Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Perjantain lumisade voimistui ja laajeni ennusteissa – tälle alueelle…
Uutiset |

Perjantain lumisade voimistui ja laajeni ennusteissa – tälle alueelle jopa 10 senttimetriä lunta

Jyväskylässä pyrytti lunta 14. huhtikuuta 2020.
Lumisateita tulee perjantaina laajalti. Arkistokuva: Maarit Siitonen

Perjantaina lounaasta saapuu maan länsiosaan lumisateita, jotka voivat tuoda paikoin jopa 10 senttimetriä lunta Satakuntaan. Lumisateet yltävät mahdollisesti pääkaupunkiseudulle asti. Perjantai-illan aikana lunta tulee myös pohjoisessa ja paikoin idässä.

Länsirannikolla on liikkeellä hajanaisia lumi- ja vesisateita jo perjantain vastaisena yönä. Laajempi sadealue saapuu perjantaina aamulla ensin lounaaseen ja leviää iltapäivään mennessä laajalti maan länsiosaan – ja mahdollisesti pääkaupunkiseudulle asti.

– Eniten lunta sataa perjantain aikana Satakunnan seudulla, paikoin jopa noin 10 senttimetriä. Yleisemmin lännessä tulee lunta 2–7 senttimetriä. Pääkaupunkiseudulla lumen määrä jäänee pienemmäksi. Iltapäivällä sade muuttuu kuitenkin jo vedeksi etelässä, joten Helsingin seudulla lumisade ei kestä pitkään ja maahan tuskin jää lunta, ennustaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Ennuste perjantai-iltapäiväksi 4.12.2020.
Ennuste perjantai-iltapäiväksi 4.12.2020.

Lounaassa sade alkaa muuttua päivän mittaan rännäksi, illan kuluessa Varsinais-Suomessa jo vedeksi.

– Perjantai-illan aikana lumisateet leviävät myös pohjoiseen sekä paikoin itään. Samalla sää alkaa lauhtua maan etelä- ja keskiosassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ajokeli voi olla aluksi lumisateen vuoksi huono etenkin lännessä, myöhemmin myös pohjoisessa.

Ennuste perjantai-illaksi 4.12.2020.
Ennuste perjantai-illaksi 4.12.2020.

Lämpötila on perjantaina päivällä etelä- ja länsirannikolla monin paikoin lähellä nollaa tai hieman sen yläpuolella, muualla maassa on 0–5 pakkasastetta.

Enimmäkseen etelän ja kaakon välinen tuuli on perjantaina kohtalaista ja varsinkin Etelä- ja Länsi-Suomen rannikoilla myös puuskaista.

Lue myös: Säät sekaisin: Suomessa on pian lämpimämpää kuin Espanjassa – Italiaan 250 senttiä lunta

Lumi- ja vesisateita pohjoisessa lauantaina – sää lämpenee päivän aikana

Lauantaina aamulla maan keskiosassa satelee vielä paikoin räntää, mutta sade muuttuu vedeksi. Lumisateet jatkuvat pohjoisessa. Ajokeli on lumisateen vuoksi huono aluksi Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun seudulla, myöhemmin päivällä myös Keski-Lapissa asti. Sää lauhtuu päivän mittaan.

– Myös pohjoisen sateet alkavat muuttua vesisateeksi Pohjois-Pohjanmaan länsiosasta alkaen. Lauantaina illalla ja sunnuntain vastaisena yönä osa sateesta voi tulla vetenä Keski-Lapissa asti. Samalla sateet kuitenkin jo vähenevät, toteaa Anna Latvala.

Ennuste lauantai-iltapäiväksi 5.12.2020.
Ennuste lauantai-iltapäiväksi 5.12.2020.

Lämpötila on lauantaina päivällä maan etelä- ja länsiosassa 2–6 astetta ja idässä 0–4 astetta. Iltapäivän aikana myös Oulun korkeudella lämpötila nousee 0–2 asteeseen. Lapissa on enimmäkseen 0–5 pakkasastetta. Tuuli on edelleen enimmäkseen kohtalaista ja etelänpuoleista. Yöksi Suomeen virtaa lisää lauhaa ilmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Sunnuntain vastaisena yönä lounaisrannikolla ja lounaisessa saaristossa on jopa 5–8 astetta, laajemmin maan etelä- ja keskiosassa 2–5 astetta ja jo Etelä-Lapissakin 0–2 astetta. Pohjois- ja Keski-Lapissa lämpötila vaihtelee −10 ja 0 asteen välillä, sanoo Anna Latvala.

Lue myös: Marraskuussa murskattiin lämpöennätyksiä ja kuukausi oli myrskyisä – jo 42 myrskypäivää tänä vuonna

Itsenäisyyspäivänä lauhaa säätä – pohjoisessa edelleen vesi- ja lumisateita

Sunnuntaina eli itsenäisyyspäivänä uusi sadealue leviää Pohjois-Suomeen. Myös länsirannikolla voi sadella paikoin vettä.

– Lapin eteläosaan asti sade tulee enimmäkseen vetenä, Keski- ja Pohjois-Lapissa aluksi lumena. Sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön aikana sää lauhtuu vielä laajemmalti. Osa lumisateesta muuttuu vesisateeksi Pohjois-Lapissa asti. Pohjois-Lapissa lunta voi tulla sunnuntaina 5–10 senttimetriä, Anna Latvala ennustaa.

Lämpötila on sunnuntaina päivällä etelässä ja lännessä 3–7 astetta, lämpimintä on lounaassa. Maan itäosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on 1–4 astetta. Lapissa lämpötila vaihtelee eteläisen Lapin suojasäästä Lapin pohjoisosan paikoin reiluun 10 pakkasasteeseen.

Ennuste itsenäisyyspäivän iltapäiväksi 6.12.2020.
Ennuste itsenäisyyspäivän iltapäiväksi 6.12.2020.

Sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön aikana sää lauhtuu myös Keski-Lapissa. Lämpötila nousee nollan vaiheille jopa Pohjois-Lapissa Inarin tienoilla.

– Sää on sen verran lauhaa, että viikonlopun aikana lumi lähtee taas etelästä ja lounaasta, joitakin rippeitä voi jäädä jäljelle kaikkein runsaimman lumisateen alueille, sanoo Anna Latvala.

Ensi viikolla sää on viilenemässä.

Lue myös: Toivonkipinä heräsi: Uusi kuukausiennuste valaa toivoa joulun ihmeestä, katso ennuste tammikuulle saakka!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 3.12.2020 klo 13.58

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat