Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Näin lumipyry ja myrsky etenevät – loppuviikko on kylmä
Uutiset |

Näin lumipyry ja myrsky etenevät – loppuviikko on kylmä

Lumipyry heikensi ajokeliä Vaasassa 22. marraskuuta 2023.
Lumipyry heikentää ajokeliä. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 22.11.2023

Lumipyry etenee keskiviikon ja torstain aikana Suomen yli lännestä itään ja huonontaa laajalti ajokeliä. Suurimpia lumikertymiä ennustetaan sisämaan puolelle länteen ja lounaaseen, missä lunta voi tulla kahdessa vuorokaudessa paikoin jopa 20 senttimetriä. Etelässä, lounaassa ja lännessä osa sateista on kuitenkin räntää ja vettä. Tuuli on puuskaista maa-alueilla ja myrskyisää merellä. Pyryn jälkeen loppuviikolla Suomeen virtaa kylmää ilmaa koillisesta.

Lumipyry on alkanut Länsi-Lapissa ja lännessä keskiviikkona iltapäivällä. Illan ja torstain vastaisen yön aikana pyry levittäytyy koko Suomen ylle. Torstaina lumisadealue on idässä ja pohjoisessa, mutta muuallakin tulee paikoin lumikuuroja. Etelässä, lounaassa ja lännessä sateita tulee keskiviikkona ja torstaina paikoin myös räntänä ja vetenä.

Tuuli on voimistunut jo keskiviikkona iltapäivällä myrskyksi merialueilla. Tuuli on keskiviikon ja torstaiyön mittaan puuskaista myös maa-alueilla. Mantereella tuuli on voimakkainta lännessä ja etelässä, rannikoilla voi olla myrskypuuskia. Tuulivahingot ovat paikoin mahdollisia.

Sää lauhtuu hetkeksi pyryn ja myrskymatalapaineen yhteydessä, mutta kylmenee loppuviikolla.

– Lumipyry pyyhkäisee Suomen yli lännestä alkaen. Sen jäljessä koillisesta virtaa hyytävän kylmää ilmamassaa etelään asti. Viikonloppuna ja ensi viikolla sää sahaa lumisateiden ja paikoin jopa kireiden pakkasten välillä. Sää jatkuu siis talvisena, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Katso sadetutka ja lumipyryn ennuste Forecan sivuilta!

Näin lumipyry etenee – ajokeli on huono tai erittäin huono

Keskiviikkona vähäisiä lumikuuroja on tullut jo ennen varsinaista sadealuetta. Lännestä saapunut lumipyryalue on levinnyt läntiseen Suomeen ja Länsi-Lappiin päivän edetessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Iltapäivällä lunta on satanut paikoin länsirannikon tuntumassa ja Länsi-Lapissa. Illan ja yön aikana lumipyry etenee itärajalle asti. Sadealueen jälkipuolella sade muuttuu sään lauhtuessa maan etelä-, lounais- ja länsiosassa monin paikoin rännäksi tai vedeksi, joten auraamattomat tiet voivat olla loskaisia. Ajokeli on lumipyryiselläkin alueella huono tai erittäin huono, Anna Latvala sanoo.

Keskiviikon aikana lunta sataa ennusteen mukaan maan länsipuoliskolle 5–15 senttimetriä. Suurimmat lumikertymät ovat aivan lännessä ja lounaassa sisämaan puolella.

Katso videolta lumipyryn, tuulten ja lumikertymien ennuste!

Etelätuuli voimistuu keskiviikkona sateiden edellä puuskaiseksi koko maassa.

– Sisämaassa puuskat ovat kovimmillaan enimmäkseen 13–18 m/s, mutta rannikoilla on monin paikoin myrskypuuskiakin eli vähintään 21 m/s. Merellä myrskyää keskiviikkona ja torstain vastaisen yön aikana, Anna Latvala toteaa.

Katso myrskyn tuuliennuste Forecan sivuilta!

Vielä tiistaina Lapissa mitattiin paikoin yli 30 asteen pakkasia. Keskiviikon vastaisena yönä ja keskiviikkona aamulla etelässäkin oli paikoin yli 10 asteen pakkasia, Pyhtäällä jopa −16,9 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lämpötila on nyt kohonnut tiistai-illasta alkaen Lapissa ja keskiviikkona aamulla etelässäkin.

– Keskiviikkona illalla etelärannikolla ja läntisimmässä Suomessa ollaan nollan vaiheilla. Lauhinta on lounaisrannikolla, jossa lämpötila on 2–3 astetta suojan puolella.

Torstain vastaisena yönä lämpötila on maan etelä- ja länsiosassa −3 ja 3 asteen välillä. Idässä ja pohjoisessa on 0–8 pakkasastetta ja Lapin pohjoisosassa noin 10 pakkasastetta.

Saitko hyvän sääkuvan? Lähetä kuva Forecan sääuutisiin!

Torstaina lumisadealue on idässä ja pohjoisessa, muualla tulee paikoin lumi- ja vesikuuroja

Torstaiksi lumisadealue etenee maan itä- ja pohjoisosaan.

– Torstain mittaan lumisateet väistyvät vähitellen maan itäosasta ja heikkenevät myös pohjoisessa. Etelässä, lounaassa ja lännessä tulee vesi- ja lumikuuroja, yleisemmin illalla. Aurinkokin voi paikoin pilkahtaa. Lumikertymät ovat maan itäpuoliskolla enimmäkseen 5–10 senttimetriä. Lännessä ja etelässä tilanne vaihtelee lähes sateettomasta yli 10 senttimetrin lumikertymiin, Anna Latvala kertoo.

Tuuli heikkenee selvästi torstaiksi, mutta maan itäpuoliskolla puhaltaa vielä kohtalainen kaakkoistuuli.

Lämpötilat ovat torstaina maan etelä- ja länsiosassa −3 ja 3 asteen välillä, idässä ja pohjoisessa enimmäkseen 0–8 pakkasasteessa ja Pohjois-Lapissa 10 pakkasasteen tienoilla.

Perjantain vastaisena yönä etelässä ja lännessä on 0–5 pakkasastetta, idässä ja pohjoisessa 2–10 pakkasastetta ja Pohjois-Lapissa paikoin 10–15 pakkasastetta.

Loppuviikolla kylmää ilmaa virtaa Suomeen

Perjantaina Suomessa puhaltaa matalapaineen jälkipuolella kylmä koillisviima. Pilvisyys on runsasta.

– Hajanaisia lumisateita on edelleen liikkeellä. Päivälämpötila on etelässä ja lounaassa 0–5 pakkasastetta, maan keskiosassa 3–10 pakkasastetta ja pohjoisessa enimmäkseen 10–15 pakkasastetta, Anna Latvala sanoo.

Lauantain vastaisena yönä pakkasta on enimmäkseen 5–15 astetta, mutta pilvipeitteen rakoillessa varsinkin maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi olla kylmempääkin.

Viikonloppuna pakkasia ja paikallisia lumisateita – miltä näyttää ensi viikon sää?

Viikonlopusta on tulossa kylmä.

– Viikonloppuna ajankohtaan nähden kylmä sää jatkuu Suomessa, mutta lumisateet muuttuvat viikonlopun mittaan yhä paikallisemmiksi. Lämpötilat pysyttelevät enimmäkseen 5–15 pakkasasteessa. Pilvipeitteen rakoillessa pakkanen kiristyy varsinkin maan etelä- ja keskiosassa, Anna Latvala toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ensi viikon sää näyttää tämän hetken ennusteissa vaihtelevalta.

– Suomi on ensi viikolla kaakon matalapaineen ja luoteen korkeapaineen välissä. Välillä tuuli taas voimistuu ja Suomessa liikkuu lumisateita. Lämpötila pysyttelee tämänhetkisen ennusteen mukaan pakkasen puolella.

Lue seuraavaksi: Marras–joulukuun kuukausiennuste: Talvisää vyöryy Suomeen – näin edetään kohti joulua

Talven pitkä ennuste julki: Tältä näyttää joulu–helmikuun jakso Suomessa!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

22.11.2023 kello 17.51: Päivitetty pyryn ja myrskyn tilannetta.

Päivitetty 22.11.2023 klo 17.50

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Foreca Youtubessa: Miten polaaripyörre vaikuttaa Suomen säähän?

Miten polaaripyörre vaikuttaa Suomen säähän?

Polaaripyörteellä on merkittävä vaikutus Suomen talvisäähän. Katso video!

Julkaistu 14.12.

Viimeksi katsomasi paikat