Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Loppuviikolla vaihtelevaa syyssäätä: Hajanaisia sateita, sumuja ja auringon…
Uutiset |

Loppuviikolla vaihtelevaa syyssäätä: Hajanaisia sateita, sumuja ja auringon pilkahduksia

Aurinko kuultaa sumupilven läpi Vaasassa
Aurinko kuultaa sumupilven läpi Vaasassa Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 21.9.2026

Suomen eteläpuolelle jämähtävä matalapaine tuo loppuviikolla hajanaisia sateita. Sekaan mahtuu myös aurinkoisia hetkiä ja toisinaan sumupilvet viipyilevät taivaalla pidempään.

Kuluva viikko on alkanut vaihtelevan sään merkeissä. Maanantaina maan etelä- ja keskiosassa sadekuurojen sekaan mahtui salamointia ja jopa rakeita, pohjoisessa sadekuurot jäivät hyvin paikallisiksi. Tiistaina korkeapaineen selänne on tuonut poutaisempaa säätä koko maahan.

Syyskuussa havaitaan keskimäärin pari tuhatta maasalamaa.
Maanantaina 21. syyskuuta ukkoskuuroista saatiin paikoin jopa rakeita. Loppuviikolla salamointia ei ole enää odotettavissa. Kuva: Pentti Markus, Uusikaupunki, 21.9.2026

Keskiviikon vastaisena yönä Lappiin leviää runsaampaa pilvisyyttä luoteesta ja jokunen tippa vettä voi tulla. Muualla yö on laajalti selkeä, mutta sumua voi paikoin muodostua. Yölämpötila on koko maassa 0 ja +10 asteen välillä. Kylmintä on maan keskivaiheilla selkeillä ja heikkotuulisilla alueilla, missä myös hallaa ja heikkoa pakkasta voi esiintyä ja kuura voi liukastaa tienpintoja.

Korkeapaine antaa periksi – hajanaisia sateita saapuu Suomeen

Keskiviikkona maan etelä- ja itäosaan leviää kaakosta runsaampaa pilvisyyttä ja hajanaisia sateita. Myös Lapissa pilvisyys on melko runsasta ja vähäiset sateet ovat mahdollisia. Etelässä koillistuuli ja Lapissa etelätuuli on kohtalaista. Lounais-Suomesta Kainuuseen ulottuvalla kaistaleella korkeapaineen selänne pitää sään sitkeästi aurinkoisena, heikkotuulisena ja poutaisena. Päivälämpötila on 11–16, Lapissa 8–13 astetta.

Illan ja yön aikana myös maan länsiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ulottuu kaakosta runsaampaa pilvisyyttä ja sateita. Sumua muodostuu paikoin etenkin maan etelä- ja keskiosassa. Yöllä lämpötila laskee maan etelä- ja keskiosassa 7–12, pohjoisessa 1–8 asteeseen. Pohjoisen selkeillä alueilla esiintyy paikoin hallaa ja heikkoa pakkasta.

Katso videolta ennuste perjantaihin asti!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Torstaina kaakosta lähestyy matalapaine, joka jämähtää Suomen eteläpuolelle. Pilvisyys lisääntyy, ja pohjoiskoillinen tuuli voimistuu maan etelä- ja keskiosassa kohtalaiseksi. Hajanainen sadealue liikkuu maan pohjoisosan yli pohjoiseen, ja etelästä leviää jo lisää sateita maan etelä- ja keskiosaan.

Perjantaina matalapaine pysyttelee Suomen eteläpuolella. Sadealue liikkuu maan länsi- ja pohjoisosan yli luoteeseen ja muuttuu päivän mittaan hajanaisemmaksi. Maan etelä- ja keskiosassa pilvipeite rakoilee ja sää osin selkenee päivän kuluessa. Heikko tai kohtalainen tuuli kääntyy etelän ja idän välille, etelässä tuuli on päivällä puuskaista.

Päivälämpötiloissa ei suuria muutoksia tapahdu. Etelän aurinkoisilla alueilla lämpötila on 15 asteen vaiheilla, Lapissa lämpötila vaihtelee 10 asteen molemmin puolin. Torstaina maan itäosaan ulottuu lämpimän ilman kieleke ja itärajalla pilvipeitteen rakoillessa lämpötila voi nousta jopa noin 18 asteeseen.

Viikonloppuna vaihtelevaa säätä – sadekuuroja, sumuja ja auringon pilkahduksia

Lauantaina matalapaine syöttää etelästä lisää hajanaisia sateita ja sadekuuroja. Pilvisyys voi vaihdella päivän kuluessa, ja aluksi esiintyy paikoin sumua. Etelän ja kaakon välinen tuuli on maan etelä- ja keskiosassa kohtalaista, pohjoisessa heikkoa.

Sunnuntaina tuuli heikkenee. Sää on puolipilvinen tai pilvinen ja paikallisia sadekuuroja voi tulla niin etelässä kuin pohjoisessa.

Ajankohtaan nähden sää on lämpimänpuoleista. Päivällä lämpötila nousee etelän aurinkoisilla alueilla noin 15 asteeseen, Pohjois-Lapissa jäädään paikoin alle 10 asteen. Yölämpötilat vaihtelevat etelässä 10 ja pohjoisessa 5 asteen molemmin puolin.

Lue seuraavaksi: Uusi kuukausiennuste: Korkeapaine valtaa alaa – seuraavat pari viikkoa voivat olla tavanomaista kuivempia

Sara Salonen
meteorologi

Päivitetty 22.9.2026 klo 16.05

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat