Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Viikonloppuna puuskaista tuulta ja lumisateita – föhn-tuuli tuo kevätsäätä…
Uutiset |

Viikonloppuna puuskaista tuulta ja lumisateita – föhn-tuuli tuo kevätsäätä ensi viikolla

Lunta ja kevätlämpöä.
Viikonloppuna lunta voi sataa paikoin sakeasti. Ensi viikon aikana sää lämpenee. Kuvat: Keijo Väänänen, Kustavi, 21.2.2025 ja Juhani Peltonen, Turku, 6.3.2025

Viikonlopun sää on tuulista ja vielä melko talvista, lumisateita tulee siellä täällä. Sää lämpenee maanantain jälkeen. Ensi viikon loppupuolella osassa maata voidaan mitata yli 10 plusasteen lukemia.

Tämä viikko on tuonut lumisateita ja pakkasia eteläiseenkin Suomeen. Lumisateita on liikkeellä myös viikonlopun mittaan. Lisäksi viikonloppu on Lapin eteläpuolisella alueella tuulinen.

– Viikonlopun aikana hajanainen lumisadealue liikkuu Suomen yli niin, että Lapin eteläpuolisessa Suomessa lunta sataa monin paikoin. Runsaimmin lunta tulee Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Kainuun tienoille, missä lunta voi kertyä laajalti 5–10 senttimetriä, paikallisesti jopa 10–15 senttimetriä. Muualla maassa lumikertymät ovat 0–7 senttimetrin luokkaa, esimerkiksi Uudenmaan tienoilla lunta ennustetaan satavan viikonloppuna 1–2 senttimetriä. Myös ensi viikolla maan keski- ja pohjoisosan yli liikkuu lumisateita, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lauantaina lounaistuuli on maan etelä- ja keskiosassa voimakkaan puuskaista.

– Puuskien voimakkuus on laajalti yli 15 m/s. Selkämerellä jopa myrskytuuli voi olla mahdollista.

Sää lämpenee näillä näkymin ensi viikon maanantain jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Maanantaihin asti kylmä ilmamassa pitää Suomea vielä otteessaan, vaikka lauantaina lämpötila käväiseekin maan etelä- ja keskiosassa lauhemmissa lukemissa. Tiistaista alkaen sää lauhtuu selvästi erityisesti maan eteläpuoliskolla. Päivälämpötilat nousevat aluksi päivittäin ainakin paikoin yli 5 asteeseen, ensi viikon loppupuolella jopa yli 10 asteeseen. Pohjoisessa lämpötilat pysyvät ainakin ensi viikon alkupuolella laajemmin pakkasella, mutta ensi viikon edetessä pohjoisen plusasteiden mahdollisuus kasvaa, Joanna Rinne kertoo.

Näin viikonlopun sää etenee: Lauantaina puuskaista tuulta maan etelä- ja keskiosassa – osassa maata lumi- ja räntäkuuroja

Perjantain vastaisen yön kylmin lämpötila oli Lapissa Sallan Naruskan havaintoasemalla mitattu −28,6 astetta.

Perjantaina suuressa osassa maata on nähty aurinkoa, mutta pitkä lounais–koillis-suuntainen pilvisyysalue liikkuu Suomen yllä itään. Pilvisyysalueen yhteydessä sataa paikoin vähän lunta. Perjantaina illalla lunta voi sadella myös etelässä.

– Lauantain vastaisena yönä pakkasta on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 5–15 astetta, pohjoisessa 10–25 astetta. Yksittäiset kylmimmät lukemat voivat olla pohjoisessa yli 25 pakkasasteen luokkaa, Joanna Rinne sanoo.

Lauantaiaamua kohden Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen leviää lännestä lumikuuroja.

Katso videolta viikonlopun sateiden ja tuulten ennuste!

Lauantaina etelässä pilvisyys vaihtelee päivän mittaan, maan keskiosassa on enimmäkseen pilvistä ja pohjoisessakin pilvisyys on laajalti runsasta, osassa Lappia sää on aurinkoista. Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella sataa monin paikoin lunta tai räntää. Sadealue liikkuu hitaasti päivän edetessä kohti etelää, mutta maan keskiosassa lumisateita tulee laajemmin vasta sunnuntain vastaisena yönä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Lauantaina lounaistuuli voimistuu maan etelä- ja keskiosassa niin, että puuskien voimakkuus on yleisesti yli 15 m/s. Selkämerellä saatetaan mitata jopa yksittäisiä myrskylukemia.

Päivälämpötila on lauantaina etelässä 3–5 astetta ja maan keskiosassa 0–4 astetta, mutta tuulen takia sää tuntuu mittarilukemia viileämmältä. Lapissa on pakkasta 1–10 astetta.

Sunnuntaina sää on yhä tuulista maan etelä- ja keskiosassa – lumi- ja räntäsateita liikkeellä edelleen paikoin

Sunnuntain vastaisen yön aikana hajanainen lumisadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan yllä. Myös Pohjois-Pohjanmaalla tulee vielä paikoin lumikuuroja. Lapissa on poutaista ja pilvisyys vaihtelee. Yön aikana maan etelä- ja keskiosan tuuli heikkenee vähitellen.

Yölämpötila on lauantain ja sunnuntain välisenä yönä etelässä −1 ja 1 asteen välillä, maan keskiosassa on pakkasta 1–10 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 10–20 astetta. Pilvipeitteen rakoillessa Lapissa pakkasta voi olla yhä paikoin yli 25 astetta.

Sunnuntain aikana lumisadealue väistyy hitaasti maan etelä- ja keskiosan yltä kaakkoon, osa sateista voi olla myös räntää ja vettä. Pohjois-Lapissa satelee paikoin vähän lunta. Muualla maassa sää on enimmäkseen poutainen, pilvisyys vaihtelee.

Päivälämpötila on sunnuntaina lounaassa 0–1 astetta, muualla on pakkasta 1–7 astetta.

– Luoteistuuli on sunnuntainakin puuskaista maan etelä- ja keskiosassa, mutta puuskat eivät ole enää yhtä voimakkaita kuin lauantaina, Joanna Rinne ennustaa.

Ensi viikon alussa matalapaineita, sateita ja ja tuulta – loppuviikolla jopa yli 10 astetta mahdollista

Maanantaina ja tiistaina pilvisyys vaihtelee. Suomen yli liikkuu kaksi matalapaineen keskusta ja niihin liittyvää sadealuetta. Sateet tulevat enimmäkseen lumena, mutta osa sateista voi olla räntää ja vettä.

– Sateet painottuvat maan keski- ja pohjoisosaan. Tiistain matalapaineen tuulia on syytä pitää silmällä, sillä sen yhteydessä myrskypuuskat voivat maallakin olla mahdollisia, mikäli matalapaine toteutuu yhtä voimakkaana kuin nyt on ennustettu. Maanantaina lämpötilat ovat päivällä plussan puolella lähinnä vain etelässä ja lounaassa, mutta tiistaina Suomeen leviää selvästi lauhempaa ilmaa, kun föhn-tuuli puhaltaa. Lämpötila voi nousta päivällä plussalle Perämeren rannikolla asti. Maan etelä- ja länsiosassa lämpötila voi kohota laajalti 5–6 asteeseen, Joanna Rinne kertoo.

Ennuste iltapäiville 17.–19.3.2025.
Ennuste iltapäiville 17.–19.3.2025.

Keskiviikosta eteenpäin sää jatkuu vaihtelevana. Ajoittain nähdään aurinkoa, ajoittain tulee sateita.

– Föhn-tuulen seurauksena korkeimmat päivälämpötilat nousevat ainakin maan etelä- ja keskiosassa reilusti yli 5 asteeseen, viikonloppuna ehkä jopa selvästi yli 10 asteeseen. Pohjoisessa lämpöasteet ovat paikallisempia. Etenkin Lapissa päivälämpötilat saattavat pysyä vielä pakkasen puolella, Joanna Rinne toteaa.

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste näyttää: Edessä iso muutos säähän – näin mennään kohti pääsiäistä

Kevään ja alkukesän pitkä ennuste: Lämmin startti kohti kesää – tältä näyttää huhti–kesäkuun jakso

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 15.3.2025 klo 10.38

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat