Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Katso kuvat: Maassa jo paikoin lunta, puuskatuulia alkuviikolla – mitä tapahtuu myräkän jälkeen loppuviikolla?
    Uutiset |

    Katso kuvat: Maassa jo paikoin lunta, puuskatuulia alkuviikolla – mitä tapahtuu myräkän jälkeen loppuviikolla?

    Enontekiöllä satoi lunta syyskuussa 2021.
    Maa oli valkeana Enontekiöllä aamupäivällä 13. syyskuuta. Kuva: Esko Rautiainen

    Alkuviikolla syysmyräkkä tuo Suomeen sateita ja tuulista säätä. Osa sateista on räntää ja lunta. Myrskypuuskat ovat mahdollisia paikoin. Loppuviikon mittaan sää on viileää, mutta sateet jäävät alkuviikkoa vähemmälle.

    Sateita on tullut sunnuntaina ja maanantaina laajalti, maanantaina iltapäivällä sataa etenkin maan pohjoisosassa sekä idässä.

    – Pudasjärvi–Taivalkoski–Kuusamo-linjalla vettä on satanut sunnuntaiaamusta alkaen noin 30 millimetriä tai yli. Isossa osassa Pohjois-Suomea vettä voi vielä sataa 10–20 millimetriä lisää. Osa sateesta on tullut jo maanantaiaamun kuluessa esimerkiksi Enontekiöllä lumena. Enontekiön Näkkälän havaintoasemalla lunta on mitattu neljä senttimetriä. Vaikka lunta on ollut maassa, se ei ole kuitenkaan virallinen ensilumi, sillä havainto saatiin vasta aamupäivällä. Jotta ensilumi päätyisi säätilastoihin, ensilumen pitää olla maassa kello 9, talviaikana kello 8, kertoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

    Saitko hyvän sääkuvan? Lähetä kuva Forecan sääuutisiin!

    Ensilumi sataa silloin, kun maassa on ensimmäisen kerran kesän jälkeen 1 cm lunta aamulla päähavaintoaikaan.
    Ensilumi sataa silloin, kun maassa on ensimmäisen kerran kesän jälkeen yksi senttimetri lunta aamulla päähavaintoaikaan. Kuva: Foreca

    Myös esimerkiksi Ylläksen ympäristössä on satanut lunta.

    Lumisateita Ylläksen maisematiellä syyskuussa 2021.
    Lumisateita Ylläksen maisematiellä. Kuva: Fintraffic, tie 9401, 13.9.2021 kello 10.35

    Pohjoisessa sade jatkuu tiistain vastaisen yön yli.

    – Tämän myräkän tulevatkin lumisateet tulevat pääasiassa Enontekiön alueella, mutta paikallisia lumi- ja räntäsateita tulee muuallakin Lapissa. Tiistaina pohjoisen sade liikkuu vähitellen maan keskiosan kautta kaakkoon, mutta Pohjois-Lappiin, varsinkin Enontekiölle, jää paikallisia vesi- ja lumisateita. Tiistain kuluessa on pieni mahdollisuus paikalliseen räntäsateeseen myös Pohjois-Pohjanmaalla, mahdollisesti maan keskiosassakin. Ylivoimaisesti suurin osa sateesta tulee nyt kuitenkin vetenä.

    Lumisateita tiellä numero 4 Rovaniemellä syyskuussa 2021.
    Kuva: Fintraffic, tie 4 Rovaniemi, Petäjäskoski, 14.9.2021 kello 9.22

     

    Lumisateita Ylläksen maisematiellä syyskuussa 2021.
    Kuva: Fintraffic, tie 9401 Ylläs, maisematie, 14.9.2021 kello 10.05

    Suurimmat tuulennopeudet on maanantaina mitattu Perämerellä. Kello 15.30 mennessä voimakkain keskituuli on ollut Kemin majakan 20 m/s ja voimakkain puuskatuuli saman havaintopaikan 23 m/s.

    – Maanantaina päivän aikana tuuli voimistuu myös maa-alueilla. Voimakkainta tuuli on maanantaina maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa sekä Lapin lounaisosassa. Tällä alueella luoteistuulen puuskat ovat kovia. Varsinkin maan itäosassa myrskypuuskatkin ovat mahdollisia, myös tiistain vastaisena yönä, Anna Latvala ennustaa.

    Tuuliennuste maanantai-illalle 13.9.2021.
    Tuuliennuste maanantai-illalle 13.9.2021.

    Tiistai on edelleen tuulinen päivä. Puuskat ovat kovia maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosassa tuuli kääntyy jo laajemmin puhaltamaan koillisesta ja heikkenee hiljalleen. Myöhään tiistaina tuulista on enää etelässä ja idässä, mutta näilläkin alueilla voimakkain tuuli on jo ohi.

    Tuuliennuste tiistai-iltapäivälle 14.9.2021.
    Tuuliennuste tiistai-iltapäivälle 14.9.2021.

    Lämpötilat ovat laskeneet viime viikon jopa yli 20 asteen lukemista. Maanantaina maan etelä- ja keskiosassa on päivällä laajalti 10–15 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 5–10 astetta. Lapissa lämpötilat vaihtelevat Lapin eteläosan 3–7 asteesta Käsivarren 1–5 asteeseen.

    Ennuste tiistai-iltapäiväksi 14.9.2021.
    Ennuste tiistai-iltapäiväksi 14.9.2021.

    Tiistaina etelän ja lounaan vielä aurinkoisilla alueilla on vähän yli 10 astetta, muuten suuressa osassa maata 4–9 astetta.

    Miltä sää näyttää myräkän jälkeen?

    Keskiviikkona puhaltaa yhä heikkenevä pohjoistuuli.

    – Suomeen alkaa levittäytyä lännestä korkeapaine. Pilvisyys on keskiviikkona päivällä runsasta. Sateet jäävät keskiviikkona vähiin, lähinnä Lapissa ja länsirannikolla muodostuu kuurosateita, jotka tulevat suurimmaksi osaksi vetenä, mutta Lapissa varsinkin tuntureilla on pieni mahdollisuus lumi- tai räntäsateisiin, Anna Latvala sanoo.

    Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 15.9.2021.
    Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 15.9.2021.

    Tämän hetken ennusteen mukaan torstai on pilvipoutainen ja heikkotuulinen päivä. 

    – Lämpötila kipuaa päivälläkin vain paikoin etelässä sekä Länsi-Suomen rannikolla asteen tai pari 10 asteen yläpuolelle, muuten lämpötila on lähes koko maassa 6–10 astetta. Perjantai ei tuo tilanteeseen paljoa uutta. Jokunen sadekuuro voi muodostua, mutta sateet jäävät vähäisiksi. Lapissa on torstaita aurinkoisempaa.

    Ennuste torstai-iltapäivälle 16.9.2021.
    Ennuste torstai-iltapäivälle 16.9.2021.

    Viikonlopun sää näyttää pilviseltä. Maan etelä- ja keskiosassa voi tulla paikallisesti sadekuuroja, näillä näkymin vetenä. Päivälämpötilat ovat edeltävien päivien tasolla.

    – Öisin lämpötila voi käydä viikon aikana nollan lähellä tai muutaman asteen pakkasen puolella varsinkin Pohjois-Suomessa, mutta selkeämpinä hetkinä myös Suomenselällä sekä paikallisesti muuallakin maan keskiosassa, Anna Latvala toteaa.

    Lue seuraavaksi: Syksyn ja loppuvuoden sää: Tällainen on pitkä ennuste joulukuulle asti – kylmää vai lauhaa?

    Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

    Karita Kontula-Sokka

    Päivitetty 14.9. klo 10.50

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat