Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi kuukausiennuste: "Tänä vuonna Suomessa hiihdetään vielä kesäkuussa"
Kuukausiennuste |

Uusi kuukausiennuste: "Tänä vuonna Suomessa hiihdetään vielä kesäkuussa"

Utsjoen toukokuussa lunta piisaa!
Utsjoen toukokuussa lunta piisaa! Kuva: @_wildernesslife_ (Instagram), Utsjoki 8.5.2020

Lapissa kulunut talvi oli paikoin ennätysluminen, ja vielä näin toukokuun puolellakin muutamalta paikkakunnalta löytyy yli metrin verran lunta.

Jos perjantaina Euroopan keskuksen julkaisema tuore kuukausiennuste ottaa toteutuakseen, tänä vuonna Suomessa hiihdetään vielä kesäkuussa. Maan pohjoisosaan ennustetaan tavanomaista kylmempää loppukevättä. Lämpötilapoikkeamaa kylmempään suuntaan voi vahvistaa vuodenaikaan nähden paksu lumipeite, joka hohkaa kylmää vielä pitkän aikaa. 

Myös tiistaina 12.5.2020 julkaistu tuore kuukausiennuste liputtaa tavanomaista kylmemmän sään puolesta seuraavan neljän viikon ajan. Uusimmassa ennusteessa poikkeama kylmempään suuntaan näkyy koko Suomen yllä.

Lapin hanget voivat vielä vahvistua

Lapin kontrasti eteläiseen Suomeen on tällä hetkellä suuri. Siinä missä etelässä puut ovat jo lehdessä, Lapissa lumensyvyyden mittaamiseen ei paikoin riitä metrinkään pituinen mittakeppi. Lauantaiaamuna lunta oli vielä kolmella paikkakunnalla yli metrin verran.

Suurimmat lumensyvyydet 9.5.2020
Paikkakunta (mittausasema)Lumensyvyys (cm)
Kittilä Kenttärova105
Kittilä Pokka104
Kilpisjärvi103
Inari Saariselkä97
Puolanka Paljakka94
Sodankylä Vuotso93
Salla Värriötunturi82
Posio Raistakka81
Sodankylä Lokka80
Kuusamo Välikangas79

Äitienpäivän jälkeen Suomessa koittaa kylmempi ajanjakso, jonka jälkeen suuressa osassa maata mitataan yöpakkasia ja alkuviikolla jopa päivälämpötila saattaa osassa Lappia jäädä pakkasen puolelle. Suurin osa ensi viikon sateista tulee Lapissa lumena, ja etelässäkin saakka voidaan nähdä lumi- ja räntäkuuroja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kylmä ilmamassa valtaa Pohjois- ja Keski-Euroopan toukokuun puolivälissä.
Kylmä ilmamassa valtaa Pohjois- ja Keski-Euroopan toukokuun puolivälissä. Kuva: Foreca

Lauantaista tiistaihin yltävällä aikajaksolla lunta kertyy Lappiin enimmillään yli 10 senttiä. Tällä hetkellä meteorologin mielenkiinto siintää jo kuitenkin ensi viikon torstaissa: osa säämalleista on väläytellyt Lappiin jopa harvinaisen ankaraa toukokuista lumipyryä, joka voisi myöhemmin liikkua etelämmäs. Ennuste on kuitenkin vielä epävarma ja vaatii päivitystä lähipäivinä.

Ottaen huomioon kuukausiennusteen koleuden ja tämänhetkisen lumitilanteen pohjoisessa, on tosiaan mahdollista, että osassa Lappia hiihtokelit jatkuvat tänä vuonna vielä kesäkuulle. Kilpisjärven juhannushiihdoillahan on jo pitkä perinne! Lumipeite sulaa tyypillisesti viimeisenä Käsivarren laelta, joka on ilmastollisesti Suomen kylmintä seutua. Vuonna 1997 Kilpisjärvellä mitattiin vielä kesäkuun ensimmäisenä päivänä 85 senttiä lunta. 

Lumikertymä lauantaista tiistaihin 9.-12.5.2020. Sakeimmat lumipyryt jäävät hieman Lapin itäpuolelle.
Lumikertymä lauantaista tiistaihin 9.-12.5.2020. Sakeimmat lumipyryt jäävät tällä erää Lapin itäpuolelle, mutta voivat kiertyä sieltä takaisin Suomen ylle alkuviikon jälkeen. Kuva: Foreca

Lapin ELY-keskus: Tulvahuippu vasta kesäkuussa

Lapin ELY-keskuksen ja Tulvakeskuksen mukaan tulvahuiput siirtyvät tänä vuonna Lapissa poikkeuksellisen myöhäiselle ajankohdalle kesäkuuhun. Jos kuukausiennustetta on uskominen, näin on tosiaan käymässä, sillä lähiviikot näyttävät pohjoisessa tavanomaista kylmemmiltä ja lisää luntakin on luvassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Yöpakkaset hidastavat merkittävästi lumien sulamista – päivälämpötilakin voi ensi viikolla paikoin jäädä pakkasen puolelle, joten sulaminen viivästyy. Tilanne on huolestuttava, sillä mitä lähemmäs kesäkuuta edetään, sitä todennäköisempää on sään äkillinen lämpeneminen. Joinakin vuosina ensimmäiset helleaallot ovat rantautuneet Suomeen jo toukokuussa. Jokainen voi kuvitella, mitkä ovat seuraukset, jos paksut hanget lähtevät sulamaan nopeaan tahtiin.

Lapin tulvatilanne voi tulevan kuukauden kuluessa äityä ennätyksellisen rajuksi. Seurataan tilanteen kehittymistä.

Lue myös: 

Sää poikki! Ilmakehän giljotiini halkaisee Euroopan kahtia: "Aivan älytön lämpötilaero"

Päivitetty 12.5.2020 klo 8.30: Myös tiistaina 12.5.2020 julkaistu tuore kuukausiennuste liputtaa tavanomaista kylmemmän sään puolesta seuraavan neljän viikon ajan. Uusimmassa ennusteessa poikkeama kylmempään suuntaan näkyy koko Suomen yllä.

Markus Mäntykannas

Päivitetty 18.5.2020 klo 18.52

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat