Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> "Grönlannin lumitykki" tuomassa kolmen päivän kestoisen lumipyryn –…
Uutiset |

"Grönlannin lumitykki" tuomassa kolmen päivän kestoisen lumipyryn – pahimmassa skenaariossa puolen metrin hanget

Lumipyry heikentää ajokeliä.
Viikonlopun aikana lumipyry heikentää ajokeliä erityisesti maan pohjoisosassa. Kuva: Dreamstime

Lokakuun alkupäivissä oli vielä ripaus menneen suven lämpöä, mutta pian kesän viimeisetkin tomut laskeutuvat. Viikonloppuna maan pohjoisosassa voi pyryttää lunta usean päivän ajan ja yöpakkaset saapuvat eteläänkin.

Ilmakehä on nyt käymässä läpi suurten muutosten tapahtumaketjua. Tilastojen mukaan terminen kesä jatkui tänä vuonna maan etelä- ja länsiosassa selvästi tavanomaista kauemmin – termiseen syksyyn siirrytään todennäköisesti näinä päivinä. Osassa maata häämöttää ennusteiden perusteella jo seuraava vuodenaika: terminen talvi.

Voimakas kylmänpurku Eurooppaan

Äkillisen kylmenemisen taustalla on Färsaarilla sijaitseva laaja korkeapaineen alue, jonka itäpuolitse koko Eurooppaan purkautuu selvästi viime aikaista kylmempää ilmaa. Ajoitusta on kiittäminen, sillä keskitalvella vastaava synoptinen tilanne toisi kovia pakkasia.

Ja pakkasista puheen ollen: torstain vastaisena yönä lämpötila voi ensimmäistä kertaa tänä syksynä tippua pakkasen puolelle laaja-alaisesti maan etelä- ja keskiosassa.

" Yöpakkaset tuovat komeita aamusumuja vesistöjen ylle ja nurmikot voivat peittyä kuurakuorrutteeseen.

Kylmenemisen laajuudesta kertoo se, että esimerkiksi Alppien ympäristössä valtaosa sateista on lähipäivinä lunta. Keski-Euroopassakin päivälämpötilat notkahtavat alle 10 asteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikonloppuna kylmää ilmaa purkautuu pohjoiselta napa-alueelta Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Päivälämpötila jää pakkasen puolelle osassa Suomea, Ruotsia ja Norjaa. Myös etelämpänä Euroopassa on vuodenaikaan nähden viileää.
Viikonloppuna kylmää ilmaa purkautuu pohjoiselta napa-alueelta Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Päivälämpötila jää pakkasen puolelle osassa Suomea, Ruotsia ja Norjaa. Myös etelämpänä Euroopassa on vuodenaikaan nähden viileää. Karttaan on merkitty päivän ylimpiä ennustettuja lämpötiloja tulevana sunnuntaina. Kuva: Foreca

"Grönlannin lumitykki" voi tiputtaa jopa puolen metrin kinokset

Syypäätä viikonlopun äkkitalveen saadaan hakea kaukaa napapiirin tuolta puolen. Grönlannin itärannikon edustalla on perjantaina syntymässä matalapaine, joka voimistuu kylmän ilmamassan ja lämpimän meriveden interaktiossa. Tämän seurauksena sakeita lumisateita liikkuu Jäämerellä kohti Fennoskandian pohjoisosaa.

" Lapissa termisen talven määritelmä on täyttymässä lähiaikoina. Talvi näyttäisi alkavan kertarysäyksellä suuren lumikertymän myötä.

Jo perjantain aikana Pohjois-Lapissa voi tulla sankkoja lumikuuroja, mutta varsinainen lumipyryalue olisi tämän hetkisen ennusteen mukaan saapumassa lauantaiksi.

Lumisateita Tuusulanväylällä.
Lumisateet vaikeuttavat viikonloppuna liikennettä maan pohjoisosassa. Paikoin voi pyryttää useamman päivän ajan. Kuva: Karita Kontula-Sokka

Lunta voi pyryttää Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Koillismaalla usean vuorokauden ajan, joten lumikertymät kasvavat suuriksi. Myös tuuli- ja tykkylumivahingot näyttävät tämän hetkisen ennusteen mukaan väistämättömiltä.

" Grönlannin lumitykki ampuu Suomea kohden melkoisen paketin. Eurooppalainen säämalli kasvattaa Koillismaan lumikertymän seuraavan 10 vuorokauden kuluessa jopa puoleen metriin. Ensilumi tulee nyt kirjaimellisesti rytinällä.

Suuressa osassa Lappia lunta olisi viikonlopun jälkeen 10–20 senttiä, mutta Koillismaa muodostaa tässä ainutlaatuisen poikkeuksen: lunta voi pyryttää 30–50 senttiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ensilumen määritelmä saattaa täyttyä myös etelämpänä kuin Lapissa viikonlopun aikana.

Seurataan tämän kutkuttavan ennusteen kehittymistä lähipäivinä, sillä Grönlannin edustalla syntyvän matalapaineen reittiin ja lumimäärään liittyy vielä epävarmuuksia.

Lue seuraavaksi: Tällainen on lokakuun sää keskimäärin

Markus Mäntykannas

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat