Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuvat: Voi itku, uusi takatalvi joka aamu! Meteorologi kertoo, miksi tulematta…
Uutiset |

Kuvat: Voi itku, uusi takatalvi joka aamu! Meteorologi kertoo, miksi tulematta jäänyt talvi iskee huhtikuussa

Takatalvi toi lumipeitteen 
Takatalvi toi lunta Helsinkiin 15. huhtikuuta 2020. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, Herttoniemi 15.4.2020

Talven mittaan lumettomilla etelän ja lännen alueilla on viime päivinä herätty paikoin lumisiin aamuihin. Ensi yönä ja torstaina etelään ja länteen on tulossa lisää lunta. Miksi lumisateet tulevat huhtikuussa, kun talvella lunta ei osassa maata satanut juuri ollenkaan?

Takatalvi on tuonut tällä viikolla monin paikoin lumisateita. Öisin ja aamuisin on satanut lunta, päivän mittaan lumet ovat sulaneet tai vähentyneet – ja seuraavana päivänä sama on toistunut uudelleen.

Talvikuukaudet joulukuusta helmikuuhun olivat poikkeuksellisen tai ennätyksellisen lauhoja lähes koko maassa lukuun ottamatta Keski- ja Pohjois-Lappia. Pysyvää lunta ei saatu laajoilla alueilla etelässä ja lännessä ollenkaan. Nyt huhtikuussa lunta on satanut useina päivinä. Lisäksi kuukausiennuste keikahti ympäri: talvikuukaudet selvästi keskimääräistä lämpimämpää näyttänyt kuukausiennuste ennakoi nyt tulevista viikoista keskimääräistä kylmempiä. Miten tässä näin kävi?

– Polaaripyörre on ollut tämän talven ajan erittäin vahva. Se tarkoittaa, että yläilmakehän napa-aluetta kiertävä ilmavirtaus on pitänyt kylmät ilmamassat tiukasti sisäpuolellaan, Suomen pohjoispuolella. Talvikuukausina meillä vallitsi lauha, läntinen ilmavirtaus Atlantilta. Keväisin polaaripyörre heikkenee auringosta saatavan säteilyn voimistuessa. Talvella polaaripyörre esti kylmien ilmojen pääsyn Suomeen, mutta nyt myös kylmät ilmat pääsevät etelämmäksi. Juuri näin on käynyt Suomessa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lunta pyrytti Jyväskylässä 14. huhtikuuta 2020.
Lunta pyrytti Jyväskylässä 14. huhtikuuta 2020. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä 14.4.2020

Kun kylmää ilmaa on nyt valahtanut Suomen ylle pohjoisesta, tulevat sateet ajoittain koko maassa lumena, kuurot myös rakeiden näköisinä lumijyväsinä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tämä ei ole Suomessa millään tavoin tavatonta, mutta lumisateet tuntuvat yllättäviltä nyt, kun kunnon talvea ei etelässä saatu lainkaan. Esimerkiksi vuonna 2017 lumikuuroja tuli vastaavan säätilanteen takia yleisesti Helsingissäkin vielä vapun jälkeen, muistelee Joanna Rinne.

Tuusulassa oli jälleen maa valkeana aamulla 15. huhtikuuta 2020.
Tuusulassa oli jälleen maa valkeana aamulla 15. huhtikuuta 2020. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula 15.4.2020

Pohjoisessa lunta jopa yli 130 senttimetriä

Talvikuukausina Suomeen pääsi runsaasti kosteaa ja lauhaa ilmaa. Maan etelä- ja keskiosassa se tarkoitti tavallista enemmän plusasteita ja vesisateita, minkä takia lumipeite pysyi olemattomana tai ohuena.

– Lapissakin lämpötilat ovat olleet lauhempia kuin keskimääräisenä talvena. Kuivat, pohjoiset kylmät ilmat ja kireän pakkasen kaudet ovat jääneet puuttumaan. Niiden sijasta on tullut lumisadealue toisensa perään. Pohjoisessa lauhat ja kosteat länsivirtaukset ovat tarkoittaneet suurempia lumisademääriä kuin keskimääräisenä talvena, sanoo Joanna Rinne.

Takatalvi iski Virroille.
Huhtikuisia lumisateita Virroilla. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat 15.4.2020

Pohjoisessa lumimäärät ovatkin edelleen huimia. Tänään aamulla suurin mitattu lumensyvyys oli Puolangan mittauspaikassa, 134 senttimetriä. Kittilän Pokassa lunta oli 133 senttimetriä ja Sodankylän Vuotson ja Tähtelän asemilla 128 senttimetriä.

– Mikäli samanlaista ilmamassaa, kuin mikä meidän päällämme nyt keväällä on ollut useaan otteeseen, tulisi Suomeen keskitalvella, se tarkoittaisi automaattisesti kunnon talvea, etelässäkin mahdollisesti yli kymmenen asteen pakkasia. Keväällä auringonsäteily on niin paljon voimakkaampaa, että lämpötilat pysyvät nyt kuitenkin ainakin päivisin plussalla, toteaa Joanna Rinne.

Lumi peitti kevään kukkaset
Lumi peitti kevään kukkaset Helsingissä. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, Herttoniemi, 15.4.2020

Milloin lämpenee?

Lumisateista ei päästä eroon vieläkään. Lisää lunta ja vettä on tulossa heti ensi yönä ja torstaina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Ennusteiden mukaan torstain vastaisena yönä ja torstaina sataa lähinnä maan etelä- ja länsiosassa. Sateista osa on lunta ja osa vettä. Iltapäivällä tulee kuuroja, nämä ovat ennusteen mukaan vettä.

Merkittävää muutosta lämpötiloihin ei näy ainakaan hetkeen.

– Lämmin ilma virtaa Länsi-Eurooppaan, kylmä ilma tulee meille tänne Euroopan itäpuoliskolle. Ensi viikolla on tämän hetken tiedon mukaan kuitenkin ainakin etelässä ja lännessä tätä viikkoa aurinkoisempaa ja poutaisempaa, sanoo Joanna Rinne.

Katso lisää kuvia viime päivien lumisateista!

Lunta satoi ajoittain sakeasti Jyväskylässä 14. huhtikuuta 2020.
Lunta satoi ajoittain sakeasti Jyväskylässä 14. huhtikuuta 2020. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä 14.4.2020

 

Forssassa oli lunta aamulla 15. huhtikuuta 2020.
Forssassa oli lunta aamulla 15. huhtikuuta 2020. Kuva: Petri Takala, Forssa 15.4.2020

 

Takatalvi toi lunta Tuusulaan 15. huhtikuuta 2020.
Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula 15.4.2020

 

Jyväskylässä pyrytti lunta 14. huhtikuuta 2020.
Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä 14.4.2020

 

Tuusulassa satoi lunta 15. huhtikuuta 2020.
Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula 15.4.2020

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 15.4.2020 klo 17.06

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat