Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Kesäkuu oli tavanomaista lämpimämpi – korkein lämpötila 32,9 astetta, salamointi vaisua
    Uutiset |

    Kesäkuu oli tavanomaista lämpimämpi – korkein lämpötila 32,9 astetta, salamointi vaisua

    Paistaa se aurinko juhannusvihtaankin.
    Juhannusaattona ja juhannuspäivänä mitattiin tänä vuonna osassa maata hellettä. Kuva: Markku Kuisma, Padasjoki, 24.6.2022

    Kesäkuu päättyi kuumaan jaksoon ja oli lopulta keskilämpötiloiltaan koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Kuun korkein lämpötila mitattiin Porissa, kylmin Kilpisjärvellä. Osassa Eurooppaa koettiin kesäkuussa rajuja helleaaltoja ja paikoin yli 40 asteen lämpötiloja.

    Kesäkuun keskilämpötilat vaihtelivat lounaan ja etelän noin 17 asteesta Käsivarren pohjoisosan reiluun 7 asteeseen. Kuun keskilämpötilat olivat pitkän ajan säätilastoja Suomessa pitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan laajalti 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Suurimmat poikkeamat olivat Ahvenanmaalla ja länsirannikolla.

    – Kesäkuun ensimmäinen puolisko meni melko tavanomaisessa, välillä jopa vähän sitä lämpimämmässä säässä. Kuun puolivälin jälkeen sää notkahti monin paikoin ajankohtaan nähden viileäksi, mutta juhannuksena säähän tuli täyskäännös: korkeapaine vahvistui Suomessa ja Keski-Euroopasta levisi Suomeen lounaasta alkaen hyvin lämmintä ilmamassaa. Siitä alkoi kesäkuun viimeiselle viikolle helleputki, jolloin 30 astettakin ylittyi kuutena peräkkäisenä päivänä, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

    Lämpimintä Porissa – hellepäiviä seitsemän

    Kesäkuun korkein lämpötila oli Porin lentoasemalla 28. kesäkuuta mitattu 32,9 astetta. Kylmintä oli Saanan havaintoasemalla Enontekiön Kilpisjärvellä 6. kesäkuuta, −2,4 astetta.

    – Kesäkuussa jäätiin vajaan asteen verran Suomen mittaushistorian kesäkuun lämpöennätyksestä, eli Ähtärin 33,8 astetta vuodelta 1935 piti vielä pintansa. Myös kesäkuun kylmyysennätys, Inarin −7,0 astetta vuodelta 1962, jäi voimaan, Anna Latvala kertoo.

    Kesäkuu 2022 äärilämpötilat
    Kesäkuun korkein lämpötila mitattiin Porissa, matalin Kilpisjärvellä. Kuva: Foreca

    Hellepäiviä kesäkuussa oli seitsemän, juhannusaatosta kuun loppuun asti. Hellepäivällä tarkoitetaan päivää, jolloin jollain Suomen havaintoasemalla mitataan vähintään 25,1 astetta. Tilastojen mukaan jossain päin Suomea hellettä on kesäkuussa keskimäärin kahdeksana päivänä.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    – Kesäkuussa 30 astetta on ylittynyt vuodesta 2000 alkaen tämä vuosi mukaan lukien yhdeksänä vuotena. Saman jakson aikana 32 astetta on ylittynyt kuutena vuotena, joista neljä viimeisintä peräkkäin vuosina 2019–2022, Anna Latvala sanoo.

    Juhannusaaton 24. kesäkuuta lämpimin lukema oli Kauhavan lentokentällä mitattu 28,9 astetta. Juhannuspäivän 25. kesäkuuta korkein lämpötila oli Kuopion Ritoniemen havaintoasemalla mitattu 30,5 astetta. Juhannusaatto oli helteinen nyt neljännen kerran peräkkäin, juhannuspäivä kolmannen kerran peräkkäin.

    Pohjois-Lapissa poltettiin juhannuskokkoa.
    Kuva: Tarja Kouvo, Karigasniemi, 24.6.2022

    Ilmatieteen laitoksen mukaan yli 30 asteen lämpötiloja on osunut juhannukseen vain harvoin. Yksi mittaushistorian lämpimimmistä juhannuksista koettiin vuonna 1999, jolloin lämpötila nousi sekä juhannusaattona että juhannuspäivänä yli 30 asteeseen. Yli 30 asteen lämpötiloja on mitattu juhannuksena myös vuosina 1973 ja 1935.

    Viime vuonna kesäkuu oli suurimmassa osassa maata ennätyksellisen tai poikkeuksellisen lämmin. Hellepäiviä oli kesäkuussa 2021 peräti 25 kappaletta. Kuun korkein lämpötila hipoi silloin kesäkuun ennätystä, kun Parikkalassa oli 33,6 astetta 22. kesäkuuta 2021.

    Salamamäärät tavanomaista pienempiä

    Tämän vuoden kesäkuun sademäärät olivat tavanomaista suurempia paikoin etenkin Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Käsivarren pohjoisosassa. Vaalan Pelsossa ja Enontekiön Kaaresuvannolla ylitettiin 100 millimetrin sademäärä.

    Sateinen aamupäivä rannalla.
    Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 18.6.2022

    Keskimääräistä vähemmän satoi puolestaan laajalti etelässä, lännessä ja Lapissa. Tilastojen mukaan kesäkuun sademäärät ovat keskimäärin 40–80 millimetriä, kuivinta on länsirannikolla.

    Salamamäärä jäi kesäkuussa tavanomaista pienemmäksi. 

    – Maasalamoita havaittiin noin 19 000 kappaletta, kun kesäkuun keskiarvo on noin 34 000. Kesäkuun salamamäärä jäi siis vaisuksi, reiluun puoleen tavallisesta, Anna Latvala sanoo.

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Artikkeli jatkuu

    Lue Forecan Sääpediasta: Suomen sää kesäkuussa tilastojen mukaan

    Euroopassa kovaa hellettä

    Osassa Eurooppaa paahduttiin kesäkuun aikana kovassa kuumuudessa.

    – Etelä-Euroopassa oli epätavallisen aikaisia kovia helleaaltoja: 40 astetta saavutettiin Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Kreikassa ja Bosnia ja Hertsegovinassa. Saksassakin oli yli 39 astetta, Anna Latvala kertoo.

    Alustavien tietojen mukaan Espanjassa Andújarissa oli jopa 44,2 astetta 17. kesäkuuta.

    Lue seuraavaksi: Suomen sää heinäkuussa tilastojen mukaan

    Karita Kontula-Sokka
    toimittaja

    Päivitetty 1.7.2022 klo 15.22

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Viimeksi katsomasi paikat