Klo

Ilma

Tie

Sääuutiset ja blogi> Sää selkenee ja viilenee – yöpakkasia etelässä asti, uusi lauhtuminen…
Uutiset

Sää selkenee ja viilenee – yöpakkasia etelässä asti, uusi lauhtuminen näköpiirissä

Syksyllä selkeinä iltoina ja öinä lämpötila voi laskea helposti pakkasen puolelle.
Selkeät ja heikkotuuliset yöt tuovat viikonvaihteessa ja alkuviikolla yöpakkaset paikoin maan eteläosaan asti. Arkistokuva: Maija Savolainen, Nurmes

Sara Salonen, meteorologi
Julkaistu tänään klo 16.07

Viime päivinä lounaistuuli on puhaltanut lauhaa ilmaa Suomeen, mutta viikonloppuna lämpötilat kääntyvät laskuun. Suomeen virtaa selvästi viileämpää ilmaa, ja viikonvaihteessa yöpakkasia ulottuu myös maan eteläosaan asti. Ensi viikon aikana lauha etelävirtaus kuitenkin vahvistuu jälleen. 

Perjantaina hajanainen sadealue on liikkumassa hitaasti Suomen yli kaakkoon ja sen jälkipuolella sää on muuttumassa selkeämmäksi. Lauantain vastaisena yönä lämpötila pysyttelee etelässä noin 10 asteen vaiheilla, kun taas Pohjois-Suomen selkeillä alueilla lämpötila laskee nollan vaiheille tai muutaman asteen verran pakkasen puolelle.

Korkeapaine vahvistuu ja lämpötilat notkahtavat

Lauantaina korkeapaine alkaa vahvistua Suomeen lounaasta. Maan etelä- ja itäosassa saadaan vielä sateita, mutta päivän kuluessa sää poutaantuu ja selkenee luoteesta alkaen. Muuten sää onkin jo laajalti aurinkoista ja poutaista. Lappiin voi tosin ajautua luoteesta yksittäisiä lumi- tai räntäkuuroja. Lämpötila on päivällä yleisesti 6 ja 12, Lapissa ja Koillismaalla +1 ja +6 asteen välillä. Kilpisjärvellä voidaan jäädä nollan alapuolelle.

Ennuste iltapäiville 17.–19.10.
Ennuste iltapäiville 17.–19.10. Kuva: Foreca

Lauantain ja sunnuntain välinen yö on suuressa osassa maata selkeä ja heikkotuulinen. Lämpötila laskee etelässä asti lähelle nollaa, maan keskiosassa voi olla paikoin heikkoa pakkasta ja Lapissa lämpötila on laajalti pakkasen puolella. 

Sunnuntaina korkeapaine pitää sään enimmäkseen aurinkoisena ja poutaisena. Hajanaista sumupilvilauttaa voi olla liikenteessä, ja aivan pohjoisimmassa Lapissa on mahdollisuus yksittäisille vesi- ja lumikuuroille. Päivällä lämpötila jää maan etelä- ja keskiosassa 3 ja 9, Lapissa 0  ja +4 asteen välille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantain vastaisena yönä sää jatkuu pääosin selkeänä, mutta paikoin voi muodostua sumua. Maan pohjoisosassa lounaistuuli alkaa voimistua, mutta etelässä tuuli on heikkoa. Yölämpötila vaihtelee lähes koko maassa muutaman asteen verran nollan molemmin puolin.

Lue myös: Suomen sää lokakuussa tilastojen mukaan

Poutaista korkeapainesäätä – pohjoisessa kovia puuskia, viikon edetessä jälleen lauhtuvaa

Alkuviikolla korkeapaine ulottuu Suomeen etelästä, ja pitää sään lähes koko maassa aurinkoisena ja poutaisena. Selkeillä alueilla voi öisin ja varhain aamulla olla pakkasta etelässä asti.

Maanantaina Suomen pohjoispuolella on kuitenkin liikkeellä matalapaine. Pohjois-Suomessa lounaistuuli on voimakkaan puuskaista, ja Pohjois-Lappiin voi ulottua myös runsaampaa pilvisyyttä ja sateita. Samalla maan pohjoisosaan virtaa lauhempaa ilmaa. Päivälämpötila on lähes koko maassa 5 ja 10 asteen välillä.

Ennuste iltapäiville 20.–21.10.
Ennuste iltapäiville 20.–21.10. Kuva: Foreca

Tiistaina sää jatkuu laajalti aurinkoisena ja poutaisena, ja päivällä liki 10 asteen lämpötiloja hätyytellään yhä suuremmassa osassa maata. Erityisesti Pohjois-Suomessa lämpötilat ovat ajankohtaan nähden korkeita.

Viikon edetessä korkeapaine väistyy Suomen itäpuolelle, pilvisyys lisääntyy ja lounaasta pääsee leviämään ajoittaisia sateita. Lauha etelävirtaus vahvistuu, ja lämpötilat ovat loppuviikolla koko maassa tavanomaista korkeampia.

Lue seuraavaksi: Lauha korkeapainesignaali ulottuu Suomeen – tältä näyttää loka-marraskuun kuukausiennuste

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat