Termisen syksyn alku ja räntäsade pian mahdollisia osassa maata: “Unohda kesä – katseet jo syksyyn”
Sääennusteissa näkyy nyt ajankohtaan nähden viileää säätä. Termistä syksyä kolkutellaan todennäköisesti jo pian osassa maata. Lappiin on tulossa yöpakkasia – ja jopa räntäsateet voivat olla mahdollisia lähinnä tuntureilla ensi viikolla. Näkyykö enää lämpimän kesäsään paluuta?
Elokuu on ollut tähän mennessä sateinen ja jatkuu ennusteiden mukaan keskimääräistä viileämpänä.
– Pääsanoma on se, että unohda kesä ja käännä katseet jo syksyyn. Termisen syksyn alkaminen näyttää mahdolliselta osassa maata jo ensi viikolla, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.
Minne lämmin kesäsää katosi?
Syypäänä viileään asetelmaan on se, että Suomi kuuluu nyt ilmamassoja jakavan suihkuvirtauksen koleammalle ja epävakaisemmalle puolelle.
– Tämä on se sama puoli, joka majaili Länsi-Euroopan yllä valtaosan kesästä ja toi sinne rankkoja sateita. Helteisempi puoli on nyt siirtynyt tuhat kilometriä Suomen itäpuolelle. Siellä Pohjois-Venäjää myöden on hellettä, Markus Mäntykannas sanoo.
Meteorologin mukaan näyttää siltä, että helteinen alue liikkuu vähitellen yhä kauemmas Suomesta kohti Siperiaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
"Lauantaista eteenpäin Lappiin alkaa virrata Jäämereltä sen verran kylmää ilmaa, että termisen syksyn määritelmä voi täyttyä."
– Viileä loppukesän asetelma valtaa alaa Pohjois-Euroopan lisäksi myös Keski-Euroopassa. Kuukausiennusteessa näkyi kuitenkin merkkejä korkeapaineen alueesta ensi viikolla Skandinaviassa, mutta vaikuttaisi siltä, että jos se on tullakseen, niin vasta viikon loppupuolella.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!
Mitä kaikkea on sitten näköpiirissä?
– Suihkuvirtauksen koleammalla puolella tulee päivittäin runsaita kuurosateita, ukkosia, ehkä pieniä rakeita ja vesistöjen yllä voidaan nähdä myös loppukesälle tyypillisiä vesipatsaita. Tänään keskiviikkona on ehkä viimeinen päivä hetkeen, kun Suomessa mitataan yli 20 asteen lämpötiloja jossain päin maata.
Jäämereltä kylmää ilmaa – jopa räntää?
Tämän viikon keskivaiheilla mylläävän myräkän jälkeen kuurosateet jatkuvat läpi viikonlopun.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Lauantaista eteenpäin Lappiin alkaa virrata Jäämereltä sen verran kylmää ilmaa, että termisen syksyn määritelmä voi täyttyä. Viikon vaihtuessa siellä on selkeillä alueilla yöpakkasia ja päivän ylimmät lämpötilat jäävät alle 10 asteen, Markus Mäntykannas ennustaa.
Osassa Lappia yöpakkasia on mitattu jo tällä viikolla.
Etelässäkin ainakin ensi viikon alussa virtaus käy koillisesta.
– Tämä on kolein mahdollinen tilanne tähän aikaan vuodesta. Se tuo mukanaan runsaasti pilviä. Lämpötilat ovat pääosin alle 15 asteessa ensi viikon alussa. Lapin tuntureille voi ehkä ensi viikolla sataa jo vähän räntää, varsinkin jos sadetta tulee yöaikana, Markus Mäntykannas sanoo.
Katso videolta kuukausiennuste sateista!
Säätilastojen mukaan terminen syksy alkaa paikoin pohjoisessa Lapissa keskimäärin jo elokuun puolivälin ympäristössä. Etelässä terminen syksy alkaa keskimäärin syyskuun loppupuoliskolla. Termisen syksyn katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila putoaa pysyvämmin 10 asteen alapuolelle.
Lue myös: Termiset vuodenajat – milloin koittaa syksy, talvi, kevät tai kesä?
Kesä alkoi erittäin helteisenä – “En enää jaksa uskoa, että tästä kesästä tulisi mittaushistorian helteisin”
Kesä- ja heinäkuu olivat Suomessa erittäin helteisiä. Kesäkuussa hellepäiviä oli 25, heinäkuussa 24 kappaletta. Elokuussa hellepäiviä on tähän mennessä ollut yksi. Kun vielä toukokuussa oli viisi hellepäivää, on hellepäiviä ollut tänä kesänä yhteensä 55 kappaletta.
Hellepäivien ennätys vuodesta 1961 alkavissa digitoiduissa tilastoissa on vuodelta 2002, jolloin koko kesän aikana oli 65 hellepäivää. Hellepäivällä tarkoitetaan päivää, jolloin jollain virallisella havaintoasemalla mitataan vähintään 25,1 astetta.
Tuore kuukausiennuste ennakoi elokuun loppupuoliskolle tavanomaista viileämpää.
– En enää jaksa uskoa, että tästä kesästä tulisi mittaushistorian helteisin, eli voi olla, että elokuun helteet jäivät vain yhteen päivään, jos kuukausiennusteen sanoma toteutuu, Markus Mäntykannas toteaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue seuraavaksi: Tässäkö tämä oli? Meteorologi “sinisestä” kuukausiennusteesta: “Seuraavat viikot vilpoista kyytiä”
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!