Viikonlopun myräkän yhteydessä tuulivahingotkin mahdollisia – täällä tuulee eniten

Lauantaiyönä matalapaineen keskus voimistaa tuulia Suomessa niin, että tuulivahingot ovat mahdollisia sekä lauantaina että sunnuntaina. Osassa Suomea tulee myös sateita.
Viikonlopun säätä voi huoletta kutsua myräkäksi, ja pieni mahdollisuus on siihen, että jopa myrskyraja rikkoutuu Suomen alueella keskituulessa. Vaikka tuuli ei keskituulessa voimistuisi aivan myrskyksi asti, merialueilla on laajalti odotettavissa myrskypuuskia, ja maa-alueillakin myrskypuuskat voivat olla mahdollisia. Tuuli saattaa aiheuttaa myös vahinkoja, kuten katkenneita oksia ja puita sekä sähkökatkoja.
Lue myös: Myrsky, myräkkä vai rajuilma? Näin termit eroavat toisistaan
Tuulia voimistaa Suomen yli liikkuva matalapaineen keskus, joka muodostuu tänään perjantaina Atlantilla, ja liikkuu nopeasti ja samalla voimistuen Norjan ja Ruotsin yli niin, että matalapaineen keskus saapuu Perämeren yli Suomeen lännestä jo lauantain vastaisena yönä. Lauantain aikana matalapaineen keskus liikkuu Suomen yli itään, mutta tuulet pysyvät yhä voimakkaina.
Lauantaina suuressa osassa maata tuulet puhaltavat lännen puolelta, mutta sunnuntaina tuuli kääntyy puhaltamaan luoteesta niin, että Suomeen alkaa virrata selvästi aiempaa koleampaa ilmaa. Ensi viikolla päivälämpötilat eivät osana päivistä jaksa nousta Suomessa edes 10 asteeseen.
Näin viikonlopun myräkkä etenee lauantai-iltaan asti
Lauantain vastaisen yön lähestyessä sää pilvistyy Suomessa lännestä, ja perjantai- illan ja lauantaiyön aikana maan keskivaiheille leviää lännestä sadealue. Sadealue liittyy matalapaineen keskukseen, joka saapuu Perämeren yli Suomeen yön aikana. Samalla lännestä luoteeseen kääntyvä tuuli voimistuu läntisillä merialueilla nopeasti niin, että jo aamuyöllä tuulessa on odotettavissa merellä myrskypuuskia, ja keskituulen myrskykin saattaa olla paikallisesti mahdollisia.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lauantaiaamun lähestyessä sadealue laajenee, ja aamuun mennessä vettä sataa laajalla alueella maan itäosassa, maan keskivaiheilla ja Lapissa Keski-Lappia myöten. Sadetta voi kertyä maan keskivaiheilla lauantaiyön ja lauantain aikana enimmillään jopa 15–20 millimetriä, mutta yleisemmin sademäärät ovat 5–15 millimetrin luokkaa. Myös Kilpisjärvelle leviää sateita, siellä saattaa veden seassa sataa luntakin.
Maan eteläosassa sää selkenee jo lauantaiaamuna, mutta maan keskivaiheilla sää selkenee hitaammin vasta sadealueen väistyessä. Lapissa sää pysyy poutaisillakin alueilla laajalti pilvisenä, vaikka paikoin pilvipeite pääsee rakoilemaan lähinnä Meri-Lapin suunnalla.
Maan etelä- ja keskiosassa maa-alueilla tuuli voimistuu vasta lauantain aikana, ja on voimakkaimmillaan aamun ja iltapäivän välisenä aikana. Tuulenpuuskia, joihin liittyy tuulivahinkojen riskiä eli 15–20 m/s puuskia, esiintyy laajalti etenkin maan eteläosassa, maan länsiosassa sekä paikoin maan keskiosassa. Idässä näin voimakkaat puuskat jäävät paikallisemmiksi. Pohjoisessa tuuli pysyy heikkona.
Lauantain päivälämpötila on etelässä ja lännessä 8–12 astetta, idässä 5–11 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 3–8 astetta.
Yöksi tuuli rauhoittuu, mutta voimistuu jälleen sunnuntaina
Sunnuntain vastaisena yönä maan eteläosassa on laajalti selkeää, mutta maan keskiosassa tulee monin paikoin sadekuuroja. Pohjois-Karjalassa ja maan pohjoisosassa on pilvistä, ja sateita tulee alueella itään painottuen yleisesti. Sunnuntain päivälämpötila on etelässä ja lännessä 7–11 astetta, idässä 5–9 astetta ja pohjoisessa 3–7 astetta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Suomen itäpuolelle edennyt matalapaineen keskus täyttyy hitaasti. Luoteistuuli voimistuu koko maassa iltapäiväksi niin, että koko maassa voi ainakin paikallisesti esiintyä 15–20 m/s puuskia. Tuuli on toisaalta hieman heikompaa kuin lauantain kovimmat lukemat, mutta toisaalta sää on sunnuntaina tuulista koko maassa. Iltaa kohden Perämerellä voi tulla jopa myrskypuuskia, mutta maa-alueilla tuuli jo heikkenee, vaikka pysyy yhä puuskaisena.
Ensi viikolla eli ensimmäisellä syyslomaviikolla sää on epävakaista ja koleaa
Ennusteiden mukaan pohjoisenpuoleinen kolea ilmavirtaus puhaltaa meillä vielä maanantaina, mutta tiistaina ilmavirtaus alkaa kääntyä jälleen lännen puolelle. Sää pysyy silti epävakaisena, vaihtelevana ja viileänä. Hajanaisia sateita liikkuu Suomen yli ajoittain, mutta laajoja sadealueita ei näy ennusteissa. Pilvisyys vaihtelee päivästä toiseen ja alueittain, kun Suomen yllä liikkuu repaleista pilvilauttaa.
Vaikka laaja-alaisia lumisateita ei vielä näy ennusteissa, Lapissa kasvaa mahdollisuus siihen, että hajanaisissa ja paikallisissa sateissa on mukana ajoittain myös räntää tai lunta.

Päivälämpötilat pysyvät suuressa osassa maata 10 asteen alapuolella, ja 10 asteen ylitykset jäävät paikallisiksi. Kun tuuli pääsee heikkenemään ja taivas selkenemään, öisin voi esiintyä pakkasta koko maassa vähintään paikallisesti, etenkin pohjoisessa laajaltikin.
Seuraavalla viikolla, eli toisella syyslomaviikolla, kartoilla näkyy merkkejä siitä, että meille saattaa puhaltaa viikon mittaan jälleen leudompaa, mutta sateista ilmaa luoteesta. Kyseisen viikon ennuste on kuitenkin vielä erittäin epävarma.
Katso myös – Forecan meteorologit keskustelevat vuodenaikaisennusteesta marras-tammikuulle:
Joanna Rinne
Meteorologi
Lue seuraavaksi: Tältä näyttää marras–tammikuun pitkä ennuste! Miten käy alkutalven?
Katso yli 100 paikan ennusteet:
Päivitetty 10.10.2025 klo 18.23



