Itämerellä erikoinen tilanne päällä: "Talvi pysyy loitolla tai kerralla rysähtää puoli metriä lunta"

Menneen kesän ennätykselliset helteet ovat näin joulukuun harmailla enää vain kaukainen muisto, mutta Itämeren muisti on pidempi. Merialueemme muistuttaa meitä kuluneen kesän helteistä ja syyslämmöstä päivittäin. Meriveden lämpötila on yhä Pohjois-Itämerellä paikoin lähellä 10 astetta, ja laajalti pintavesi on joulukuun alussa 1–3 astetta keskiarvon yläpuolella. Nykyisessä länsi- ja lounaisvirtausvoittoisessa säätyypissä lämmin meri pitää talven loitolla, mutta jos ilmavirtauksen suunta muuttuu, lämpimän meren vaikutus voi kääntyä aivan päinvastaiseksi.

Keskustelu valkean joulun kohtalosta käy kuumana. Talven ystävät eivät ehkä halua seuraavaa tietoa, mutta vetäkää ensin syvään henkeä ennen kuin luette.

Sään kuukausiennusteen mukaan lauha sääasetelma pitää pintansa koko joulukuun ajan, eikä edellisessä blogissa väläytettyä tilapäistä kylmää korkeapainetta enää ennusteissa näy. Toivonpilkahdukset kylmemmästä talvisäästä ovat kaikonneet.

Numeeriset sääennusteet, esimerkiksi eurooppalainen ECMWF ja amerikkalainen GFS, ovat harmillisen yksimielisiä joulukuun jatkosta: pääosin lauhaa ja vain yksittäisiä kylmempiä päiviä, jolloin lumentulo on mahdollista etelässä saakka. Se onkin sitten ihan tuurista kiinni, osuuko tällainen päivä joulun alle vai ei.

Oletus on, että lumi ei kauaa etelässä maassa pysy ja ajoittain se sulaa pois myös maan keskiosasta. Suuressa osassa Pohjois-Suomea joulu on kuitenkin jo tilastojenkin valossa takuuvarmasti valkea, jos ei Pohjois-Pohjanmaan rannikkoa ja Meri-Lappia lasketa mukaan. Todennäköisesti näin käy tänäkin vuonna, mutta eteläisen Suomen kohtalo näyttää päivä päivältä huonommalta – ellei sitten tapahdu viime hetken käännettä.

Kerron kohta tarkemmin, miten Itämeren varastoima lämpö heijastuu säähämme talvella.

Itämeri merilämpöaallon kourissa

Palataan hetkeksi muistelemaan viime kesää. Koimme heinä–elokuussa ennätyksellisen pitkän yli 30 asteen helteiden putken, jonka aikana vuorokauden ylin lämpötila kohosi jossain päin maata 22 vuorokauden ajan 30 asteen yläpuolelle (12.7.–2.8.2025 ajanjaksolla).

Pitkäkestoisen hellekorkeapaineen jämähtäminen Pohjois-Eurooppaan lämmitti vesistöjä ennen näkemättömällä tavalla. Esimerkiksi Iso-Britannian ja Tanskan välinen Pohjanmeri sai kesäkuukausien korkeimman keskilämpötilansa, 15,7 astetta, sitten havaintohistoriansa (v. 1969) alusta lähtien.

Itämerelläkin rikottiin ennätyksiä. Kesän ensimmäinen merilämpöaalto koettiin heinäkuun helteiden yhteydessä, kun pintalämpötila kohosi "hellelukemiin" Perämerellä saakka. Paikallisella aaltopoijulla mitattiin 22. heinäkuuta 25,5 asteen pintalämpötila, joka on Perämeren poijun korkein lämpötila sen 12-vuotisen historian aikana. Suomenlahden poijulla heinäkuun 25. päivänä mitattu 25,8 astetta oli puolestaan kyseisen poijun toisiksi korkein maksimilukema 20-vuotisen mittaushistorian aikana. Myös syyskuun lämpimien säiden aikana merilämpöaallon kriteeri täyttyi eri puolilla Itämerta.

Merilämpöaallolla tarkoitetaan pitkäkestoista tilannetta, jolloin pintaveden lämpötila on huomattavasti korkeampi kuin ajankohdan tyypillinen keskiarvo. Pintaveden lämpötilan pitää pysyä vähintään viiden vuorokauden ajan lämpimämpänä kuin 90 % kyseisen ajankohdan lämpötilahavainnoista. Merilämpöaallot luokitellaan lämpöaallon voimakkuuden perusteella neljään kategoriaan, joista ensimmäinen (1) on kohtalaisen voimakas, toinen (2) hyvin voimakas, kolmas (3) erittäin voimakas ja neljäs (4) äärimmäisen voimakas. 

Isoja poikkeamia edelleen

Suomeen osui marraskuussa talvisempi episodi, mutta se ei paljoa ehtinyt Itämeren lämpötilaa laskemaan. Selkämerellä mitattiin vielä samoihin aikoihin poikkeuksellisen korkeita pintalämpötiloja, jopa 9 astetta, kun keskiarvo olisi 6,5 astetta. Jääpeitetalvi kuitenkin pääsi alkamaan normaalissa aikataulussa Perämeren pohjukassa, missä oli havaintojen mukaan ohut jääpeite marraskuun puolivälissä.

Perämeren pohjukkaa lukuunottamatta Itämeri lainehtii näin joulukuun puolella täysin jäättömänä ja yhä 1–3 astetta ajankohdan keskiarvoa lämpimämpänä. Gotlannin altaassa pintavesi on yhä paikoin lähes 10-asteista.

Havainnot ovat virallisten aaltopoijujen automaattimittauksia.

Kun vertaa Itämeren tämänhetkistä lämpötilaa pitkän ajan keskiarvoon, ovat lukemat edelleen selvästi koholla. ECMWF:n mukaan suurimmat poikkeamat, noin 2–3 astetta, löytyvät Itämeren altaasta ja Selkämereltä. Suomenlahdellakin pintavesi on vielä paikoin yli kaksi astetta normaalia lämpimämpää.

Itämeri on siis ollut jo heinäkuusta lähtien lähes yhtä soittoa useita asteita keskivertoa lämpimämpi. Mistä tämä johtuu? 

Syypäänä on etelä- ja lounaisvirtausvoittoinen suursäätyyppi, jossa korkeapaineet ovat sijainneet maamme itäpuolella ja matalapaineet Pohjois-Atlantilla. Marraskuussa lämpimään säätyyppiin tuli muutaman viikon katko, mutta siitä huolimatta merivesi on Perämeren pohjukkaa lukuunottamatta pysynyt pitkän ajan tilastoja lämpimämpänä.

Vielä Itämerta suurempia poikkeamia meriveden lämpötilassa on tällä hetkellä Mustanmeren ja itäisen Välimeren havainnoissa, missä loppusyksy on ollut hyvin lämmin. 

Seuraukset: Talvi pysyy loitolla tai kerralla rysähtää puoli metriä lunta?

Itämeren varastoiman lämmön seuraukset voivat kantaa pitkälle talveen, mikäli merivesi pääsee lainehtimaan kauttaaltaan jäättömänä. Ehkä hieman kärjistäen voisi todeta, että erityisesti rannikoilla seurausten ääripäät voivat olla joko se, että talvea ei tule lainkaan tai että lunta rysähtää kerralla puoli metriä. 

Kaikki riippuu suursäätyypistä. Jos talvi on pääosin länsi- ja lounaisvirtausvoittoinen, tarkoittaa tämä, että ilmavirtaus pyyhkäisee lämpimän Itämeren yli ennen kuin se saapuu Suomeen. Tässä tapauksessa Itämeri jäähtyy talven edetessä hyvin hitaasti, jolloin lämpöä ja kosteutta siirtyy tehokkaasti myös Suomen rantakaistaleelle. Odotettavissa olisi sumuja, tihkusadetta, suojapäiviä ja vain satunnaisia kylmempiä ajanjaksoja. Kunnon talvesta voitaisiin puhua vain kaukana sisämaassa tai maan pohjoisosassa.

Toisinkin voi käydä. Jos länsivirtaukset vaihtuvatkin jossain vaiheessa hyisiksi itävirtauksiksi, voi lämmin meri edesauttaa erittäin sakeiden lumisateiden syntymistä esimerkiksi Suomenlahdella.

Lämpimän meren ja kylmien ilmavirtausten yhteisvaikutuksessa on saatu useiden kymmenien senttimetrien lumikertymiä. Ääritapaus on tammikuulta 2016, jolloin Satakunnan Merikarvialla pyrytti 73 cm lunta vuorokaudessa. Tämä on tiettävästi Suomen mittaushistorian suurin lumikertymä vuorokaudessa. Kuvitelkaapa, jos sama olisi käynyt ruuhkaisella pääkaupunkiseudulla...

Tuorein lämpimän meren aiheuttama sade-episodi koettiin marraskuussa, kun Kymenlaakson Virolahdella satoi vuorokaudessa 79 mm vettä. Tämä on uusi marraskuun vuorokausikohtainen sade-ennätys, jonka mahdollisti lämpimän meren yllä pitkään samasta suunnasta käynyt kylmä ilmavirtaus. Tällä kertaa sateet tulivat vetenä, mutta toisinkin olisi voinut käydä.

WMO: La Niña alkaa 55 %:n todennäköisyydellä

Hypätään Suomen merialueista kansainvälisille vesille. Kun meillä Itämeri lainehtii normaalia lämpöisempänä, on Tyynellä valtamerellä erilainen kehityssuunta.

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan olemme uuden La Niña -jakson partaalla. WMO ennusti 4. joulukuuta, että heikon La Niñan todennäköisyys on 55 % seuraavan kolmen kuukauden jakson aikana.

La Niña -ilmiö katsotaan alkaneeksi, kun pintaveden lämpötila laskee vähintään 0,5 astetta keskiarvon alapuolelle Tyynen valtameren keskisissä ja itäisissä osissa päiväntasaajan äärellä.

La Niñalla on merkittävä vaikutus säähän eri puolilla maapalloa pohjoisen pallonpuoliskon talven aikana. Se pitkittää monsuunisateita Kaakkois-Aasiassa, lisää arktisten kylmänpurkausten todennäköisyyttä Pohjois-Amerikassa ja tuo Etelä-Amerikan länsirannikolle kuivuutta. Kaiken kaikkiaan La Niña -ilmiöllä on ollut tapana laskea maapallon keskilämpötilaa tilapäisesti.

Lue seuraavaksi: Tuore vuodenaikaisennuste – tältä näyttää tammi–maaliskuun jakso!

Lähteet: Boote-magazin, NOOA, ECMWF, WMO

Markus Mäntykannas
meteorologi