Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tästä ennusteesta on kevät kaukana: Etelä-Suomeen voi rysähtää 30…
Uutiset |

Tästä ennusteesta on kevät kaukana: Etelä-Suomeen voi rysähtää 30 cm lunta

Lumipyryä Helsingissä
Sunnuntain ja keskiviikon välillä maan eteläosaan voi kertyä 20–30 senttimetriä lunta. Lumisateiden voimakkuuteen ja reittiin liittyy kuitenkin vielä jonkin verran epävarmuutta. Arkistokuva: Markus Mäntykannas, Helsinki

Vuodenaikojen kierto tuntuu nyt menevän väärään suuntaan. Suomessa paukutellaan pakkasennätyksiä ja ennusteissa näkyy sakeita lumipyryjä, vaikka huhtikuu on jo aivan ovella. Alkavalla viikolla maan eteläosassa kannattaa varautua suuriin lumikertymiin ja jopa erittäin huonoon ajokeliin. Kevät saa nyt odottaa.

Sunnuntain vastaisena yönä kelloja siirretään tunnilla eteenpäin ja Suomessa siirrytään kesäaikaan, mutta ironisesti sää siirtyykin takaisin "talviaikaan". Tulevina päivinä lunta voi pyryttää maan eteläosaan 20–30 senttimetriä, maan pohjoisosassa voi olla saman verran pakkasta.

"Pahimmassa tapauksessa lumisateet jatkuvat etelässä viiden vuorokauden ajan sunnuntailta torstaille."

Talvisia elementtejä on ollut ilmassa jo usean päivän ajan. Kuluvalla viikolla rikottiin tämän talven pakkasennätys, kun Kittilässä lämpötila painui perjantaiyönä –37,5 asteeseen. Näin kovat pakkaslukemat maaliskuun loppupuolella ovat poikkeuksellisia, eli niiden toistuvuus on enintään kerran 30 vuodessa tai harvemmin.

Perjantai-iltana eteläisen Suomen yli liikkui runsaita vesisateita, mutta sunnuntaiyöstä lähtien sateet muuttuvat lumeksi myös maan eteläosassa.
Perjantai-iltana eteläisen Suomen yli liikkui runsaita vesisateita, mutta sunnuntaiyöstä lähtien sateet muuttuvat lumeksi myös maan eteläosassa. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, 24.3.2023

Myös lauantaiyönä mitattiin vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen matalia lämpötiloja Lapissa, mutta uutta pakkasennätystä ei tälle talvelle enää tehty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Alimmat lämpötilat lauantaiyönä 25.3.2023
MittausasemaLämpötila (°C)
Savukoski Tulppio–35,3
Sodankylä Lokka–33,5
Sodankylä Vuotso–32,8

Valkeus palaa etelään sunnuntaiyönä

Käänne talvisempaan suuntaan on ollut nähtävillä perjantain ja lauantain kuluessa jo maan keskivaiheilla, minne on satanut lauantaiyön aikana laajalti 5–10 senttimetriä uutta lunta. Lauantain aikana kylmä ilma on vähitellen valumassa kohti eteläistä Suomea, missä lumisateet ovat mahdollisia lauantai-illasta lähtien. 

Sunnuntaiaamu voikin valjeta Salpausselän eteläpuolella hyvin talvisena, sillä yön aikana Uudenmaan ja Kymenlaakson yli on liikkeellä sakeita lumikuuroja. Paikoin lunta voi kertyä aamuun mennessä yli viisi senttimetriä ja näin ollen ajokeli muuttuu huonoksi.

Maan pohjoisosassa kireät pakkaset jatkuvat sunnuntaiyönä, ja paikoin Lapissa mitataan 30–35 pakkasastetta. Sunnuntaina iltapäivällä lämpötila pysyy suuressa osassa maata pakkasen puolella, myös maan eteläosassa.

Uutta lunta satoi loppuviikosta Vaasaan. Vähitellen myös Etelä-Suomessa maisema alkaa näyttää talvisemmalta.
Uutta lunta satoi loppuviikosta Vaasaan. Vähitellen myös Etelä-Suomessa maisema alkaa näyttää talvisemmalta. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 24.3.2023

Pahimmillaan yli 30 cm lunta, varaudu erittäin huonoon ajokeliin

Suurimmat lumikertymät näyttäisivät osuvan alkuviikolle. Eurooppalainen säämalli ECMWF ennakoi, että sunnuntain ja keskiviikon välillä maan eteläosaan kertyy laajalti 20–30 senttimetriä lunta. Suurimmat kertymät näyttävät osuvan Salpausselän eteläpuolelle. Jyväskylän pohjoispuolella lumikertymät näyttävät jäävän huomattavasti pienemmiksi.

Ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta, sillä matalapaineen alueet sateineen ovat kaartumassa meille alkavalla viikolla kaakosta Baltiasta. Etelän tai kaakon suunnalta saapuvien matalapaineiden reittiin ja voimakkuuteen on usein tullut viime hetken muutoksia.

Sää..
Sunnuntaista eteenpäin lämpötila pysyy pakkasen puolella myös päivisin suuressa osassa maata. Kuva: Foreca

Suurin epävarmuus liittyy sateiden olomuotoon etelärannikolla ja kaakossa. Jos matalapaineen keskus jää pyörimään Suomen eteläpuolelle, voi etelärannikolle kaakkois- ja itätuulilla pyryttää pahimmassa tapauksessa yli 30 senttimetriä lunta. Mikäli matalapaine eteneekin kunnolla kohti länttä tai pohjoista, osa sateesta voi tulla etelässä räntänä tai vetenä, jolloin lumikertymä jää pienemmäksi. Sateen olomuoto on hyvin pienestä kiinni, koska heti Suomenlahden eteläpuolella Virossa valtaosa sateista tulee vetenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Joka tapauksessa sunnuntaista alkaen maan etelä- ja keskiosassa on syytä varautua hyvin talviseen säähän ja jopa erittäin huonoon ajokeliin. Pahimmassa tapauksessa lumisateet jatkuvat etelässä viiden vuorokauden ajan sunnuntailta torstaille. Taukoja toki on välissä, mutta talvikunnossapito voi joutua koville.

Vielä ei siis kannata pakata lumilapioita tai suksia varastoon, koska talvi jatkuu. Tuoreen kuukausiennusteen mukaan kevään tulo on viivästymässä.

Lumikertymät
ECMWF:n lumikertymäennuste kolmelle vuorokaudelle (la 25.3. - ti 28.3.). Maan eteläosaan ennustetaan laajalti 20–30 cm uutta lunta, mutta osa sateesta voi varsinkin etelärannikolla ja kaakossa tulla myös märkänä lumena tai räntänä. Maahan ei siis välttämättä kerry näin paljoa uutta lunta etelärannikon tuntumassa.

Markus Mäntykannas
meteorologi

Päivitetty 26.3.2023 klo 18.43

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat