Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> “Kun mikään ei riitä” – Sadealueita tulee jatkuvalla syötöllä
Uutiset |

“Kun mikään ei riitä” – Sadealueita tulee jatkuvalla syötöllä

Sää on lähiviikot Suomessa lauhaa ja sateista.
Sää on lähiviikkoina Suomessa lauhaa ja sateista. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 27.11.2025

Meteorologit puhuvat usein siitä, kuinka Suomi on sadealueiden reitillä. Malliesimerkki tästä nähdään lähiviikkojen säässä – sadealueita liikkuu Suomen yli yksi toisensa perään. Välipäiviä sateista ei ainakaan koko maan mittakaavassa juuri nähdä.

Sadealueet liikkuvat Suomeen lauhassa lounaanpuoleisessa ilmavirtauksessa. Joulukuun alku ei suuressa osassa maata näytä talviselta, sillä sateet tulevat lähes täysin Oulun eteläpuoleisessa Suomessa vetenä. Lapissa valtaosa sateista on olomuodoltaan lunta, vaikka sinnekin on ennustettu ajoittaista vesisadetta.

Suomen lauhan sään aiheuttaa tilanne, jossa Venäjälle on parkkeerannut vahva, pitkäkestoinen ja laaja korkeapaineen alue, ja samaan aikaan Islannin eteläpuoleisen Atlantin matalapainetoiminta on aktiivista. Molemmat osapuolet vahvistavat asetelmaa, jossa ilmavirtauksella ei ole vaihtoehtoja kuin ajautua Suomeen lounaan puolelta. 

Vaikka yleisilmeeltään sää on Suomessa lauhaa ja sateista, Lappiin pääsee alkuviikolla lyhyt kylmän ilman piipahdus. Maanantain ja tiistain väliseksi yöksi sää selkenee Lapissa, ja tuuli on siellä heikkoa. Heikkotuulinen ja selkeä sää talvisaikaan Lapissa on resepti kylmenemiselle. Yöajan kovimmat pakkaslukemat ennustuvat erittäin huonosti, mutta odotettavissa on, että paikallisesti pakkasta voi olla yli 25 astetta. Sää pilvistyy ja vähitellen lämpenee Lapissa kuitenkin jo tiistain edetessä.

Katso videolta sääennusteanimaatio itsenäisyyspäivälle asti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantai ja tiistai: Sadealue per päivä

Maanantaiksi Suomeen leviää lännen puolelta laaja sadealue, ainoastaan Lapin pohjoispuoliskolla sää jää poutaiseksi ja Pohjois-Lapissa osin selkeäksikin. Lapin eteläpuoliskon sateet tulevat lumena, ja myös maan keskivaiheilla sateiden olomuodot vaihtelevat veden, rännän ja lumen välillä. Muualla Suomessa sateet tulevat tyystin vetenä. Runsaimmin lunta tulee eteläisen Lapin tienoilla, jossa lunta kertyy laajalti 5–10 senttimetriä. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lunta voi sataa 5–10 senttimetrin verran, mutta lumen lisäksi sataa myös vettä. 

Maan etelä- ja keskiosassa etelästä lounaaseen kääntyvä tuuli on puuskaista. Pohjoisessa tuuli on heikompaa, ja matalapaineen keskus liikkuu Suomen yli itään suurin piirtein Suomi-neidon vyötärön korkeudelta maanantain ja tiistain vastaisen yön aikana.

Maanantaina lämpötilan nollaraja kulkee päivällä Lapin etelärajan tienoilla. Lapin eteläpuoleisessa Suomessa lämpötilat ovat 1–6 astetta plussalla, Lapissa pakkaslukemat vaihtelevat Etelä-Lapin 1–4 pakkasasteesta Pohjois-Lapin paikoin jopa 20 pakkasasteeseen.

Tiistain vastaisena yönä sadealue väistyy itään, ja Lapissa sää selkenee. Maan etelä- ja keskiosassakin pilvipeite voi paikallisesti rakoilla, toisaalta paikoin tulee vielä vähäisiä vesisateita. Yölämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1–4 astetta, pohjoisessa pakkaslukemat vaihtelevat Pohjois-Pohjanmaan parista asteesta Lapin jopa yli 25 pakkasasteeseen.

Katso videolta, kuinka lämpötilan nollaraja liikkuu Suomen yllä tulevien päivien aikana:

Tiistai on päivällä melko poutainen, ja maan eteläpuoliskolla pilvinen, pohjoisessakin sää pilvistyy. Iltaa kohden lännestä leviää uusi, laaja sadealue. Sen runsaimmat sateet tulevat Lapissa, jossa sateet tulevat täysin lumena. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sataa sekaolomuodoissa. Maan länsiosassa sekä paikoin maan keskiosassa satelee paikallisemmin vettä. Etelässä päivä pysyy enimmäkseen poutaisena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Etelänpuoleinen tuuli on koko maassa tiistaina puuskaista ja voimistuu päivän mittaan. Poikkeuksena tästä pohjoinen Lappi, jossa tuuli pysyy heikkona.

Tiistain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 1–7 astetta, ja maan pohjoisosassa pakkasta on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun asteesta tai parista pohjoisen Lapin jopa lähemmäs 20 asteeseen.

Itsenäisyyspäivää ja loppuviikkoa vietetään lauhassa ja sateisessa säässä

Keskiviikon merkittävin sadealue liikkuu Lapin yllä. Kyseessä ovat tiistain sadealueen jäänteet, jotka ovat vielä väistymässä Suomen yltä. Sateet tulevat pääosin lumena, mutta osassa Lappia vetenäkin, mikä heikentää ajokeliä. Lunta voi kertyä Keski- ja Pohjois-Lapissa keskiviikkona 10–15 senttimetrin verran.

Lämpötilan nollaraja kipuaa niin, että Etelä-Lapissakin lämpötila nousee plussalle. Nollarajan eteläpuoleisessa Suomessa lämpötila on päivällä 1–6 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa pakkasta on enimmäkseen 5–15 astetta. Yö voi Lapin pohjoisosassa olla jälleen pilvipeitteen rakoilun takia kylmä.

Torstaista alkaen, myös lauantaina eli Suomen itsenäisyyspäivänä, maamme yli ei juurikaan liiku laajoja sadealueita, vaan paljon hajanaisia sateita. Sää on pilvinen, harmaa, tihkuinen ja sateinen. Pohjoisessa sateet tulevat yhä suurelta osin lumena, ja lämpötilat pysyvät enimmäkseen pakkasella. Maan etelä- ja keskiosassa sen sijaan sateet tulevat vetenä, ja lämpötila pysyy plussan puolella. 

Joulukuun toisella viikolla eli 8.12. alkavalla viikolla ennusteissa ei juurikaan näy muutosta tilanteeseen, eli lauha ja sateinen sää jatkuu. Näyttää mahdolliselta, että Lapissakin sateiden olomuoto muuttuu vetisempään suuntaan.

Joanna Rinne
Meteorologi

Lue seuraavaksi: Polaaripyörteeseen iso muutos ennen joulua: "Levällään kuin Jokisen eväät"

Katso yli 100 paikan ennusteet:

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat