Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste ulottuu nyt jouluviikolle – “ei hyvältä näytä”
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste ulottuu nyt jouluviikolle – “ei hyvältä näytä”

Lauhtuva sää vie vähäisetkin lumet mennessään maan etelä- ja keskiosasta.
Lauhtuva sää vie vähäisetkin lumet mennessään maan etelä- ja keskiosasta. Kuva: Juhani Peltonen, Turku, 27.11.2025.

Uusin kuukausiennuste kattaa nyt lähes koko joulukuun. Varsinkin lämpötilojen osalta ennuste on hyvin yksitoikkoinen, eikä etelään lumipeitettä odottaville kovinkaan mieluista luettavaa.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n 26. marraskuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan edessä on jouluun asti ulottuva tavanomaista lauhemman sään jakso.

Ensimmäisiin kyselyihin joulun säästä on päästy Forecan toimistolla vastailemaan jo marraskuun viimeisellä viikolla. Varsinkin valkean joulun mahdollisuus kiinnostaa, ja tämänhetkisen ennusteen mukaan ainakin osaan maata vastaus on valitettavasti, että ei hyvältä näytä.

Vielä ei kuitenkaan kannata heittää kaikkea toivoa valkean joulun osalta Etelä-Suomessakaan, jouluviikon ennuste kun on edelleen erittäin epävarmalla tolalla.

Katso video – meteorologit näkevät jouluviikon ennusteen ja keskustelevat lähipäivien säästä

Nyt kuluvan viikon loppua kohti sää lauhtuu merkittävästi. Voimakas etelälounainen ilmavirtaus tuo hyvin lauhaa ilmaa koko maahan, ja lämpötila kohoaa plussan puolelle Keski-Lappia myöten, ja vähintään nollan vaiheille paikoin myös Pohjois-Lapissa. Sateita tulee päivittäin jossain päin maata, ja osa sateista on Lappia myöten vettä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 26.11.2025)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
1.–7.12.
(Viikko 49)
Sää on tavanomaista lauhempaa ja monin paikoin tavanomaista sateisempaa.Hyvä
8.–14.12.
(Viikko 50)
Tavanomaista lauhempi sää jatkuu koko maassa. Pohjoisessa sademäärä on tavanomaista suurempi.Kohtalainen
15.–21.12.
(Viikko 51)
Sää jatkuu edelleen lauhana. Sademääräennusteessa ei näy enää merkittäviä poikkeamia.Heikko

22.–28.12.

(Viikko 52)

Lapissa viikon keskilämpötilassa ei näy merkittäviä poikkeamia, muuten on yhä keskimääräistä lauhempaa. Sade-ennusteessa ei merkittäviä poikkeamia.Heikko

Joulukuun ensimmäinen viikko: Lauhaa ja sateista

Kuukausiennusteen ensimmäisellä viikolla on koko maassa tavanomaista lauhempaa ja maan länsi- sekä pohjoisosassa myös tavanomaista sateisempaa. 

Ilmanpaine-ennusteen mukaan Suomen itä- ja kaakkoispuolella on korkeapaineen alue, ja Atlantilla matalapaineen alue. Varsinkin maan etelä- ja keskiosassa vallitseva ilmavirtauksen suunta on etelän puolelta, jolloin meille virtaa lauhaa ja kosteaa ilmaa. Atlantin matalapaineen osakeskuksia kulkee keskipitkien ennusteiden mukaan viikon edetessä maan pohjoisosan yli, joten pohjoisessa tuulen suunta, ja sateen olomuoto vaihtelee etelää enemmän. 

Suuren osan viikkoa sää on tuulista, ja sadealueita liikkuu päivittäin jossain päin maata, mutta niiden tarkempi ennustettavuus on vielä tässä vaiheessa huono.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on suurimman osan ajasta plussan puolella. Lapissa lämpötila vaihtelee enemmän, ja pilvisyydestä riippuen välillä voi olla 10–20 asteen pakkasia, mutta myös suojasäätä on odotettavissa. Lauhan sään ja vesisateiden myötä lumiraja vetäytynee viikon päätteeksi karkeasti Oulu–Kuhmo linjalle tämänhetkisten ennusteiden mukaan.

Muualla Euroopassa viikko on pääosin tavanomaista lämpimämpi. Britteinsaarilla ja Espanjan seudulla viikon keskilämpötilassa ei näy merkittävää poikkeamaa.

Sateiden osalta Eurooppa jakautuu kahtia sateisempaan länsiosaan ja kuivempaan itäosaan. Britteinsaarilla, Etelä-Skandinaviassa, Ranskan länsiosassa, Portugalin pohjoisosassa ja Espanjan luoteisosassa viikon sademäärä voi olla selvästi keskimääräistä suurempi.

Joulukuun toinen viikko: Isossa kuvassa ei muutoksia

Joulukuun toisella viikolla asetelmat ovat pitkälti ensimmäisen viikon kaltaiset. Korkeapaine pysyttele Suomen itäpuolella ja matalapaineiden painopiste on Atlantilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikon keskilämpötila on suurimmassa osassa maata ennusteen mukaan 1–3 astetta keskimääräistä korkeampi, ja etenkin pohjoisessa sateita voi tulla tavanomaista enemmän.

Muualla Euroopassa tilanne näyttää niin ikään edellisviikon kaltaiselta. Keskimääräistä runsaampia sateita tulee paikoin mantereen länsiosissa, idässä on paikoin keskimääräistä kuivempaa.  

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista

Viikon keskilämpötila on suurimmassa osassa mannerta tavanomaista korkeampi, Britteinsaarilla ja Espanjan seudulla lähellä tavanomaista.

Joulukuun kolmas viikko: Kaava on jo tuttu

Ennusteen kolmas viikko noudattaa jo tuttua kaavaa. Sää on koko maassa tavanomaista lauhempaa. Korkeapaine voi edelleen pysytellä Suomen kaakkoispuolella, ja matalapaineiden painopiste Atlantilla. Ennustetut poikkeamat eivät kuitenkaan ole enää aivan yhtä selviä, kuin edellisviikoilla, ja esimerkiksi Suomen yllä ei sademäärän osalta näy enää merkittäviä poikkeamia tavallisesta.

Euroopan  yllä tilanne on edelleen varsin aiempien viikkojen kaltainen. Tavanomaista runsaampia sateita tulee osassa Länsi-Eurooppaa ja Välimerellä, Keski- ja Itä-Euroopassa on paikoin keskimääräistä kuivempaa.

Jouluviikko: Lauhalta näyttää suurimmassa osassa maata

Ennusteen viimeisellä, eli jouluviikolla epävarmuus on jo hyvin suurta. Viikon keskilämpötila on suuressa osassa maata tavanomaista korkeampi, mutta Lapissa ei enää näy merkittävää poikkeamaa. Sademääräennusteessa ei näy poikkeamaa suuntaan eikä toiseen.

Ilmanpaine-ennusteessa tapahtuvat merkittävimmät muutokset. Pohjois-Euroopassa ei enää näy poikkeamia tavanomaisesta mikä kielii suuresta epävarmuudesta. Matalapaineiden painopiste puolestaan löytyy nyt Etelä- ja Keski-Euroopasta.

Katso videolta kuukausiennuste sateista

Euroopan länsipuoliskolla viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista korkeampi. Selvemmin lauhaa on mantereen itäosassa sekä paikoin pohjoisessa. Sademääräennusteessa merkittävimmät poikkeamat ovat Välimerellä, missä voi paikoin sadella tavanomaista runsaammin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Etelä-Suomeen lumista joulua toivoville tämä ennuste ei välttämättä ole kovin mieluinen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lauhaankin viikkoon voi mahtua viileämpi hetki, ja lopulta valkean joulun voi pelastaa vain yksi sopivaan aikaan sopivalla reitillä kulkeva matalapaine sateineen.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Päivien välinen vaihtelu on usein suurta, ja viikkokeskiarvo voi toteutua monella eri tavalla.

Lue seuraavaksi: Katso talven pitkä ennuste: Joulu–helmikuun jakso on talven ystäville tyly

Joonas Koskela
meteorologi
 

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat