Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Vappuviikon sääjännitys: Saako Manta lakin sateessa vai paisteessa?
Uutiset |

Vappuviikon sääjännitys: Saako Manta lakin sateessa vai paisteessa?

Vappu Helsingissä.
Vuoden 2025 vappuaatto Helsingin keskustassa voi olla sateinen tai poutainen, ennusteiden tarkentumista pitää vielä odotella. Arkistokuva: Joanna Rinne

Vappuviikon sääennuste alkaa jo hahmottua, mutta yksi “sääjokeri” tuo vappuaaton säähän epävarmuutta. Pienen matalapaineen käytös määrittää sen, vietetäänkö Mantan lakitushetki etelän kaupungeissa sateessa vai paisteessa.

Viime päivien aikana lämpötila on noussut Suomessa +10 asteen yläpuolelle vain paikallisesti, jos lainkaan. Tulevien päivien aikana +10 asteen ylitykset alkavat olla jo päivittäisiä, mutta yleisilmeeltään sää on yhä useimpina päivinä vielä varsin koleaa.

Vappua vietetään viikon keskivaiheilla. Vappuaattona eli keskiviikkona sää on suuressa osassa aurinkoinen, mutta Suomen lounaispuolelta liikkuu päivällä sadealue, jonka reitti on vielä epävarma. Osa ennusteista on tuonut sen keskiviikkona päivällä ja alkuillasta etelän kaupunkien, mahdollisesti Tampereenkin yli. Toiset ennusteet puolestaan vievät sadealueen Suomen ohi niin, että sää pysyy etelässä aurinkoisena. Ennuste tarkentuu vasta alkuviikolla.

Maanantaina ja tiistaina hajanainen sadealue ylittää Suomen

Maanantaina Keski- ja Pohjois-Lapissa liikkuu räntä- ja lumisateita jo aamusta, mutta muualla maassa on poutaista ja paikoin aurinkoistakin. Iltaa kohden Lapin sateet liikkuvat hitaasti etelämmäksi, ja suureen osaan maata leviää lännestä hajanaisia vesisateita. 

Sateet väistyvät suureksi osaksi Suomesta viimeistään tiistaiaamun aikana, maan keskiosassa tulee kuitenkin yhä paikallisia kuurosateita. Suuressa osassa maata tiistai on poutainen, monin paikoin aurinkoinenkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantai on kahdesta päivästä lämpimämpi. Maanantaina lämpötila nousee 10 asteen yläpuolelle jopa Etelä-Lappia myöten, ja maan etelä- ja keskiosassa päivälämpötila on 11–17 astetta. Lapissa lämpötilavaihtelu etelän ja pohjoisen välillä on suurta: kun Etelä-Lapissa lämpötila nousee jopa selvästi yli 10 asteeseen, Samaan aikaan Pohjois-Lapissa on 1–5 pakkasastetta. Yöllä pakkaset ovat mahdollisia etelässä asti.

Lakitusaikaan voi sataa vettä, muuten vappusää on kolea ja melko aurinkoinen

Keskiviikkona sää on suuressa osassa maata aurinkoinen ja poutainen, vaikkakin kolea – päivälämpötila pysyy pääosassa maata 10 asteen alapuolella. Suomen lounaispuolitse liikkuu kuitenkin matalapaineen keskus, jonka reitti on vaihdellut ennusteissa suuresti.

Sääennuste vappuaattona 30.4.2025.
Sääennuste vappuaattona 30.4.2025. Suomen lounaispuolelta kulkevan sadealueen reitti on vielä sunnuntain ennusteissa epävarma. Kuva: Foreca

Matalapaineen keskukseen liittyy sadealue, ja on epävarmaa, jääkö sadealue täysin Suomen rajojen ulkopuolelle, vai liikkuuko se maan lounais- ja eteläosan yli. Sateen riski on suurista kaupungeista suurin Turusta pääkaupunkiseudulle, mutta osa ennusteista on vienyt sadealueen Tampereenkin yli. Joissakin ennusteissa sadealueen pohjoisimmissa osissa sataa myös hetkellisesti räntää.

Sadealue näyttää väistyvän Suomesta vappuyöksi, mutta Mantan lakituksen aikaan sade on etelässä ja lounaassa mahdollista. Vasta alkuviikon ennusteet näyttävät, miten sadealueen reitti kehittyy.

Vappuyö on enimmäkseen poutainen, suuressa osassa maata selkeä pakkasyö. Pakkasta on etelässä asti. Vapunpäivä eli torstai on pilvisyydeltään vaihteleva, aurinkoisinta on aamulla. Maan keskiosan yli liikkuu sadealue, ja maan länsi- ja pohjoisosassa tulee jokunen paikallinen iltapäiväkuuro.

Keskiviikon päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 6–11 astetta ja Lapissa enimmäkseen 1–8 astetta. Vappuyönä koko maassa on 1–5 astetta pakkasta. Torstaina päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 9–13 astetta ja Lapissa enimmäkseen 5–9 astetta, Kilpisjärven tienoilla on vain pari lämpöastetta.

Loppuviikolla sää muuttuu sateiseksi

Perjantaina Suomeen leviää ennusteiden mukaan laaja sadealue, ja lämpötila jää sateiden takia alle 10 asteeseen lähes koko maassa. Sää jatkuu sateisena ja koleana myös lauantaina, suuressa osassa maata sunnuntainakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Joanna Rinne
Meteorologi

Lue seuraavaksi: Koivun kukinta alkoi tavanomaista aikaisemmin – ilmastonmuutos pidentää siitepölykautta Suomessakin

Katso yli 100 paikan ennusteet:

Päivitetty 28.4.2025 klo 15.48

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat