Helmiäispilvet ihastuttivat taivaalla – kaamos päättyi Nuorgamissa

Helmiäispilviä saattaa näkyä viikonlopun aikana. Kaamos on päättynyt Suomen pohjoisimmassa kylässä Utsjoen Nuorgamissa perjantaina.
Tällä viikolla on nähty paikoin kauniita helmiäispilviä.
– Helmiäispilvet ovat stratosfäärissä 15–25 kilometrin korkeudessa olevia pilviä, joita esiintyy vain erityisissä olosuhteissa. Syntyäkseen helmiäispilvet vaativat esiintymiskorkeudellaan riittävän kylmän lämpötilan, yli 78 astetta pakkasta. Lisäksi ilmakehässä pitää olla sopivalla kerroksella sekä ilmankosteutta että ilmakehän aaltoliikettä, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Helmiäispilvet näkyvät yleensä hämärän aikaan ennen auringonnousua tai auringonlaskun jälkeen. Suomessa niitä nähdään useimmin Länsi-Lapissa, sielläkin vain muutaman kerran vuodessa.
– Viikonloppunakin saattaa olla mahdollista nähdä helmiäispilviä. Suomessa on sekä lauantaina että sunnuntaina laajoja alueita, joilla pilvisyyden puolesta mahdolliset helmiäispilvet voisivat olla nähtävissä. Ensi viikkoon edettäessä stratosfääri lämpenee niin, että helmiäispilvien muodostuminen on epätodennäköisempää, Joanna Rinne toteaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue myös: Helmiäispilvet – mikä saa pilven hohtamaan?
Kaamos on päättynyt myös Suomen pohjoisimmassa kylässä
Kaamos on päättynyt perjantaina myös Suomen pohjoisimmassa kylässä Utsjoen Nuorgamissa Auringon noustessa kello 11.55.
Suomessa kaamosaika on pisimmillään juuri Nuorgamissa, missä kaamosta kestää yli 50 vuorokautta. Kaamos alkoi Nuorgamissa 24. marraskuuta.
Lue seuraavaksi: Tuuli voimistuu jopa myrskyksi: Puuskat voivat aiheuttaa vahinkoa – ensi viikolla hytistään
Päivitetty 17.1.2025 klo 19.00