Paikanna

    Kuukausiennuste

    Kuukausiennuste: Tavanomaista kylmempi sää jatkuu

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n kuukausiennusteen perusteella syyskuu etenee kohti lokakuuta yhä ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmemmissä merkeissä. Edessä on niin sateita kuin aurinkoisempiakin syyssäitä.

    Syyskuun 20. päivä alkanut viikko on käynnistynyt korkeapainesäässä. Viikon alkupuolella sää on pääosin pilvistä poutasäätä, paikoin kuitenkin pilvipeite rakoilee. Öisin selkeillä alueilla lämpötila pääsee laskemaan pakkasen puolelle. Pakkanen on mahdollista maan eteläosassa asti.

    Viikon loppupuolella edessä on muutos säätyyppiin.

    – Viikon edetessä Suomen luoteis- ja kaakkoispuolella olevat matalapaineen alueet alkavat vaikuttaa säähämme enemmän. Tämä tarkoittaa sateisempaa säätyyppiä, lisäksi tuuli voimistuu ajoittain, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    Viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan pääosassa Suomea 2–3 astetta keskimääräistä kylmempi, Lapissa hieman vähemmän.

    – Sateita näyttää tulevan tällä viikolla laajalti vähemmän kuin tähän vuodenaikaan yleensä tai suunnilleen ajankohdan keskiarvon verran, maan länsipuoliskolla kuitenkin paikoin tavanomaista enemmän. Viikon sateet ovat enimmäkseen pelkkää vettä, Kilpisjärvellä voi kuitenkin hetkittäin olla veden seassa myös vähän räntää.

    Keskiviikkona Käsivarren Lappiin saapuu jo sateita, muualla on enimmäkseen poutaa. Keski- ja Pohjois-Lapissa tuuli voimistuu ja on puuskaista.

    Torstain vastaisena yönä pakkasta voi olla vielä etenkin idässä, jossa sää on melko selkeää. Torstain jälkeen loppuviikolla pakkaset ovat jo vähemmän todennäköisiä ja rajoittunevat Lappiin.

    Loppuviikolla edessä on sateita, torstaina ja perjantaina etenkin lännessä. Myös tuuli voimistuu. Lauantaina laaja sadealue liikkuu Suomen yli.

    Viikon mittaan päivälämpötilat ovat etelän noin kymmenen asteen tuntumasta Lapin jopa alle viiden asteen tienoille.

    Itäisessä Euroopassa keskimääräistä viileämpää – Espanjassa sateita

    Muun Euroopan osalta 20. syyskuuta alkanut viikko näyttää tavanomaista kylmemmältä Euroopan itäosassa sekä laajalti Espanjassa ja Portugalissa. Etenkin Isossa-Britanniassa ja Italiassa on puolestaan hieman ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpää.

    – Euroopan itäosiin on levinnyt pohjoisesta vuodenaikaan nähden kylmää ilmaa. Lämpötilat ovat siellä torstaihin asti Suomen lämpötilojen kaltaisissa lukemissa. Loppuviikoksi ilma lämpenee itäisessä Euroopassa hieman lännestä alkaen.

    Espanjaan ennustetaan tavanomaista runsaampia sateita.

    Miten syyskuu päättyy?

    Kuukausiennusteen mukaan korkeapaine vahvistuu jälleen 27. syyskuuta alkavalla viikolla Suomen, Ruotsin ja Norjan päälle. Viikon keskilämpötila on Suomen etelä- ja keskiosassa 1–3 astetta keskimääräistä kylmempi, Lapissa lähellä tavanomaista. Sateet ovat vuodenaikaan nähden tavanomaista vähäisempiä.

    – Tämän hetken ennusteen mukaan sää on 27. syyskuuta alkavalla viikolla Suomessa enimmäkseen poutaista ja melko aurinkoista, Joanna Rinne sanoo.

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa syys–lokakuun vaihteessa maan eteläosassa 10–14 astetta, maan keskiosassa 8–12 astetta ja pohjoisessa laajalti 6–10 astetta, osassa pohjoista Lappia 4–6 astetta.

    Myös itäisessä Euroopassa sekä Portugalissa ja osassa Espanjaa 27. syyskuuta alkava viikko on ennusteen mukaan keskimääräistä viileämpi. Italiassa puolestaan olisi edelleen hieman tavanomaista lämpimämpää, samoin kuin Välimeren rannikolla Euroopan kaakkoisosassa. Läntisessä ja osassa keskistä Eurooppaa on merkkejä tavanomaista sateisemmasta viikosta.

    Lokakuun edetessä kuukausiennusteen signaalit jäävät hyvin vähäisiksi Suomen osalta 4. ja 11. päivä lokakuuta alkavilla viikoilla.

    – Kuukausiennuste ei enää ota näiden viikkojen osalta voimakasta kantaa korkea- ja matalapaineisiin, eikä myöskään viikon keskilämpötiloihin tai sademääriin Suomen alueella, Joanna Rinne toteaa.

    Päivitetty 21.9. 16.36

    Suomi-Trivia

    Lämpimin paikka 24.9.
    +13,1 °C
     
    Sateisin paikka 24.9.
    15,0 mm
     
    Kylmin paikka 24.9.
    Kilpisjärvi Saana
    -1,6 °C
     
     
    Viime viikon sateisin paikka
    48,8 mm
     
    Viime viikon lämpimin paikka
    +16,0 °C
    13.9.
    Viime viikon kylmin paikka
    -3,9 °C
    16.9.
     
    Viime kuun lämpimin paikka
    +25,7 °C
    13.8.
    Viime kuun sateisin paikka
    189,8 mm
     
    Viime kuun kylmin paikka
    -3,6 °C
    27.8.

    Päivitetty 25.09. 09.23

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa