähäkyrö, 22.3.2022

Katso yli 100 paikkakunnan lähipäivien ennuste!

Anna Latvala

Päivitetty 18.4.2022 klo 22.24

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat