Mainos latautuu…

Syyspäiväntasaus: Yö on yhtä pitkä kuin päivä

Aurinkokalenteri
Syksyistä maaseutua.
Ruska värittää luontoa syyspäiväntasauksen tienoilla. Arkistokuva: Sirpa Jyske, Virrat

Syyspäiväntasauksena aurinko paistaa kohtisuoraan päiväntasaajalle. Pimeän ajan ja päivän valoisan ajan kestot ovat tällöin koko maapallolla suunnilleen yhtä pitkät eli noin 12 tuntia kumpikin.

Syyspäiväntasauksen jälkeen pohjoisella pallonpuoliskolla lähestytään talvea, jolloin yö on päivää pidempi seuraavan puolen vuoden ajan. Vastaavasti eteläisellä pallonpuoliskolla tilanne on päinvastainen.

Syyspäiväntasauksen ajankohta

Syyspäiväntasauksena aurinko paistaa kohtisuoraan päiväntasaajalle. Syyspäiväntasaus ajoittuu joko syyskuun 22. tai 23. päivään. Silloin auringonlaskusta auringonnousuun kuluva aika on kaikkialla maapallolla 12 tuntia, kuten myös kevätpäiväntasauksena maaliskuussa.

Syyspäiväntasauksen jälkeen pohjoinen pallonpuolisko kallistuu poispäin auringosta ja valoisan ajan kesto lyhenee aina joulukuussa koettavaan talvipäivänseisaukseen saakka.

Syyspäiväntasauksen jälkeen sää alkaa pohjoisilla leveysasteilla kylmetä nopeasti, sillä auringonsäteilyn määrä vähenee vauhdikkaasti. Kesän aikana lämpöä varastoineet suuret vesistöt kuitenkin lämmittävät säätä vielä pitkälle syksyyn ja alkutalveen saakka.

Ruskaa Nokialla.
Auringonvalon määrän väheneminen ja kylmenevät yöt saavat ruskan käynnistymään. Kuva: Pirjo Räisänen, Nokia, 26.9.2020

Terminen syksy alkaa tai on jo alkanut

Termisellä syksyllä tarkoitetaan sitä ajankohtaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +10 ja 0 asteen välille. Tyypillisesti terminen syksy on jo syyspäiväntasaukseen mennessä alkanut maan keski- ja pohjoisosassa ja alkaa vähitellen myös maan eteläosassa.

Lämpötila on kuitenkin keskimäärin vielä selvästi korkeampi kuin kevätpäiväntasauksen aikana, vaikka aurinko paistaakin samalta korkeudelta. Ilmakehässä ja varsinkin vesistöissä on syyspäiväntasauksen aikana vielä runsaasti kesän "varastoimaa" lämpöenergiaa ja kosteutta, jotka pitävät lämpötilan korkeammalla kuin kevätaikana.

Lue seuraavaksi: Kevätpäiväntasaus: Päivä ja yö ovat yhtä pitkät koko maapallolla

Päivitetty 23.9.2022 klo 10.12

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa