Paikanna

    Kuukausiennuste

    Kuukausiennuste näyttää yhä lauhalta: ”Ei merkittävää muutosta tulossa”

    Tuoreen kuukausiennusteen mukaan lauha länsivirtaus ja selvästi keskimääräistä lämpimämpi sää jatkuvat pitkälle helmikuuhun asti.

    Tällä viikolla sää on Suomessa laajalti 8–9 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpää. Tiistain vastaisena yönä ja tiistaina aamulla föhn-tuuli on tuonut Suomeen erittäin lämmintä ilmaa. Paikoin on päästy yli +9 asteeseen lännessä ja lounaassa.

    Syynä erikoisen lauhaan tammikuuhun on eteläisen ja osaksi keskisen Euroopan yllä oleva korkeapaine, joka työntää länsivirtauksen Keski-Euroopan yltä myös Suomen ylle. Tämä asetelma pitää sään lauhana käytännössä koko Euroopassa ja näyttää jatkuvan koko neljän viikon ennustejakson ajan.

    – Sitkeä ja vahva länsivirtaus tuo Atlantilta kosteaa ja lauhaa ilmaa. Korkeapaineita ei edes pääse syntymään läntiselle Venäjälle. Merkittävää muutosta ei siis ole tulossa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    Huomattavaa on, että kuukausiennusteessa myös Venäjä hehkuu laajalti punaisena merkkinä selvästi keskimääräistä lämpimämmästä säästä. Ensi viikolla Venäjällä on paikoin jopa yli kymmenen astetta tavanomaista lämpimämpää. Yleensä idän korkeapaineet tuovat Suomeen talvisin kylmää ilmaa ja pakkasia, mutta nyt tällaista tilannetta ei ole näköpiirissä.

    Vaikka kokonaiskuvaltaan sää jatkuu keskimääräistä lämpimämpänä, jatkuu se myös vaihtelevana eli välillä voi olla hieman kylmempiä jaksoja, ajoittain taas lauhaa.

    – Etelässä ei kuitenkaan edelleenkään ole pysyvän lumen merkkejä eikä edes alkavan talven merkkejä. Pitkiä pakkasjaksoja etelään ei ole näkyvissä, sanoo Joanna Rinne.

    Säätilastojen mukaan tammi-helmikuun vaihteessa päivän ylimmät lämpötilat ovat pakkasella lähes koko maassa paikoin Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Etelässä ajankohdan keskimääräinen ylin lämpötila vertailukaudella 1981–2010 on -6…0 astetta, maan keskiosassa -8…-2 astetta ja pohjoisessa -10…-6 astetta.

    Terminen talvi ei ole vielä alkanut etelässä eikä osassa länttä. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan alapuolella. Pysyvä lumi puolestaan on tähän aikaan yleensä jo koko maassa. Nyt maa on lumeton etelässä sekä osassa länttä ja itääkin. Lapissa sen sijaan on paikoin tavallista enemmän lunta.

    Lauhoja talvia on kuitenkin ollut viime vuosina muitakin. Esimerkiksi 2014–2015 terminen talvi jäi kokonaan tulematta Ahvenanmaalla. Vuonna 2016 terminen kevät puolestaan alkoi jo tammikuun lopussa etelärannikolla ja Ahvenanmaalla.

    Muun Euroopan osalta sää on tällä viikolla laajalti keskimääräistä lämpimämpää. Hieman tavanomaista kylmempää säätä on tällä viikolla osassa Espanjaa, missä on alkuviikolla riehunut voimakas Gloria-myrsky. Kolmelle seuraavalle viikolle koko Eurooppaan ennustetaan tavanomaista lämpimämpää.

    Sateet yhä enimmäkseen vettä etelässä

    Lauhan sään mukana tulee myös sateita. Tällä viikolla Suomen eteläosan sademäärät ovat melko keskimääräisiä, kun taas pohjoisessa sateita tulee tavanomaista enemmän. Tammikuun viimeinen ja helmikuun ensimmäinen viikko ovat puolestaan koko Suomessa keskimääräistä sateisempia.

    – Ainakin seuraavan kymmenen päivän jaksolla sateet tulevat etelässä edelleen enimmäkseen vetenä, vaikka välillä lunta voi hieman sadella. Pohjoisessa sateet ovat lunta ja maan keskiosassa olomuoto vaihtelee, sanoo Joanna Rinne.

    Muualla Euroopassa sää on tällä viikolla laajalti keskimääräistä kuivempaa. Gloria-myrsky näkyy kuitenkin tavanomaista runsaampina sateina Espanjan ja Ranskan Välimeren puoleisilla rannikoilla. Myös osassa Ruotsia ja Norjaa sateita tulee tavanomaista enemmän.

    Ensi viikolla eteläisen Euroopan korkeapaine on hieman tätä viikkoa etelämpänä. Sateet pääsevät näin myös keskiseen Eurooppaan, missä onkin ensi viikolla laajalti tavanomaista sateisempaa.

    Päivitetty 21.1. 02.01

    Suomi-Trivia

    Sateisin paikka 22.1.
    5,1 mm
     
    Lämpimin paikka 22.1.
    +5,9 °C
     
    Kylmin paikka 22.1.
    -19,2 °C
     
     
    Viime viikon sateisin paikka
    26,0 mm
     
    Viime viikon lämpimin paikka
    +9,1 °C
    15.1.
    Viime viikon kylmin paikka
    -37,9 °C
    19.1.
     
    Viime kuun sateisin paikka
    42,7 mm
     
    Viime kuun lämpimin paikka
    +8,4 °C
    4.12.
    Viime kuun kylmin paikka
    -35,4 °C
    9.12.

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa