Nyt viilenee – loppuviikolla enää 15 astetta lämmintä

Viikonlopun myrskyn jälkeen sää on uuden viikon aluksi suuressa osassa maata poutaista, etelässä lämpötila käväisee vielä yli 20 asteessa. Viikon mittaan kylmä pohjoistuuli tuo mukanaan syksyisempää säätä.
Viikonlopun myrskytuulet iskivät länsirannikolle
Viikonlopun aikana Suomen yli kaakkoon liikkui kesämyrsky. Perjantai-illan ja sunnuntai-iltapäivän välillä sademäärä oli 20–30 millimetriä useilla mittausasemilla ympäri Suomea. Runsaimmat sateet osuivat Kemijärvelle, missä vettä tuli 36,2 millimetriä.
Myrskytuulia mitattiin sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina. Ensimmäiset myrskytuulet osuivat perjantai-iltana Ahvenanmaan länsipuolelle Märketin havaintoasemalle sekä Hangon Russaröhön. Lauantaina tuulisinta oli tuttuun tapaan Rauman Kylmäpihlajassa, missä 10 minuutin keskituuli oli 23,9 m/s ja puuskissa mitattiin 27,2 m/s tuulen nopeus. Lauantain myrskyhavainnot keskittyivät länsirannikolle. Raumalla mitattiin myrskytuulia vielä sunnuntaiaamuna, jonka jälkeen tuulet heikkenivät.
Alkuviikolla vielä häivähdys kesäistä lämpöä
Kesämyrskyn väistyttyä sunnuntaina kaakkoon, lounaasta alkaa lähestyä korkeapaine. Se työntää edellään lämmintä ilmaa Etelä-Norjaan ja Etelä-Ruotsiin. Hieman lämpöä riittää myös Suomeen, maanantain päivälämpötila kohoaa maan etelä- ja länsiosassa yleisesti vähän 20 asteen yläpuolelle.

Maanantaina sää on aurinkoista ja poutaista suuressa osassa maata, aamulla etelässä ja idässä pilvisyys on runsasta. Lapin yli itään liikkuu pilviä ja sateita.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tiistaina Suomeen alkaa virrata viileämpää ilmaa pohjoisesta. Luoteistuuli voimistuu koko maassa ja on puuskaista. Maan itä- ja pohjoisosassa tulee sadekuuroja, Itä-Lapissa yhtenäisempää sadetta. Maan länsiosassa sää on enimmäkseen poutaista. Pilvisyys vaihtelee ja aurinko näyttäytyy monin paikoin.
Tiistaina lämpötila kohoaa vielä 20 asteen tuntumaan etelärannikolla, maan keskiosassa jäädään lähelle 15 astetta ja Lapissa 10 asteen vaiheille.
Keskiviikkona Suomessa puhaltaa kolea pohjoistuuli. Sää on suuressa osassa maata poutaista, jokunen sadekuuro voi tulla. Aurinko paistaa yleisesti. Päivälämpötila on 12...17 astetta, maan pohjoisosassa 8...13 astetta.
Puolivälissä viikkoa kylmä pohjoisvirtaus yltää Etelä-Suomeen asti
Torstaina ja perjantaina kuurosateet yleistyvät ja pilvisyys on runsaampaa, aurinko kuitenkin näyttäytyy vielä monin paikoin. Päivälämpötila vaihtelee etelässäkin vähän 15 asteen molemmin puolin.

Yöt ovat viikon mittaan viileitä, hallaa alkaa esiintyä etenkin pohjoisessa jo yleisesti, etenkin heikkotuulisina ja selkeinä öinä.
Miten syksy etenee? Lue meteorologi Markus Mäntykannaksen tuore blogi
Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste muuttui! Syksy voi olla alkamassa jo pian osassa maata – yöpakkasetkin mahdollisia
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Päivitetty 18.8.2025 klo 10.58



