Lämmin eteläinen ilmavirtaus jatkuu – aurinkoisilla alueilla on kesäisen lämmintä

Etelästä virtaa loppuviikon ajan lämmintä ilmaa. Aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa monin paikoin 20 asteen yläpuolelle. Sumut ja sumupilvet saattavat kuitenkin jäädä osassa maata loppuviikollakin taivaalle koko päiväksi torppaamaan lämpötilan kohoamisen kesäisiin lukemiin.
Ruotsin yllä pohjoiseen liikkuvan matalapaineen sateita kulkee keskiviikon kuluessa vähitellen Suomen yli itään ja pohjoiseen. Illalla ja yöllä sateet painottuvat jo maan pohjois- ja itäosiin. Paikoin sadekuurot voivat olla rankkoja. Sateiden edellä lämpötila on idässä paikoin 20 asteen vaiheilla. Etelänpuoleinen tuuli puhaltaa kohtalaisesti.
Sateiden jälkeen suuressa osassa maata esiintyy yöllä ja torstaiaamuna sumua tai sumupilveä. Sen hälveneminen on viime päivien tavoin epävarmaa, mutta etenkin maan etelä- ja keskiosassa voi olla iltapäivällä jo laajaltikin aurinkoista. Idästä runsaammat sateet väistyvät jo aamuun mennessä, mutta sadekuuroja tulee päivällä Lapista maan itäosaan ulottuvalla alueella.
Lämpötila kohoaa aurinkoisilla alueilla maan etelä- ja keskiosassa laajalti 20 asteen vaiheille, ylimmillään jopa 22–23 asteen lukemat ovat mahdollisia. Pilvisillä alueilla lämpötila jää 15 ja 17 asteen välille, Lapissa lämpötila on pilvisyydestä riippuen 12 ja 18 asteen välillä.
Perjantaiyönä sumua ja sumupilveä kehittyy jälleen monin paikoin, etenkin maan etelä- ja itäosassa sekä Lapissa. Päivällä pilvilauttaa esiintynee runsaimmin Lapissa, mutta paikoin myös kaakossa ja lännessä. Joitakin sadekuuroja voi myös esiintyä pilvisimmillä alueilla. Suuressa osassa maata on kuitenkin poutaa ja aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa Lappia myöten 20 ja 23 asteen välille.

Viikonloppu ei tuo suuria muutoksia
Lämmin sää jatkuu myös viikonloppuna, joskin ennusteen epävarmuus kasvaa sunnuntaita kohden. Lauantaina sää on suuressa osassa maata poutainen ja aurinkoinen, mutta sumupilvilauttaa sekä sadekuurojakin voi paikoin esiintyä niin etelässä kuin pohjoisessakin. Aurinkoisilla alueilla lämpötila on Lappia myöten 20 ja jopa 24 asteen välillä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Sunnuntaina etelästä saattaa saapua sateita maan etelä- ja keskiosaan, mutta tämän sadealueen ennuste on vielä epävarma. Runsaampien sadekuurojen mahdollisuus kasvaa myös Pohjois-Lapissa. Aurinkoisilla alueilla lämpötila on edelleen päivällä 20 ja 24 asteen välillä, pilvisillä alueilla 15 ja 20 asteen välillä.
Myös ensi viikko näyttää tämän hetken ennusteiden valossa kesäisen lämpimältä. Ajoittain sateetkin ovat toki mahdollisia.
Lue seuraavaksi: Ilmassa leijuu nyt iso pettymyksen uhka
Joonas Koskela
meteorologi
Päivitetty 5.9.2025 klo 09.48



