Mainos latautuu…

Paikoin, monin paikoin ja yleisesti: Mitä sääennusteista tutut termit tarkoittavat?

Meteorologiset määritelmät
Paikoin, monin paikoin ja yleisesti.
Sääennusteissa käytetään paljon meteorologisia termejä, joilla voi arkikielessä olla täysin erilainen tarkoitus. Kuva: Pixabay

Paikoin, monin paikoin ja yleisesti voivat kuvata esimerkiksi sitä, kuinka laajalla alueella saadaan sadetta tai kuinka laajalla alueella esiintyy hellettä.

Paikoin tarkoittaa sitä, että tietty sääilmiö esiintyy noin 30 prosentilla alueesta. Jos meteorologi sanoo, että Suomessa saadaan paikoin sadekuuroja, tarkoittaa se sitä, että vain kolmasosa tai pienempi osa Suomesta kastuu ja muualla on pääosin poutaista.

Monin paikoin puolestaan tarkoittaa sitä, että tietty sääilmiö esiintyy noin 70 prosentilla alueesta. Näin ollen sadekuuroja tulisi jo melko usealla paikkakunnalla Suomessa ja yli puolet tietyn tarkastelualueen pinta-alasta kastuisi.

Yleisesti puolestaan tarkoittaa, että sääilmiö esiintyy noin 90 prosentilla alueesta. Voisi siis sanoa, että lähes kaikkialla tulee tässä tapauksessa sadekuuroja tai lähes kaikkialla on hellettä.

Lue seuraavaksi: Harvinainen, poikkeuksellinen ja ennätyksellinen – mitä tarkoittavat nämä meteorologiasta tutut termit?

Päivitetty 28.7.2021 klo 10.21

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa