Mainos latautuu…

Suomen sää maaliskuussa tilastojen mukaan

Sää kuukausittain
Helsingin jääpeite maaliskuussa
Helsingin jääpeite maaliskuun aamuna. Kuva: Markus Mäntykannas, arkistokuva

“Maaliskuu maata näyttää”, kuuluu vanha sananlasku. Tämä pitääkin paikkansa, sillä tyypillisesti lumipeite alkaa jo sulaa maan etelä- ja keskiosan aukeilta paikoilta ja lämpötila nousee kohisten kuun loppua kohden mentäessä auringon lämmittäessä päivä päivältä enemmän.

Terminen kevät alkaa tilastollisesti maaliskuussa maan etelä- ja lounaisosassa eli vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi 0 ja +10 asteen välille.

Lämpötila

Maaliskuun alku voi joinakin vuosina olla vielä talvinen, mutta yleensä kuun loppupuolella keväinen auringonpaiste nostaa päivälämpötilan nollan yläpuolelle jo lähes koko maassa. Maaliskuun keskilämpötila vaihtelee lounaisrannikon −1 ja Pohjois-Lapin −10 asteen välillä. Maaliskuun keskilämpötila onkin tyypillisesti jo muutaman asteen helmikuuta korkeampi.

Aurinkoisina ja heikkotuulisina päivinä lämpötila kohoaa maaliskuussa jo 10 ja 15 asteen välille, mutta vielä melko pitkien öiden aikana pakkanen voi päästä paukkumaan kireänä. Maaliskuussa erityisesti maan keski- ja pohjoisosassa päivän ja yön välinen lämpötilaero on välillä hyvinkin suuri: jopa yli 20 astetta. 

Kun joinakin vuosina maaliskuu tuo mukanaan jo keväisiä hetkiä, on tilanne toisinaan täysin päinvastainen ja maaliskuu voikin olla kylmin talvikuukausi. Näin kävi viimeksi talvella 2007–2008, jolloin esimerkiksi Helsingissä ja Jyväskylässä maaliskuu oli muita talvikuukausia kylmempi.

Sademäärä

Maaliskuun sademäärä vaihtelee tilastojen mukaan 20–50 millimetrin välillä koko maassa. Keskimäärin vähäsateisinta on Pohjanmaan maakunnissa ja Lapissa, eniten sadetta kertyy eteläisissä maakunnissa. Kaiken kaikkiaan kevät on Suomessa vuoden vähäsateisinta aikaa, sillä talven jäljiltä ilmakehä on kuiva ja kylmä. 

Maan eteläosassa lumipeite on tyypillisesti paksuimmillaan maaliskuun alkupuoliskolla, keskisessä Suomessa maaliskuun puolivälissä, mutta Lapissa joinakin vuosina vasta myöhemmin. Pysyvä lumipeite katoaa etelä- ja lounaisrannikolta tavallisesti jo maaliskuun loppupuoliskolla, ja vähitellen sateet muuttuvat vetisempään suuntaan.

Maaliskuu on vielä kuitenkin hyvin altis kuukausi talvisille ilmamassoille, joten lämpenevät lopputalven päivät voivat hetkessä muuttua hyytävään lumipyryyn ja paukkupakkasöihin.

Maaliskuussa mitatut sääennätykset

Lämpimintä: Helsinki-Vantaan lentoasema 17,5 °C (27.3.2007)

Kylmintä: Salla Tuntsa −44,3 °C (1.3.1971)

Kuukausisade-ennätys: Enontekiö Kilpisjärvi Kyläkeskus 133,0 mm (2003)

Vuorokausisade-ennätys: Lappi Kaukola 36,9 mm (21.3.1974)

Maaliskuun keskimääräinen sää eri paikkakunnilla
PaikkakuntaKuukauden keskilämpötila (°C)Vuorokauden ylin keskimääräinen lämpötila (°C)Vuorokauden alin keskimääräinen lämpötila (°C)Kuukauden keskimäärinen sademäärä (mm)
Helsinki (Kaisaniemi)–0,72,3–3,634
Vantaa (Helsinki-Vantaan lentoasema)–1,42,2–5,034
Turku–1,32,6–4,739
Tampere–2,31,7–6,329
Jyväskylä–3,50,9–8,132
Kuopio–3,70,2–7,631
Oulu–4,4–0,4–8,326
Rovaniemi–5,6–1,9–9,137

Lue seuraavaksi: Suomen sää huhtikuussa tilastojen mukaan

Päivitetty 26.10.2021 klo 10.38

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa