Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste muutti suuntaa: Mitä säässä tapahtuu joulua kohti?
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste muutti suuntaa: Mitä säässä tapahtuu joulua kohti?

Marraskuun iltatunnelmaa.
Marraskuun sää on ollut vaihtelevaa. Kuva: Tommi Kujala, Utajärvi, 4.11.2021

Tuore kuukausiennuste otti edellistä ennustetta lauhemman kannan lähiviikoille.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n kuukausiennusteet ovat vielä vaihdelleet marras–joulukuun ennusteiden osalta.

Edellinen eli 9. marraskuuta laadittu kuukausiennuste antoi vielä viitteitä keskimääräistä kylmemmistä tai melko keskimääräisistä lämpötiloista lähiviikkojen osalta, mutta perjantaina 12. marraskuuta julkaistu ennuste näyttää laajalti keskimääräistä lämpimämpää tai melko keskimääräistä jatkoa.

– Ainakin alkavalla viikolla 15. marraskuuta alkaen ero edellisen ja uuden ennusteen välillä johtuu Suomen osalta osin siitä, että uudessa ennusteessa Keski-Euroopassa ilmanpaine on korkeampi kuin edellisessä. Tämä estää kylmän pohjoisenpuoleisen ilmavirtauksen. Suomeen puhaltaakin kylmän ilmavirtauksen sijaan Atlantilta lauha ilmavirtaus, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Sää viilenee hetkeksi isänpäiväviikonlopuksi

Vielä isänpäiväviikonloppuna ilmavirtaus on Suomessa pohjoisenpuoleinen ja varsin kuiva.

– Sateet jäävät vähiin. Lauantain sää on pilvistä, mutta laajalti poutaista. Idässä voi kuitenkin tulla paikallista vesi- tai räntäsadetta. Isänpäiväksi sunnuntaiksi tai sunnuntain aikana sää selkenee koko maassa, aurinkoakin siis nähdään, Joanna Rinne ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivälämpötila on lauantaina maan etelä- ja keskiosassa 0–5 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla nollan molemmin puolin ja Lapissa on pakkasta 1–8 astetta.

Isänpäivänä sunnuntaina päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa −4…+3 astetta, Lapissa on pakkasta 4–12 astetta.

– Yleisesti ottaen viikonloppuna yöt ovat koko maassa pari astetta päiviä kylmempiä, mutta erot eivät ole suuria.

Marraskuun 15. päivä alkava viikko: Sää lauhtuu, sadealueiden reitti kulkee Suomen yli

Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikko eli 15. marraskuuta alkava viikko on Suomessa matalapainevoittoinen. Sadealueiden reitti kulkee Suomen yli. Sää on viikon sisällä vaihtelevaa.

– Ensi viikolla ilmavirtaus kääntyy puhaltamaan lounaasta. Sää lauhtuu, pilvistyy ja muuttuu hieman sateisemmaksi ja ajoittain tuulisemmaksi. Sateet painottuvat maan pohjoisosaan ja tulevat vaihtelevissa olomuodoissa. Ainoastaan Pohjois-Lapin sateet tulevat täysin lumena. On mahdollista, että seuraavaksi viikonlopuksi sää kylmenee jälleen, Joanna Rinne toteaa.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Marraskuun 15. päivä alkavan viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan Suomessa laajalti reilut kolme astetta vuodenajan keskiarvoa lämpimämpi, pohjoisessa Lapissa eroa keskiarvoon on 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpään suuntaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Maan pohjoisosassa on sateisempaa kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta, maan etelä- ja keskiosassa sateita tulee vuodenajan keskiarvon verran, Joanna Rinne sanoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat marraskuun puolivälissä etelä- ja lounaisrannikolla +4…+6 astetta, muualla maan eteläosassa +2…+4 astetta ja maan keskiosassa −2…+4 astetta. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla päivän ylin lämpötila on keskimäärin laajalti −2…+2 astetta, Lapissa enimmäkseen −4...0 astetta.

Marraskuun tihkusadetta.
Marraskuu on tuonut ajoittain harmaita päiviä. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 4.11.2021

Ensi viikon sää on kuukausiennusteen mukaan muuallakin Pohjois-Euroopassa vuodenaikaan nähden lämmintä, samoin osassa Keski-Eurooppaa ja Italiaa. Lounaisessa ja itäisessä Euroopassa viikko on puolestaan hieman ajankohdan keskiarvoja viileämpi.

Sateita tulee Euroopassa laajalti keskimääräistä vähemmän, Välimerellä kuitenkin tavanomaista enemmän.

Marraskuun 22. päivä alkava viikko: Osassa maata keskimääräistä lämpimämpää

Marraskuun 22. päivä alkavan viikon keskilämpötilat ovat kuukausiennusteen perusteella ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpiä vielä osassa Suomea, lähinnä etelään ja itään painottuen. Maan keskivaiheilla viikon keskilämpötila näyttää tavanomaiselta, pohjoisessa Lapissa puolestaan viikko voi olla jopa hieman keskimääräistä kylmempi.

Suomen sademääriin ennuste ei ota enää vahvaa kantaa.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Lounaisessa ja läntisessä Euroopassa osassa Espanjaa, Portugalia ja Ranskaa 22. päivä marraskuuta alkava viikko näyttää hieman keskimääräistä kylmemmältä, muuten Euroopassa ei ole näkyvissä suuria eroja vuodenajan keskiarvoihin.

Osassa läntistä ja lounaista Eurooppaa sateita tulee ennusteen mukaan keskimääräistä vähemmän.

Mitä kuukausiennuste sanoo joulukuusta?

Marraskuun 29. päivä ja joulukuun 6. päivä alkavien viikkojen osalta kuukausiennusteen signaalit eivät ole lämpötilojen eivätkä sateiden osalta enää kovin vahvoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Sää on jo muuttunut huonommin ennustettavaksi, mutta ne vähäiset värit, joita kartoilla on nähtävissä, viittaavat siihen, että viikot olisivat meillä pikemmin lauhoja kuin vuodenaikaan nähden kylmiä. Myös muualla Euroopassa signaalit ovat suurelta osin jo kadonneet kartoilta, Joanna Rinne toteaa.

Pidennetty kuukausiennuste yltää jo kuuden viikon päähän joululle asti.

– Ennuste ulottuu jouluviikolle asti, mutta ei vielä juuri ota kantaa Suomen säähän jouluviikolla. Tämä tarkoittaa, että kuukausiennusteen muodostavat 50 osaennustetta ovat erimielisiä siitä, mihin suuntaan sää kehittyy meillä jouluksi. Mikäli esimerkiksi puolet ennusteista näyttää joulun olevan vuodenaikaan nähden kylmä ja puolet vuodenaikaan nähden lämmin, lopputuloksena näkyy ennuste, jossa signaalia eli värejä kartalla ei juuri ole, Joanna Rinne sanoo.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Odotettu koko talven ennuste: Tältä näyttää joulu–helmikuun jakso!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 12.11.2021 klo 15.58

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat