Yllätyskäänne edessä? Kartta paljastaa, että saatoimme hätäillä syksystä liian aikaisin

Syksy-sana on ehtinyt kiriä jo monien huulille, vaikka elokuun puoliväli on vasta taittunut. Tämä on ymmärrettävää: ensin loppuivat helteet ja nyt myös 20 asteen lukemat. Elokuun loppupuoliskon ennusteissa on hallaa, yöpakkasia ja jopa räntää tuntureilla. Tästä huolimatta pidän puheita syksyn alkamisesta hätiköityinä. Ennusteissa on yhä merkkejä kesäsäiden paluusta viileän jakson jälkeen.
Tiistai saattoi olla viimeinen päivä hetkeen, kun 20 asteen raja Suomessa ylittyy. Edellisen kerran helleraja rikkoutui perjantaina 15. elokuuta, josta muodostui kuluvan kesän 33. hellepäivä. Tyypillisenä kesänä hellettä on 37 päivänä, joten tällä hetkellä olemme vielä tilastoja neljä päivää jäljessä.
Tilastollisesti päivälämpötila on vielä elokuun puolivälin jälkeen maan etelä- ja keskiosassa 20 asteen tuntumassa ja rannikoilla vielä paikoin sen yläpuolella. Elokuun viimeisinä päivinä myös etelä- ja lounaisrannikolla päivälämpötila luisuu alle 20 asteen. Maan pohjoisosassa päivälämpötila on tähän aikaan vuodesta keskimäärin 15–18 astetta, mutta kuun viimeisinä päivinä se laskee lähemmäs 15 astetta.
Kolea loppu elokuulle: hallaa, yöpakkasia, rankkoja kuurosateita
Ennusteen mukaan vuorokauden keskilämpötila jää kuluvalla viikolla koko maassa 1–3 astetta keskiarvoja matalammaksi. Sekä iltapäivät että yöt ovat keskivertoa viileämpiä. Päivälämpötila jää keskiviikosta alkaen valtaosassa maata 10 ja 17 asteen välille, Lapissa paikoin 10 asteen alapuolelle.
Yön alimmat lukemat voivat selkeinä ja heikkotuulisina hetkinä käväistä eteläistä Suomea myöden lähellä nollaa astetta, pohjoisempana yöpakkaset ovat mahdollisia ja Enontekiön tuntureilla on pieni mahdollisuus räntäsateille. Halla eli pakkanen maan pinnassa on mahdollista kautta maan.
Katso videolta, kuinka matalapaine pyörittää Suomeen viileää ilmaa ja sadekuuroja pohjoisesta:
Viileä säätyyppi saapuu meille pohjoisvirtausten myötä Jäämereltä. Viileään ilmaan liittyy myös paljon kosteutta, mikä näkyy meillä erityisesti iltapäivisin runsaina kuurosateina ja lisääntyvänä pilvisyytenä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Pilvisillä ja sateisilla alueilla meno voi viime viikkoihin nähden tuntua hyvinkin kolealta, sillä sateessa lämpötila tippuu lähemmäs 10 astetta. Erityisesti rannikkojen äärellä voi tulla voimakkaita kuurosateita ja ukkonenkin jyrähtelee, sillä kesän aikana lämpöä varastoineesta Itämerestä haihtuu nyt runsaasti kosteutta viileään ilmaan.
Katso 10 vuorokauden paikkakuntakohtainen sääennuste täältä!
Voiko jo puhua syksystä?
Ymmärrän kyllä, että nyt tekisi jo mieli puhua syksystä. Kesälämmön jälkeen elokuun loppupuolella iskevä tavanomaista viileämpi sää tuntuu jo eittämättä alkusyksyltä, mutta meteorologisten tilastojen valossa se ei sitä vielä ole.
Terminen syksy katsotaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pitkäkestoisesti ja mielellään pysyvästi alle 10 asteen. Jos viileä sää tuli nyt jäädäkseen, terminen syksy pääsisi todennäköisesti elokuun loppupuolella jo alkamaan Lapissa.
Viimeisen seitsemän vuorokauden lämpötilatilastot kuitenkin osoittavat, että 10 asteen raja on alitettu vasta muutamalla säähavaintoasemalla Lapin tuntureilla.
| Havaintoasema | Keskilämpötila (°C) |
|---|---|
| Enontekiö Kilpisjärvi Saana | 6,1 |
| Muonio Laukukero | 8,4 |
| Muonio Sammaltunturi | 9,8 |
| Kilpisjärvi | 10,2 |
| Inari Saariselkä Kaunispää | 10,5 |
Jos samaa tilannetta – 10 asteen alittumista edeltävän seitsemän vuorokauden ajalta – tarkastellaan viikon kuluttua, on mukana todennäköisesti jo selvästi isompi lista havaintoasemia maan pohjoisosasta. Mutta tämäkään ei vielä täysin takaa termisen syksyn alkamista, jos säätyyppi vaihtuukin myöhemmässä vaiheessa.
-0-hq3v3hw8.jpg)
Edessä yllätyskäänne?
Aikaisemmassa blogitekstissäni pohdin, onko kesä tältä vuodelta jo ohi ja tuleeko syksyinen sää jäädäkseen. Silloin amerikkalainen säämalli GFS oli vahvasti sitä mieltä, että sää lämpenisi kunnolla vielä elokuun viimeisellä viikolla ja säätyyppi muuttuisi kuivemmaksi. Eurooppalainen säämalli ECMWF puolestaan piti Suomen viileässä kuplassa koko elokuun lopun ajan.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tällä hetkellä ennuste on jokseenkin samanlainen, joskin nyt myös ECMWF:n sanoma on muuttunut vähän optistisemmaksi: syksy ei ole vielä saapumassa pysyvästi. Katsotaan tilannetta tarkemmin ennustekarttojen avulla.

Kuluva viikko on suurella todennäköisyydellä viileä ja epävakainen, mutta muutoksia suursäätyyppiin voi ennusteen mukaan tulla jo elokuun viimeisen viikon loppupuolella. Lännestä saapuva korkeapaineen alue saattaa kertaheitolla muuttaa säätyypin aurinkoisemmaksi. Korkeapaine näyttäisi lipuvan elokuun lopussa Suomen yli kohti itää, mikä kääntäisi ilmavirtauksen suunnan päälaelleen eli pohjoisesta etelään. Tämä voisi tuoda kesäiset, yli 20 asteen lämpötilat takaisin osaan maata.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla laaja matalapaineen alue asettuu ennusteen mukaan Britteinsaarille. Kyseessä ovat Pohjois-Atlantin yli lipuvan Erin-hurrikaanin jäänteet. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että syyskuun alussa Suomessa vallitsisivat lämpimät ilmavirtaukset etelän kantilta, ja kesäisen lämmön todennäköisyys kasvaa. 20 asteen ylitykset ovat mahdollisia. Hellettä ei ennusteessa kuitenkaan näy.

Kun tulkitsen kahden globaalin säämallin sanomaa elo–syyskuun vaihteesta, on minulla vielä suuri luotto siihen, ettei kesä ole ohi. Syksystä en suostu vielä puhumaan, koska tilastotkin sen sanovat, että suuressa osassa maata se alkaa vasta syyskuussa.
Pidetään toki mielessä, että ennusteen epävarmuus kasvaa syyskuuta lähestyessä merkittävästi, mutta kesän ystävillä on vielä toivoa.
Lue seuraavaksi: Pitkä ennuste julki: Tältä näyttää tuleva syksy – katso syys–marraskuun ennuste!
Päivitetty 21.8.2025 klo 23.12



