Tuore kuukausiennuste: tältä näyttää loppuvuosi

Uusin kuukausiennuste jatkaa edellisen ennusteen linjoilla siitä, että sää on koko joulukuun ajan tavanomaista lauhempaa suurimmassa osassa maata.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n 3. joulukuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan loppuvuosi kuluu suuressa osassa maata keskimääräistä lauhemman sään vallitessa. Kahden seuraavan viikon aikana on ennusteen mukaan myös tavanomaista sateisempaa.
Lumiraja on lauhan sään myötä vetäytynyt Perämeren pohjukasta Kainuuseen ulottuvalle linjalle. Loppuviikon ja ensi viikon kuluessa osa sateista tulee todennäköisesti kuitenkin myös maan etelä- ja keskiosassa räntänä ja lumena.
| Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
|---|---|---|
| 8.–14.12. (Viikko 50) | Sää on tavanomaista lauhempaa ja sateisempaa. | Hyvä/Kohtalainen |
| 15.–21.12. (Viikko 51) | Lauha ja hieman keskimääräistä sateisempi sää jatkuu. | Kohtalainen |
22.–28.12. (Viikko 52) | Sää voi edelleen olla tavanomaista lauhempaa. Sademäärissä ei merkittäviä poikkeamia. | Heikko |
29.12.–4.1. (Viikko 1) | Tavanomaista lauhempi sää voi edelleen jatkua. Sademäärissä ei merkittäviä poikkeamia. | Heikko |
Lue myös: Suomen sää joulukuussa tilastojen mukaan
Joulukuun 8. päivä alkava viikko: Lauhaa ja vaihtelevaa säätä
Ennusteen ensimmäisellä viikolla sää on keskimääräistä lauhempaa suurimmassa osassa maata. Lapissa viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista ja Pohjois-Lapissa voi olla tavanomaista kylmempää.
Suomen itäpuolella oleva laaja korkeapaine näyttäisi ensi viikon kuluessa vetäytyvän pidemmälle itään. Samaan aikaan korkeapaineen alue vahvistuu Välimerelle ja osittain myös Keski- ja Itä-Eurooppaan. Näin ollen matalapaineita pääsisi saapumaan meille viikon kuluessa Atlantilta tuoden mukanaan tavanomaista runsaampia sateita.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Keskipitkien ennusteiden mukaan sateiden olomuoto vaihtelee ensi viikolla maan etelä- ja keskiosassa lumen ja veden välillä, riippuen matalapaineiden reitistä. Lapissa lumipeite vahvistuu viikon kuluessa lämpötilan ollessa pakkasella.
Muualla Euroopassa sää on niin ikään keskimääräistä lauhempaa tulevalla viikolla. Suurin poikkeama on Keski-Euroopasta Fennoskandian eteläosaan ulottuvalla alueella. Välimeren seudulla, sekä Keski- ja Itä-Euroopassa sää on korkeapaineen vaikutuksesta tavanomaista kuivempaa. Osassa Länsi-Eurooppaa sekä Britteinsaarilta Pohjois-Eurooppaan ulottuvalla alueella tulee tavanomaista runsaampia sateita.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista
Joulukuun 15. päivä alkava viikko: Ei merkittävää muutosta edellisviikkoon
Sää jatkuu tavanomaista lauhempana ja sateisempana myös ennusteen toisella viikolla. Ilmanpaine-ennusteen mukaan Atlantilla on laaja matalapaineen alue, ja siitä ulottuu tavanomaista Alhaisemman ilmanpaineen vyöhyke myös Fennoskandiaan.
Sää jatkuu todennäköisesti vaihtelevana. Etenkin etelässä sateiden olomuoto vaihtelee lumen ja veden välillä riippuen matalapaineiden ja sadealueiden reiteistä. Lapissa sää voi muuttua hieman keskimääräistä lauhemmaksi.
Euroopassa lämpötilan poikkeaman lämpimämpään suuntaan on hyvin samankaltainen kuin edellisellä viikolla. Sateita tulee keskimääräistä runsaammin paikoin lännessä, Britteinsaarilla ja laajemmin Pohjois-Euroopassa. Tavanomaista kuivempaa on kaakossa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Jouluviikko: Epävarmuus kasvaa
Jouluviikolla ilmanpaine-ennusteessa ja sademääräennusteessa ei näy enää Suomen osalta merkittäviä poikkeamia, ja epävarmuus on jo suurta. Lämpötilaennusteen mukaan sää jatkuu edelleen koko maassa tavanomaista lauhempana, mutta poikkeama tavanomaisesta pienenee maan eteläosissa.
Euroopan alueella sää jatkuu pääosin tavanomaista lauhempana, suurimman poikkeaman ollessa idässä ja pohjoisessa. Lännessä poikkeama on pienempi, ja paikoin viikon keskilämpötila voi olla lähellä tavanomaista.
Sademäärissä poikkeamat ovat Euroopan alueella pieniä, Keski- ja Kaakkois-Euroopassa on paikoin vähän tavanomaista kuivempaa.
Katso videolta kuukausiennuste sateista
Vuodenvaihde: Yhä vain lauhaa
Joulun jälkeenkään lämpötilojen poikkeamissa ei tapahdu suuria muutoksia. Sää voi edelleen olla koko maassa tavanomaista lauhempaa. Sademäärissä ei ole merkittäviä poikkeamia, mutta ilmanpaine-ennusteessa näkyy heikko signaali tavanomaista korkeammasta ilmanpaineesta Suomen yllä.
Euroopan yllä tavanomaista lauhempaa on pohjoisen lisäksi kaakossa. Muualla ei näy merkittäviä poikkeamia. Ilmanpaine-ennusteen mukaan korkeapaineen mahdollisuus on koholla pohjoisessa, matalapaineiden puolestaan Välimerellä. Sade-ennusteessa ei näy suuria poikkeamia, Keski-Euroopassa voi olla vähän tavanomaista kuivempaa.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Päivien välinen vaihtelu on usein suurta, ja pilvipeitteen rakoilu heikkotuulisella alueella kylmentää säätä nopeasti. Viikkokeskiarvo voi siis toteutua monella eri tavalla.
Joonas Koskela
meteorologi



