Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Hurja helleasetelma avautumassa Eurooppaan juhannusviikolla: "Suomella…
Blogi |

Hurja helleasetelma avautumassa Eurooppaan juhannusviikolla: "Suomella jännät paikat"

Auringonpaahde
Juhannusviikolla Etelä- ja Keski-Euroopassa voidaan mitata 30–40 asteen hellelukemia. Myös rajuja ukkosia on tiedossa. Kuva: Pixabay

Yksi vuoden odotetuimmista juhlapyhistä on pian täällä. Juhannuksen säätä on spekuloitu tiuhaan tahtiin, mutta ennuste hakee yhä Pohjois-Euroopan osalta suuntaansa. Suomen eteläpuolella intensiivinen helleaalto näyttää juhannusviikolla todennäköiseltä. Suomella on edessään hyvin jännät paikat, koska juhannuksena mahdollisuuksia on niin rankkasateille kuin hellelukemillekin.

Kuluva viikko on ollut melko viileä ja 20 asteen ylitykset ovat olleet tiukassa. Välillä ukkoskuurot ovat sylkeneet jättimäisen kasan rakeita värjäten maan valkeaksi. Kuurosateita on tarjolla yhä lähipäivillekin, mutta samalla ilmamassa lämpenee.

Sunnuntaina maan länsiosaan leviää iltapäivän aikana sadealue. Sen etupuolella pilvisyys lisääntyy myös muualla maassa. Sadealueen itäpuolitse etelästä virtaa kuitenkin sen verran lämmintä ilmamassaa, että 20 asteen ylityksiä nähdään aurinkoisilla alueilla jo Lappia myöden. Helleraja, 25 astetta, ei kuitenkaan vielä sunnuntaina ole ylittymässä.

Juhannusviikko alkaa epävakaisena mutta lämpimänä. Maanantaina Suomeen virtaa etelästä yhä kosteampaa ja lämpimämpää ilmaa, mikä näkyy sekä lämpömittareissa että taivaalla. Lämpötila kohoaa laajalti 20 ja 25 asteen välille, hellerajakin voi rikkoutua. Iltapäivän tai illan aikana maan eteläosaan voi nousta Baltiasta reippaitakin ukkossateita.

Lue myös: Tällainen on juhannuksen sää tilastollisesti Suomessa

Sääennuste 16.–17.6. Sää lämpenee, mutta sateitakin tulee osassa maata.
Sääennuste 16.–17.6. Sää lämpenee, mutta sateitakin tulee osassa maata.

Etelä- ja Keski-Eurooppaan kehittymässä tukalan kuuma asetelma

Suomi kuuluu juhannusviikon alkupuolella matalapaineiden reitille ja niinpä auringonpaiste ja kuurosateet vuorottelevat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Eurooppalaisen ennusteen mukaan on mahdollista, että maan keski- ja pohjoisosassa koetaan tiistain ja keskiviikon korvilla ärhäköitäkin ukkoskuuroja, joiden yhteydessä voi jälleen tulla rakeita. Jos tämänhetkinen ennuste toteutuu, salamaniskuja voidaan rekisteröidä tuhansia kumpanakin päivänä. Ilma on varsin ukkosherkkää ja lämmintä: 20 asteen ylityksiä nähdään monin paikoin ja joillakin paikkakunnilla hellerajakin voi rikkoutua.

Suomen eteläpuolella muhii juhannusviikon edetessä hyvin kuumaa ilmamassaa, jota leviää ensin Pohjois-Afrikasta Välimeren alueelle ja myöhemmin myös laajalti keskiseen ja itäiseen Euroopaan. Kyseessä on jo kuluvan kesän toinen merkittävä helleaalto, sillä vasta ennen kesäkuun puoltaväliä Välimeren itäisissä osissa, kuten esimerkiksi Kreikassa ja Kyproksella, mitattiin läkähdyttäviä 40–45 asteen lukemia.

Eurooppalaisen ennustemallin ECMWF:n mukaan lämpötila kohoaa jo tiistaina laajalti keskisessä Euroopassa 30 asteen vaiheille ja Välimeren maissa paikallisesti yli 35 asteen. Kuuminta on Italian ja Kreikan suunnalla. Keskiviikkona korkeimmat lämpötilat voivat kivuta Italiassa ja Kreikassa jo 40 asteeseen, 35 asteen helteet yleistyvät Balkanin niemimaalla ja leviävät vähitellen kohti pohjoista.

Itä-Euroopan kuuman ja läntisimmän Euroopan viileän ilmamassan rajamaastossa tulee kehittymään juhannusviikolla mahdollisesti laaja-alaisia ja tuhoisia ukkosryppäitä, jotka voivat tuoda mukanaan rankkasateita, syöksyvirtauksia, suuria rakeita ja trombeja esimerkiksi Ranskaan, Benelux-maihin, Saksaan, Puolaan, Itävaltaan ja Sveitsiin.

Lue myös tämä: Tältä näyttää kesän ja alkusyksyn pitkä ennuste – yksi kuukausi erottuu erityisesti!

Juhannusviikolla keskiviikkona Etelä- ja Keski-Eurooppaan alkaa muodostua kuuma sääastelma, joka nostaa lämpötilat keskisellä ja itäisellä Välimerellä paikoin 40 asteeseen. Kuuman ja viileän ilmamassan rajamaastossa voi kehittyä tuhoisia ukkosia, rankkasateita, suuria rakeita ja trombeja.
Juhannusviikolla keskiviikkona Etelä- ja Keski-Eurooppaan muodostuu kuuma sääasetelma, joka nostaa lämpötilat keskisellä ja itäisellä Välimerellä paikoin 40 asteeseen. Kuuman ja viileän ilmamassan rajamaastossa voi kehittyä tuhoisia rajuilmoja.

Ääripäät eivät näytä juhannuksena todennäköisiltä Suomessa

Kun lähestytään juhannusviikonloppua, sään ennustettavuus suorastaan romahtaa Suomen osalta. Ennustemallit ovat vielä hyvin erimielisiä ja vaihtelu on ollut viime päivinä suurta. Varovaisesti kuitenkin uskaltaisin jo sanoa, ettei juhannussää tule olemaan kummastakaan ääripäästä: juhannuksesta ei ole muodostumassa erityisen koleaa, eivätkä hiostavat helteetkään näytä todennäköisiltä.

Tällä hetkellä paras tulkintani juhannuksen tilanteesta on, että Suomi kuuluu juuri ja juuri Etelä- ja Keski-Euroopassa majailevan hyvin kuuman ilmamassan pohjoispuolelle. Helteiden pohjoispuolella on liikkeellä matalapaineita, joiden reittiä ja ajoitusta on vielä mahdotonta ennakoida, mutta jossain kohtaa juhannusta rankatkin sateet ukkosineen ovat mahdollisia. Sateiden välissä koettaisiin lämpimiä ja aurinkoisia hetkiä, jolloin uskon lämpötilan asettuvan 20 ja 25 asteen haarukkaan, maan pohjoisosassa voi olla hieman viileämpää.

Tuleva juhannus näyttää Suomessa epävakaiselta, mutta lämpöoloiltaan tavanomaiselta. Älkää kuitenkaan ampuko viestintuojaa, jos ja kun ennusteeseen tulee vielä muutoksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Missä lomasää suosii? Nämä ovat tilastoissa Suomen suven aurinkoisimmat, helteisimmät ja sateisimmat alueet

Päivitetty juhannusennustetta Suomen osalta 16.6. klo 10.54. -> Hellerajan ylittyminen ei tällä hetkellä näytä todennäköiseltä. Juhannuksen lämpötilat näyttävät melko tavanomaisilta.

Juhannusta kohden mentäessä erittäin kuumaa ilmaa näyttää nousevan itäistä Eurooppaa pitkin kohti pohjoista. Lämpötila voi kohota Puolassa yli 35 asteen ja Välimerellä sekä Balkanin niemimaalla paikallisesti yli 40 asteen. Lähi-idässä lämpötilan ennustetaan kohoavan selvästi yli 50 asteen, eli alueella on menossa ajankohdan lämpöennätyksiä rikki. Lämpöä puskee myös kohti Suomea, mutta vielä on epävarmaa, kuinka pohjoiseen se pääsee. Juhannussää on todennäköisesti Suomessa vaihteleva ja lämpöoloiltaan vähintäänkin tavanomainen. Paikallisesti hellelukematkin ovat mahdollisia.
Juhannusta kohden mentäessä erittäin kuumaa ilmaa näyttää nousevan itäistä Eurooppaa pitkin kohti pohjoista. Lämpötila voi kohota Puolassa yli 35 asteen ja Välimerellä sekä Balkanin niemimaalla paikallisesti yli 40 asteen. Lähi-idässä lämpötilan ennustetaan kohoavan selvästi yli 50 asteen, ja alueella on menossa ajankohdan lämpöennätyksiä rikki. Lämpöä puskee myös kohti Suomea, mutta vielä on epävarmaa, kuinka pohjoiseen se pääsee. Juhannussää on todennäköisesti Suomessa vaihteleva ja lämpöoloiltaan vähintäänkin tavanomainen. Paikallisesti hellelukematkin ovat mahdollisia aurinkoisina hetkinä.

Markus Mäntykannas
meteorologi

Päivitetty 16.6.2024 klo 10.54

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat