Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Polaaripyörre-ennuste ulottuu jouluun asti – tulevan joulun säätä voidaan jo arvioida!
    Uutiset |

    Polaaripyörre-ennuste ulottuu jouluun asti – tulevan joulun säätä voidaan jo arvioida!

    Pakkasilta Suomenlahdella
    Lauhankin joulukuun aikana pakkanen voi käväistä etelässä puraisemassa. Kuva: Joanna Rinne

    Ensimmäiset pitkän ajan ennusteet ulottuvat nyt jo joululle asti. Mitä niistä voi jo kertoa tulevan joulun säästä?

    Joulun sää kiinnostaa joka vuosi. Tänä vuonna ehkä erityisen paljon, kun joulua vietetään koronatilanteen takia erityisen paljon kotiolosuhteissa tai korkeintaan kotimaan matkalla.

    Paikallissään ennustaminen marraskuun puolivälistä luotettavasti jouluun asti on nykytekniikalla ja -välineillä täysin mahdotonta. Itse ennusteita pystytään kyllä tekemään vaikka vuosiksi eteenpäin, mutta sään ennustettavuus heikkenee niin paljon jo muutamassa päivässä, erityisesti yli kahden viikon jakson aikana, että yli kuukauden päähän ulottuva päivittäissääennuste on ainoastaan ennusteen nimellä kulkeva tilastoon perustuva arvaus.

    Kuukausiennusteissa ei ennusteta yksittäisien päivien säätä, vaan kokonaisten viikkojen keskiarvoja mm. lämpötilalle ja viikon kokonaissademäärälle. Tämänkaltainen ennuste onnistuu Suomen alueella jo paremmin reilun kuukauden päähän.

    Jotta saadaan tulevan joulun säähän tällä hetkellä jonkinlaista näkemystä, on käännyttävä mahdollisimman suuren mittakaavan ilmiöihin, jotka vaikuttavat myös paikallissäähän. Tällainen ilmiö on polaaripyörre.

    Polaaripyörre vaikuttaa sään suuriin linjoihin

    PImeimmän vuodenajan maisemaa Helsingissä. Päivän pituus alle 6 h.
    Polaaripyörre vaikuttaa siihen, pääseekö arktinen ilma Suomeen. Kuva: Foreca

    Polaaripyörre on voimakas napa-aluetta talvisen vuodenpuoliskon ajan 10-80 km korkeudella lännestä itään kiertävä tuulivyöhyke. Polaaripyörre sijaitsee stratosfäärissä, ilmakehän kerroksessa, joka on meille tutumman, kaikki sääilmiöt sisältävän troposfäärin yläpuolella.

    Polaaripyörteen tuulet eivät suoraan määritä hetkellistä säätilaamme, eli sitä, tulevatko ilmavirtaukset meille tänään lännestä, idästä tai jostakin muualta. Sen sijaan ne auttavat "sitomaan" kylmän arktisen ilman talvisen navan lähelle. Kun polaaripyörre on voimakas, myös troposfäärissä länsivirtaukset ovat voimakkaita, ja kylmimmät ilmat pysyvät napaseudulla. Tällöin esimerkiksi Suomessa puhaltavat todennäköisemmin lauhat länsivirtaukset kuin kylmät pohjoiset puhurit. Kun polaaripyörre heikkenee, kylmät pakkasilmat pääsevät meille helpommin pohjoisesta.

    Polaaripyörre vaikuttaa pikemmin suuriin linjoihin kuin hetkellisiin tilanteisiin. Vahvan polaaripyörteen tilanteessa pitkät kireän pakkasen kaudet ovat epätodennäköisiä, mutta sellainen voi vilahtaa meillä silti hetkellisesti.

    Mitä polaaripyörteen käyttäytymisestä tulevina viikkoina tiedetään nyt?

    Lue lisää: Polaaripyörre pyörii yläilmakehässä, mutta määrittää Suomenkin talvisään

    Polaaripyörre-ennuste ulottuu jouluun asti

    Polaaripyörre-ennuste on 45 päivän mittainen ja ulottuu juuri joulun tienoille asti. Tämänhetkinen, maanantaina laadittu polaaripyörteen voimakkuusennuste näyttää tältä:

    Polaaripyörteen voimakkuusennuste
    Polaaripyörteen 45 päivän voimakkuusennuste 9.11. alkaen. Kuva: Foreca

    Mitä käyrä kertoo?

    Punainen paksu viiva osoittaa, mikä on polaaripyörteen keskivoimakkuus, minkälaisena pyörteen tuulet puhaltavat yleensä. Punainen ohut viiva käyrän yläpuolella kertoo rajan, jonka alapuolella tuulen voimakkuus pysyy 90% ajasta. Punainen ohut viiva käyrän alapuolella kertoo rajan, jonka alapuolelle tuulen voimakkuus menee vain 10% ajasta.

    Valmista ennustetta varten ennustemallitietokone on pistetty tekemään ennuste 50 eri kertaa, kukin hieman erilaisilla alkuarvoilla. Lopputulos muodostuu näiden 50 ennusteen yhteistuloksena.

    Paksu sininen viiva kertoo, mikä on kaikkien 50 ennusteen tuloksista yhdistetty todennäköisin tuulennopeus polaaripyörteessä. Tummempi siniviolettialue kertoo, millä alueella suuri osa ennusteista on pysynyt, ja vaalein violetti alueen, jolle ainakin yksi ennusteista on päätynyt.

    Yksinkertaisesti: Jos sininen paksu viiva on punaisen paksun viivan tasalla, polaaripyörre puhaltaa kuin keskimääräisenä vuonna tähän aikaan vuodesta. Jos sininen viiva on punaisen yläpuolella, polaaripyörre on todella voimakas. Jos sen alapuolella, polaaripyörre olisi heikko. Joskus polaaripyörre hajoaa kokonaan, ja meille pääsee pohjoisesta hyvinkin kylmää ilmaa. Sitä varten sinisen paksun viivan pitäisi lähestyä alinta ohutta punaista viivaa, ehkä jopa ylittää se.

    Kun kaikki sinivioletit alueet pysyvät tiukassa nipussa, ennuste on varsin luotettava. Mitä enemmän väri hajaantuu paksusta sinisestä viivasta, eriyisesti keskivahva violetti alue, sitä epävarmempi ennuste on.

    Mitä polaaripyörre-ennuste kertoo käytännön tasolla?

    Polaaripyörre-ennusteen mukaan sää näyttää jouluun asti Suomessa lauhalta. Länsivirtaukset vallitsevat. Viime talvi oli juuri tämänkaltainen kokonaisuudessaan.

    Länsivirtausten kautena etelässä sateet tulevat talven aikana enimmäkseen vetenä, maan keskiosassa kaikissa olomuodoissa ja pohjoisessa tulee runsaita lumisateita. Lämpötilat ovat vuodenajan keskiarvojen yläpuolella.

    Ajoittaista vaihtelua voi olla. Joskus Suomeen voi päästä lyhytaikainen kylmempikin jakso, mutta kokonaisuus on länsivirtauspainotteinen.

    Miltä ennusteen valossa näyttää joulu 2020?

    Tuleeko valkea joulu?
    Etelässä todennäköisyys on pienin, maan keskiosassa kohtalainen, pohjoisessa suuri. Pitkää vuodenaikaan nähden kylmää jaksoa ei ole jouluksi ennusteissa näkyvissä.

    Voiko jouluksi tulla eteläänkin lyhyt pakkasjakso tai lumipyry, joka muuttaa tilanteen?
    Aivan hyvin voi. Paikallisäästä ei pystytä sanomaan juuri mitään tilastotietoa parempaa kuin vasta vajaat pari viikkoa ennen joulua.

    Lue myös: Marraskuun sää: Kartat loistavat oransseina – katso tuore kuukausiennuste

     

    Joanna Rinne

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa