Mainos latautuu…

Musta jää liukastaa tiet samoin kuin kuura – kyseessä kuitenkin hieman eri asia

Ajokeli
Talvi-ilta Helsingissä
Kuten vesistöjen jäät, myös musta jää syntyy märän tienpinnan lämpötilan painuessa pakkaselle. Kuva: Joanna Rinne

Musta jää on selkeinä öinä tienpintaan muodostuvaa jäätä.

Mustan jään syntymekanismi on samankaltainen kuin kuuran: selkeinä, heikkotuulisina öinä lämpö alkaa säteillä tien pinnasta pois ja pinnan lämpötila laskee pakkasen puolelle. Ilmassa oleva kosteus tiivistyy tienpintaan ja jäätyy mustaksi jääksi.

Tienpinta voi olla jäinen, vaikka ilman lämpötila onkin plussan puolella

On hyvä pitää mielessä, että tienpinnalle voi muodostua kuuraa tai mustaa jäätä, vaikka ilman lämpötila olisikin nollan yläpuolella. Säteilyjäähtyminen pilvipeitteen rakoillessa tai taivaan seljetessä on voimakkainta tienpinnalla, joka jäähtyy ensimmäisenä. Joskus talvisin nähdään tilanteita, kun ilman lämpötila on useita asteita nollan yläpuolella, mutta tienpinta onkin pakkasella. Tällöin voi olla petollisen liukasta.

Ero kuuranmuodostukseen on siinä, että kuura muodostuu, kun kosteus härmistyy ilmasta suoraan jääksi, kun taas mustan jään tapauksessa kosteus tiivistyy tienpintaan ensin vedeksi ja jäätyy vasta sen jälkeen.

Tienpinnat voivat olla kuurassa, jos ilmassa on paljon kosteutta ja pilvipeite aukkoilee talvisin. Myös äkillinen lauhtuminen voi muodostaa kuuraliukkautta.
Keliongelmat ovat yleisiä talvisin. Kuva: Pixabay

Milloin mustaa jäätä muodostuu?

Tienpintojen jäätyminen saattaa tapahtua useista syistä. Yksi tapausesimerkki on tilanne, jolloin ensiksi tulee vesisadetta ja tämän jälkeen ilma kylmenee ja tienpinnan lämpötila laskee pakkasen puolelle. Myös sulamisvedet voivat aiheuttaa vastaavan tilanteen, mikäli vesi pääsee uudelleen jäätymään.

Jään muodostuminen tien pinnalle ei välttämättä vaadi ilman lämpötilan painumista pakkasen puolelle. Mustan jään muodostumiselle riittää se, että tienpinnan lämpötila laskee pakkasen puolelle ja näin käy herkästi talvisin, kun sää selkenee.

Sekä mustan jään, tienpintojen jäätymisen että kuuran seuraus on sama: tienpinta on liukas. Liukkaus voi olla petollisen paikallista: paikoin ajokeli on normaali, mutta paikoin kitka heikkenee merkittävästi.

Lue seuraavaksi: Jäätävä sade ja jäätävä tihku

Päivitetty 9.2.2021 klo 09.23

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa