Kevään ja alkukesän pitkä ennuste: Lämmin startti kohti kesää – tältä näyttää huhti–kesäkuun jakso

Uuden kolmen kuukauden pitkän ennusteen mukaan huhti–kesäkuun jakso on Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Sateita tulee ennusteen perusteella osassa maata keskimääräistä enemmän.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut pitkän ennusteen eli niin sanotun vuodenaikaisennusteen huhti–kesäkuulle Eurooppaan.
– Tuoreimman vuodenaikaisennusteen mukaan huhti–kesäkuun jaksosta odotetaan Suomessa tavanomaista lämpimämpää ja maan pohjois- sekä paikoin itäosassa tavanomaista sateisempaa, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.
Ennuste näyttää, että jakson keskilämpötila on Suomessa laajalti 1–2 astetta keskimääräistä korkeampi.
– Tämän ennusteen mukaan Suomen alueella on odotettavissa tyypillistä, vaihtelevaa kevään ja alkukesän säätä, joskin tavanomaista lämpimämpää. Sateita ei välttämättä tule keskimääräistä useammin, mutta sademäärät voivat olla siis paikoin tavanomaista runsaampia.
Myös muualla Euroopassa huhti–kesäkuun jakso näyttää uuden pitkän ennusteen mukaan keskimääräistä lämpimämmältä.
– Itä- ja Pohjois-Euroopassa sekä Välimeren itäosassa poikkeama lämpimään suuntaan on 1–2 astetta. Läntisessä Euroopassa jakson keskilämpötilan ennustetaan olevan laajalti 0,5–1 astetta tavanomaista korkeampi. Osassa Espanjaa jakson keskilämpötila voi jäädä lähelle tavanomaista, Joonas Koskela sanoo.

– Yksittäisten kuukausien tasolla kaikki kolme seuraavaa kuukautta näyttävät Pohjois-Euroopassa tavanomaista lämpimämmiltä. Huhtikuussa poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on touko- ja kesäkuuta suurempi, Joonas Koskela kertoo.
Suomen lisäksi tavanomaista sateisempaa ennustetaan muun muassa Ruotsiin ja Norjaan
Suomessa huhti–kesäkuun jakson sademäärät ovat siis ennusteen perusteella tavanomaista suurempia etenkin pohjoisessa ja paikoin idässä. Muualla maassa sademäärät näyttävät jaksolle melko tavanomaisilta.
– Keskimääräistä sateisempaa voi Suomen lisäksi olla Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä paikoitellen keskisessä Euroopassa ja Välimeren länsiosassa. Sade-ennusteessa on kuitenkin paljon epävarmuutta. Ilmanpaine-ennusteessa ei seuraavan kolmen kuukauden ajalla näy merkittävää poikkeamaa tavanomaisesta. Tavanomaista epävakaisemman sään todennäköisyys on vain hieman koholla Länsi-Euroopasta Britteinsaarille ulottuvalla alueella sekä Turkin ympäristössä ja sieltä Lähi-itään ulottuvalla alueella, Joonas Koskela kertoo.

– Sekä lämpötila- että sade-ennusteeseen vaikuttavat todennäköisesti tavanomaista korkeammat merivesien lämpötilat. Lämpimiltä merialueilta ilmakehään haihtuu enemmän kosteutta, joka voi näkyä runsaampina sateina, vaikka ilmanpaine-ennusteessa ei näykään merkittäviä poikkeamia, Joonas Koskela toteaa.
”Siirtymä La Niñasta neutraaliin tilanteeseen näyttäisi tapahtuvan maalis–toukokuun aikana”
Sään vuodenaikaisennusteessa lasketaan lämpötila-, sademäärä- ja ilmanpainepoikkeamat peräti kolmen kuukauden mittaiselle ajanjaksolle.
Suomen säälle ovat kuitenkin ominaisia suuret vaihtelut, joten vuodenaikaisennusteen perusteella ei siis pysty toteamaan mitään yksittäisten viikkojen säätyypistä. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi olla hyvin suurta.
Kolmen kuukauden vuodenaikaisennuste lasketaan koko maailmaan, mutta sen pääasiallinen käyttötarkoitus on tropiikin ilmiöiden, kuten ENSO-kierron eli El Niño - ja La Niña -kierron seuraaminen ja ennustaminen. Pohjoisten leveysasteiden vaihtelevan sään ympäristössä kolmen kuukauden ennusteen tarkkuus on selvästi heikompi kuin tropiikissa.
Tällä hetkellä maailmalla on käynnissä La Niña -vaihe.
– Siirtymä La Niñasta neutraaliin tilanteeseen näyttäisi tapahtuvan maalis–toukokuun aikana, Joonas Koskela kertoo.
Lue seuraavaksi:
Päivitetty 8.3.2025 klo 11.31