Tuore kuukausiennuste: juhannukseen asti epävakaista ja vaihtelevaa, sitten mahdollisesti käänne

Viimeisimmän kuukausiennusteen perusteella sää jatkuu tavanomaista lämpimämpänä, mutta varsinkin juhannusta edeltävä aika on vaihtelevaa ja osassa maata sateita voi tulla keskimääräistä enemmän.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n sunnuntaina 7.6. julkaiseman kuukausiennusteen mukaan vaihteleva kesäsää jatkuu ainakin juhannukseen asti. Vaihtelevasta säästä ja osassa maata keskimääräistä runsaammista sateista huolimatta tulevien viikkojen keskilämpötilat ovat kuitenkin ennusteen mukaan koko maassa tavanomaista korkeampia.
Kesäkuun 8. päivä alkanut viikko: sateita tulee ja menee
Alkaneella viikolla sää on vaihtelevaa ja päivittäin sataa jossain päin maata joko paikallisemmin tai yleisemmin. Varsinkin viikon alkupuoli on lämmin, mutta loppuviikkoa kohti päivälämpötiloissa on keskipitkien ennusteiden mukaan odotettavissa pientä laskua. Viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1–3, idässä ja pohjoisessa 3–6 ja Pohjois-Lapissa paikoin jopa 6–10 astetta keskimääräistä korkeampi.
Alkaneen viikon sademäärät ovat ennusteen mukaan joko tavanomaisia tai hieman tavanomaista suurempia. Tavanomaista suurempia sademääriä voi ennusteen mukaan esiintyä maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaan seudulla sekä Pohjois-Lapissa. Poikkeamat eivät kuitenkaan ole kovin suuria ja sademäärissä tulee viikon kuluessa esiintymään jonkin verran paikallista vaihtelua sateiden kuuroluonteisuudesta johtuen.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötilojen poikkeamista
Huomattavan sateista säätä on tällä viikolla odotettavissa etenkin Ruotsissa ja Norjassa, sekä Suomen eteläpuolella Baltian yli etelään ulottuvalla alueella. Huomattavasti tavanomaista kuivempaa on puolestaan monin paikoin Euroopan länsiosassa. Isossa osassa keskistä Eurooppaa viikon keskilämpötila on puolestaan tavanomaista alhaisempi.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kesäkuun 15. päivä alkava viikko: juhannusta kohti edelleen vaihtelevassa säässä
Juhannusviikolla sää voi edelleen olla vaihtelevaa ja melko epävakaista. Sää on kuukausiennusteen mukaan yhä keskimääräistä lämpimämpää suuressa osassa maata, mutta poikkeama on edellisviikkoa pienempi, ja maan eteläosassa ollaan jopa melko lähellä viikon tavanomaista keskilämpötilaa. Ilmanpaine-ennusteen mukaan matalapaineen alue on Suomen itäpuolella, mikä voi johtaa keskimääräistä enemmän pohjoisen puoleisiin ilmavirtauksiin viikon aikana.
Sademääräennusteen mukaan juhannusviikko on sademääriltään jo tavanomainen tai vähän tavanomaista sateisempi. Tämän hetken ennusteiden mukaan keskimääräistä runsaampia sateita olisi odotettavissa maan itäpuoliskolla, mutta sateiden tarkempi ennustettavuus on vielä mahdotonta.
Euroopan ylle vahvistuu juhannusviikolla laaja korkeapaineen alue ja suuressa osassa mannerta viikko on keskimääräistä kuivempi ja lämpimämpi, idässä on paikoin tavanomaista viileämpää.
Kesäkuun viimeinen viikko: säätyypin muutos mahdollinen
Juhannuksen jälkeen säätyypissä saattaa tapahtua muutos tasaisempaan suuntaan. Ilmanpaine-ennusteen mukaan Pohjois- ja Itä-Euroopan ylle muodostuu hieman tavanomaista korkeamman ilmanpaineen alue. Viikon keskilämpötila on ennusteen mukaan koko maassa 1–3 astetta keskimääräistä korkeampi ja sademääräennusteessa ei näy enää merkittäviä poikkeamia tavanomaisesta.
Katso videolta kuukausiennuste sademäärien poikkeamista
Suuressa osassa Eurooppaa voi edelleen olla niin ikään tavanomaista kuivempaa ja lämpimämpää.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kuun vaihde ja heinäkuun alku: ennustettavuus heikkenee
Ennusteen viimeisellä viikolla poikkeamat tavanomaisesta ovat Suomessa jo heikkoja niin lämpötilan, sademäärän kuin ilmanpaineenkin osalta.
Myöskään muualla Euroopassa ei sademäärissä näy suuria poikkeamia, joskin mantereen kaakkoisosassa voi olla vähän tavanomaista kuivempaa. Lämpötilojen osalta selvin poikkeama keskimääräistä lämpimämpään suuntaan löytyy Etelä-Euroopasta.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Lue seuraavaksi: Heinä–syyskuun ennuste on nyt tässä: Suomessa vahva signaali – Loppuvuoden El Niño ehkä historiallisen voimakas
Joonas Koskela
meteorologi



