Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore pitkä sääennuste ulottuu jouluviikolle: Näin edetään kohti…
Uutiset |

Tuore pitkä sääennuste ulottuu jouluviikolle: Näin edetään kohti joulua – katso ennuste!

Lauha marraskuun päivä Vaasassa.
Sää on tällä viikolla vaihtelevaa. Arkistokuva: Matti Hietala, Vaasa, 18.11.2019

Uuden pitkän ennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa keskimääräistä lämpimämpänä marras–joulukuussa. Tämä ei tarkoita, etteikö pakkasia ja lumisateita voisi olla ajoittain tulossa koko maahan.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n ennuste ulottuu nyt kuuden viikon päähän jouluviikolle. Tämän hetken ennusteen mukaan koko kuuden viikon jakso näyttää Suomessa laajalti ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämmältä.

Tällä viikolla sää on myös keskimääräistä sateisempaa.

– Matalapainetoiminta on meillä vilkasta tällä viikolla. Suomeen leviää useita sadealueita lännestä, jopa hurrikaani Etan jäänteet. Tämän viikon keskilämpötilan on ennustettu olevan Suomessa 2–4 astetta vuodenajan keskiarvon yläpuolella, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Viikko jakaantuu kuitenkin lauhaan alkuviikkoon ja viileämpään loppuviikkoon. Loppuviikolla pakkaset ja lumisateet ovat mahdollisia eteläisessä Suomessa asti. Meteorologi muistuttaakin, että vaikka viikkojen keskilämpötilat näyttävät olevan pitkälle vuoden lopulle tavanomaista lämpimämpiä, sää voi vaihdella viikkojen sisällä runsaasti.

Lue myös: Eta-hurrikaanin rippeet Suomeen – “Torstain myrskymatalapaine on arvaamaton”

Ensi viikolla sademäärät ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa ajankohdalle tyypillisiä tai ehkä paikoin jopa tavanomaista pienempiä. Sateita tulee kaikissa olomuodoissa. Viikon keskilämpötila on 1–2 astetta vuodenajan keskiarvon yläpuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat marras–joulukuun vaihteessa maan eteläosassa laajalti −2…+2 astetta, lounaassa, lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla paikoin +2…+4 astetta. Maan keskiosassa keskimääräinen ylin lämpötila on kuunvaihteessa −4…+2 astetta ja pohjoisessa −8...−2 astetta.

Millainen on joulukuun ennuste?

Tavanomaista lämpimämpi sää näyttää jatkuvan myös joulukuun puolella. Joulukuun ensimmäisellä ja toisella viikolla viikon keskilämpötila on ennusteen mukaan 2–3 astetta vuodenajan keskiarvon yläpuolella.

– Joulukuun ensimmäisellä viikolla sademäärät pysyvät enimmäkseen vuodenajan keskiarvon tasolla tai sen alapuolella. Joulukuun toisella viikolla näkyy viitteitä siitä, että sateisuus saattaisi Suomessa taas lisääntyä, sanoo Joanna Rinne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennuste kattaa jo myös joulukuun loppupuoliskon, mutta on luonnollisesti sitä epävarmempi, mitä pidemmälle ajassa mennään.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomessa vuodenaikaan nähden lämmin sää jatkuu joulun yli. Ennusteessa on pikemminkin merkkejä sateiseen kuin vähäsateiseen suuntaan.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Polaaripyörre-ennuste, joka viime viikolla näytti vahvan polaaripyörteen eli vahvojen länsivirtausten jatkuvan joulun tienoille asti, on muuttunut loppupäästään epävarmemmaksi.

– Aiempaa suurempi osuus ennusteparven 50 jäsenestä on polaaripyörteen heikkenemisen kannalla. Heikompi polaaripyörre tarkoittaisi suurempaa mahdollisuutta sille, että kylmää arktista ilmaa pääsisi mahdollisesti Suomea kohti pohjoisesta tuoden talvista säätä. Joulun ennustetta ei siis ole vielä kiveen hakattu. Tällä hetkellä ennusteissa talvisen sään pääsyn mahdollisuus ehkä jopa eteläiseen Suomeen on suurempi kuin aiemmassa ennusteessa. Kuitenkin vaikka polaaripyörteen heikkenemistä ennustaa osaennusteista suurempi lukumäärä kuin edellisessä ennusteessa, pääosa osaennusteista pitää silti polaaripyörteen länsivirtauksen vahvana, toteaa Joanna Rinne.

Lue myös: Valkeat joulut ovat katoava luonnonvara – katso lumivalkean joulun todennäköisyys paikkakunnallasi

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 18.11.2020 klo 12.38

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat