Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tarkkana liikenteessä etelästä pohjoiseen: Näille alueille lunta 10–15…
Uutiset |

Tarkkana liikenteessä etelästä pohjoiseen: Näille alueille lunta 10–15 senttimetriä – viikonlopuksi poutaisempaa ja viilenevää

Lumisade huononsi ajokeliä 30. joulukuuta 2022 Vaalassa.
Keskiviikkona ja torstaina liikkeellä on lumisateita, loppuviikolla sateet vähenevät. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 30.12.2022

Lumisateet huonontavat ajokeliä eri puolilla maata keskiviikon ja torstain aikana. Lunta sataa keskiviikkona maan keski- ja pohjoisosassa, torstaina lumisateita tulee puolestaan osassa etelää ja maan keskiosaa sekä idässä ja paikoin pohjoisessa. Suurimmat kahden vuorokauden lumikertymät ovat tämän hetken ennusteen mukaan 10–15 senttimetriä idässä, Kainuussa, Koillismaalla ja Meri-Lapissa. Myös maan eteläosan itäpuoliskolla tulee torstaina paikoin 10–15 senttimetriä lunta. Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomen jokien vedenpinnat ovat nyt kääntyneet tai kääntymässä laskuun tulvalukemista.

Tammikuu on siinä pisteessä, että kaamos on päättynyt myös Suomen pohjoisimmassa kylässä Utsjoen Nuorgamissa keskiviikkona Auringon noustua kello 11.46.

Utsjoen Kevon Kevojärvellä pakkasta oli keskiviikkona aamulla 26 astetta, kun taas eteläisessä Suomessa on ollut plusasteita.

Sää jatkuu vaihtelevana. Suomen yli kulkee keskiviikon ja torstain aikana lumisateita, jotka huonontavat ajokeliä.

– Maan keski- ja pohjoisosan yli liikkuu keskiviikkona laaja sadealue kohti pohjoista. Sateet tulevat enimmäkseen lumena, aivan loppupäästään myös mahdollisesti räntänä tai vetenä. Yön tullen sateita tulee enää Pohjois-Lapissa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Keskiviikon lumikertymä on maan itäosassa, laajalla alueella Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Koillismaalla ja Länsi-Lapissa 5–10 senttimetriä, suuressa osassa maan keskiosaa sekä Itä-Lapissa puolestaan 2–5 senttimetriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Torstaina lumisateita tulee etelästä pohjoiseen

Torstain vastaisen yön aikana etelään ja maan itäpuoliskolle alkaa levitä toinen sadealue, joka tuo paikoin reippaasti lunta.

– Sadealue levittäytyy torstaipäivään mennessä koko maan itäpuoliskolle etelästä pohjoiseen. Sateita tulee Uudeltamaalta maan keski- ja itäosan kautta Kainuuseen ja Koillismaalle, torstain edetessä myös osassa Itä-Lappia. Myös tämän sadealueen sateet tulevat pääosin lumena, mutta maan itäosassa itärajan tuntumassa myös osin räntänä tai jopa vetenä, Joanna Rinne sanoo.

Sadealue väistyy perjantain vastaiseen yöhön mennessä.

Torstain lumikertymä on maan itäosassa laajalti 10–15 senttimetriä, osassa etelääkin lunta tulee 10–15 senttimetriä.

– Uudenmaan itäosassa lunta sataa 5–10 senttimetriä, etelän itäosassa enimmillään 10–15 senttimetriä, Joanna Rinne kertoo.

Katso videolta ennuste lauantaille asti!

– Keskiviikon ja torstain yhteenlaskettu lumikertymä on suurin maan itäosassa, Kainuussa, Koillismaalla ja Meri-Lapissa, joissa lunta on odotettavissa 10–15 senttimetriä. Etelän itäosassakin lunta sataa siis paikoin 10–15 senttimetriä torstain aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sää on torstaina enimmäkseen pilvinen, mutta pilvipeite voi rakoilla paikoin Lapissa.

Torstaina päivällä maan etelä- ja keskiosassa ollaan −2 ja 2 plusasteen välillä, Lapissa −6 ja 1 plusasteen välillä.

Lumisateiden lisäksi ajokeliä huonontaa lähiaikoina paikoin pintojen jäätyminen.

Perjantaista sunnuntaille laajalti pakkasta, sateet väistyvät

Torstain jälkeen sateet vähenevät. Perjantaina Lapissa voi tulla paikallisia hyvin vähäisiä lumisateita, lauantaiksi ja sunnuntaiksi ennustetaan poutaista säätä.

Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina lämpötilat pysyvät tämän hetken ennusteen mukaan pakkasella pääosassa maata.

– Pakkasta on maan etelä- ja keskiosassa laajalti 1–5 astetta, Lapissa pilvisillä alueilla 5–10 astetta ja pilvettömillä alueilla noin 10–15 astetta. Sää on viikonloppuna Suomessa pilvipainotteinen, mutta pilvipeite pääsee rakoilemaan siellä täällä. Aurinkoisinta on lauantaina Lapissa, Joanna Rinne ennustaa.

Mitä tapahtuu ensi viikon säässä?

Tämän hetken ennusteen mukaan myös ensi viikolla on luvassa monenlaista säätä.

– Ensi viikon ennusteeseen liittyy vielä paljon epävarmuutta, mutta näillä näkymin ilmavirtaus kääntyy puhaltamaan lännen suunnalta. Lauhduttavat föhn-tuulitilanteet ovat ajoittain mahdollisia. Sää on vaihtelevaa, Suomen yli näyttää liikkuvan useita sadealueita. Etelän sateet tulevat ainakin osin vetenä. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat vaihtelevat nollan molemmin puolin, kun taas pohjoisessa pysytään todennäköisesti enimmäkseen pakkasella, Joanna Rinne toteaa.

Jokien pinnat laskuun, järvet jatkavat nousua

Lauha sää, vesisateet ja lumien sulaminen ovat aiheuttaneet viime aikoina tulvia etelässä, lounaassa ja lännessä.

Vesi.fi-sivuston mukaan Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomen jokien vedenpinnat ovat nyt kääntyneet tai kääntymässä laskuun harvinaisen korkeista talvitulvalukemista. Vesi on noussut ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealle, paikoin jopa ylittäen suurimman vuotuisen tulvan tason.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tammikuun virtaamaennätyksiä on syntynyt monin paikoin. Esimerkiksi Vantaanjoen Oulunkylän tulvahuippu ylitti hienoisesti suurimman vuotuisen tulvan tason ja selvästi aikaisemman suurimman tammikuisen virtaamahuipun vuodelta 2008.

Lauha sää, vesisateet ja lumien sulaminen saivat aikaan tulvia ja suuria virtaamia etelässä, lounaassa ja lännessä tammikuussa 2023.
Tammikuun lauha sää on saanut aikaan tulvia ja isoja virtaamia. Kuva: Juhani Peltonen, Turku, 16.1.2023

Tulvavesi on noussut monin paikoin pelloille, esimerkiksi Ypäjällä peltoja on veden alla satoja hehtaareja. Useita teitä on edelleen pois liikennekäytöstä tulvivan veden takia.

Porissa jääpadon nostama vedenpinta on laskenut, mutta on edelleen tulvalukemissa.

Vesi tulvi pellolle Tuusulassa tammikuussa 2023.
Vesi on tulvinut pellolle Tuusulassa. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 17.1.2023

Järvien vedenpinnat jatkavat monin paikoin nousuaan. Esimerkiksi Espoon Pitkäjärven nousu on kuitenkin hidastunut ja kääntynee loppuviikolla laskuun aiheuttamatta rakennusvahinkoja. Lohjanjärvi on nousemassa säännöstelyn ylärajan tuntumaan. Tuusulanjärven pinta on säännöstelyn ylärajalla ja juoksutus Tuusulanjokeen on suuri, mutta tulvavahingot pyritään välttämään.

Lue seuraavaksi: Lopputalven ja alkukevään pitkä ennuste julki: Tältä näyttää helmi–huhtikuun jakso – yksi kuukausi erottuu joukosta!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

19.1.2023: Päivitetty ennustetta.

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 19.1.2023 klo 09.10

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat