Mainos latautuu…

Kesäpäivänseisaus: Vuoden pisin päivä

Aurinkokalenteri
Kesäpäivänseisauksen aikana pohjoinen pallonpuolisko on kallistuneena aurinkoon päin ja eteläinen siitä poispäin.
Kesäpäivänseisauksen aikana pohjoinen pallonpuolisko on kallistuneena aurinkoon päin ja eteläinen siitä poispäin. Kuva: Foreca

Kesäpäivänseisauksen aikoihin vuorokauden valoisa aika on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään ja eteläisellä lyhimmillään. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella nautitaan yöttömästä yöstä eli aurinko ei laske lainkaan horisontin alapuolelle.

Kesäpäivänseisaus sijoittuu aikavälille 20.–22. kesäkuuta. Tällöin aurinko paistaa kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä eli leveyspiirillä 23,4 astetta pohjoista leveyttä. Kesäpäivänseisauksena auringon korkeuskulma on Helsingissä enimmillään 53,5 astetta.

Kesäpäivänseisauksena pohjoinen pallonpuolisko on kallistuneena aurinkoon päin, kun taas eteläinen pallonpuolisko on kallistuneena siitä poispäin. Tästä aiheutuu se, että aurinko pysyy horisontin yläpuolella pohjoisen napapiirin pohjoispuolella yötä päivää. 

Pohjoismaissa vuoden pisimmän päivän tienoille osuu "keskikesän juhla" – Suomessa juhlitaan juhannusta. Vaikka aurinko onkin korkeimmillaan keskikesän juhlinnan aikoihin, kesän lämpimin hetki sijoittuu tilastollisesti vasta kuukauden päähän. Ilmakehällä kestää aikansa lämmetä.

Lue seuraavaksi:

Päivitetty 21.6.2022 klo 09.46

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa