Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Joulun ennusteisiin pölähti lumimyrsky – tässä turvallisin aikaikkuna…
Uutiset |

Joulun ennusteisiin pölähti lumimyrsky – tässä turvallisin aikaikkuna menoliikenteelle: "Mitä aiemmin, sen parempi"

Lumipyry huononsi ajokeliä Joutsassa.
Joulua lähestyessä lumisateiden todennäköisyys kasvaa koko maassa. Kuva: Foreca, Joutsa 7.2.2020

Joulu häämöttää jo nurkan takana. Sää on lauhtumassa loppuviikkoa kohden, mutta jouluviikko tuo mahdollisesti mukanaan hitaan jäähtymisen. Ennusteiden loppupäässä, juuri joulun kohdalla, näkyy tällä hetkellä lumipyry.

Kulunut tiistai esittelee sään uudet suuntaviivat. Tuulet puhaltavat meille jatkossa lounaan ja etelän puolelta tuoden mukanaan lauhempaa ilmaa ja sadealueita. Lappi kuitenkin kylmenee ja siellä hätyytellään torstaina –30 asteen rajapyykkiä – ensimmäistä kertaa tänä talvena.

Lue myös: Joulun tilastollinen sää Suomessa

Jos on pakko lähteä liikkeelle, suosi viikonloppua

Vallitsevan koronatilanteen takia suositellaan, että joulua vietetään vain lähimmäisten kanssa ja vältetään turhaa matkustamista. Jos tarve kuitenkin vaatii siirtymisen paikkakunnalta toiselle, näyttää ajokeli suosivan tulevana viikonloppuna. 

Meteorologin suositus onkin ajoittaa menoliikenne tulevalle viikonlopulle ja mahdollisesti myös maanantaille, sillä tämä aikaikkuna mahdollistaa enimmäkseen normaalin ajokelin ja hyvän näkyvyyden tien päällä. Joulunpyhiä kohden huonon ajokelin todennäköisyys kasvaa. Mitä aiemmin pääsee tänä vuonna liikenteeseen, sen parempi.

"Meteorologin suositus onkin ajoittaa menoliikenne tulevalle viikonlopulle ja mahdollisesti myös maanantaille, sillä tämä aikaikkuna mahdollistaa enimmäkseen normaalin ajokelin ja hyvän näkyvyyden tien päällä."

Näillä näkymin Suomeen on saapumassa tulevana perjantaina seuraava laaja-alaisempi sadealue, joka antaa lisää lunta suureen osaan maata eteläisintä ja läntisintä Suomea lukuun ottamatta, missä suuri osa sateista on vettä. Sadealueen myötä ajokeli muuttuu valtaosassa maata huonoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lauantai ja sunnuntai näyttävät sään ja ajokelin osalta rauhallisemmilta päiviltä. Tämän hetkisissä ennusteissa myös maanantai näyttäisi olevan ajokelin puolesta normaali. Todennäköisesti valtaosa pääväylistä on sulia, mutta alemmalla tieverkostolla liukkautta voi esiintyä varsinkin maan keski- ja pohjoisosassa, missä lumet lähtevät viikonlopun lauhassa säässä sulamaan.

Lauhaa joulukuun säätä Vaasassa.
Joulua edeltävä viikonloppu näyttää hyvin lauhalta koko maassa. Sunnuntaina lämpöasteilla voidaan käväistä Pohjois-Lappia myöden. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 10.12.2018

Joulua kohden viileämpää ja ehkä lumisempaa

Euroopan keskuksen numeeriset ennusteet yltävät nyt joulupäivään saakka. Ennusteen epävarmuus kasvaa jouluviikolla: etelävirtauksen mukana saapuvien sadealueiden reitin ja ajoituksen ennustaminen on tällä hetkellä hankalaa.

Jouluviikon säässä näkyy kuitenkin viilenevä suuntaus. Myös tuorein kuukausiennuste palauttaa lämpötilat vuodenvaihdetta kohden mentäessä ruotuun eli loppuviikon ja jouluviikon alun lauha sää olisi vähitellen kääntymässä talvisemmaksi.

Näyttää siltä, että jouluviikon tiistaista eteenpäin meille pääsisi nousemaan useampi sadealue etelävirtauksen mukana. Lämpötiloissa on kuitenkin hitaasti laskeva trendi, joten sateiden olomuoto muuttuu vähitellen lumisemmaksi.

Uusimmissa ennusteissa jouluaatto ja -päivä näyttävät hyvinkin lumisilta maan etelä- ja keskiosassa. Etelästä nouseva matalapaine vaikuttaa tuoreimmassa säämallissa voimistuvan myrskyksi saakka, mutta ennusteen epävarmuus on vielä suuri, joten seurataan tilanteen kehittymistä.

Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Joulun tienoilla ehkä muutos säätyyppiin – kurkkaa myös vuodenvaihteen ennuste!

Markus Mäntykannas

Päivitetty 15.12.2020 klo 21.23

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat