Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Päättäjäispäivänä poutaa, kesälämpö vyöryy Suomeen sunnuntaina…
Uutiset |

Päättäjäispäivänä poutaa, kesälämpö vyöryy Suomeen sunnuntaina – kauanko hellettä kestää?

Aurinkoinen toukokuun päivä 2019.
Sää lämpenee viikonloppuna. Kuva: Maarit Siitonen, Valkeala, 19.5.2019

Koulujen päättäjäispäivä lauantai on poutainen. Sää lämpenee voimakkaasti sunnuntaina, jolloin osassa maata voidaan mitata jo hellettä. Myös ensi viikolle on tulossa hellepäiviä.

Koululaiset ja opiskelijat näyttävät saavan tällä kertaa lämpimän alun kesälomalleen. Viikonloppuna ja alkuviikosta lämpimintä on maan länsiosassa sekä läntisessä Lapissa.

Perjantaina korkeapaine alkaa vahvistua Skandinaviassa ja Suomessa. Sää on poutaista, mutta iltapäivällä laajalti melko pilvistä. Lämpötilat ovat maan eteläosassa 15–20 astetta, pohjoisessa on enimmäkseen 10–15 astetta. Lappiin saapuu sateita lännestä, mutta sademäärät ovat jäämässä pieniksi. Osassa Lappia on edelleen runsaasti lunta. Pelätyt tulvahuiput ovat siellä lähestymässä.

Koulut päättyvät poutasäässä – sunnuntaina kesän ensimmäinen hellepäivä?

Koulut ja opinnot päätetään lauantaina koronatilanteen takia monin paikoin ilman isompia juhlallisuuksia. Lauantain ennusteissa ei näy sateita. Lämpötilat ovat päivällä maan etelä- ja keskiosan aurinkoisemmilla alueilla 18–22 astetta, pilvisemmillä alueilla 15–18 astetta. Lapissa ollaan 10–18 asteessa, korkeimmat lämpötilat ovat Meri-Lapissa sekä Tornionjokilaaksossa.

Ennuste lauantaille 30.5.2020.
Ennuste lauantaille 30.5.2020. Kuva: Foreca

– Suomessa vallitsee lauantaina pohjoisvirtaus. Tuuli voimistuu etenkin maan etelä- ja keskiosassa kohtalaiseksi ja paikoin puuskaiseksikin. Sää ei ole kuitenkaan kylmä, mutta iltapäivällä pilvisyys monin paikoin lisääntyy, jolloin lämpötilat jäävät alemmaksi, ennustaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sunnuntaina sää lämpenee niin, että vuoden ensimmäiset hellelukemat, eli vähintään 25,1 asteen lämpötilat, ovat mahdollisia. Sää on laajalti aurinkoista.

– Meri-Lapin sisämaassa, Tornionjokilaaksossa sekä läntisimmässä Suomessa lämpötilat ovat paikoitellen 25 asteen vaiheilla tai jopa sen yläpuolella. Muualla maassa aurinkoisilla alueilla on enimmäkseen 20–23 astetta, pilvisillä alueilla alle 20 astetta. Osassa Pohjois-Lappia jäädään alle 15 asteen.

Ennuste sunnuntaille 31.5.2020.
Ennuste sunnuntaille 31.5.2020. Kuva: Foreca

Lapissa ja itäisimmässä Suomessa on sunnuntaina runsaampaa pilvisyyttä ja paikallisesti tulee sateitakin, yleisimmin Itä-Lapissa.

Hellettä ensi viikollakin osassa maata

Tämä hetken ennusteen mukaan lämpö jatkuu ensi viikon alussa. Maanantai on poutainen ja laajalti lämmin päivä.

– Lämpötila on Lounais-Suomesta aina Keski-Lappiin asti aurinkoisilla alueilla 22–26 astetta, pilvisillä alueilla ja Pohjois-Lapissa jäädään enimmäkseen 15–20 asteeseen, sanoo Anna Latvala.

Ennuste maanantaille 1.6.2020.
Ennuste maanantaille 1.6.2020. Kuva: Foreca

Tiistaina sää jatkuu lämpimänä, mutta kuurosateita tulee jo paikoin. Myös ukkonen voi jyrähdellä. Lämpötilat ovat suuressa osassa maata 20–25 astetta, mutta etenkin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pohjois-Lapissa monin paikoin alle 20 astetta.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan keskiviikosta eteenpäin Suomen säähän alkaa vaikuttaa laaja matalapaineen alue.

– Pitkin maata tulee ajoittaisia sateita, myös ukkoset ovat mahdollisia. Aurinkoisilla alueilla helle on kuitenkin edelleen paikoin mahdollista, mutta näillä näkymin lämpötila laskee hiljalleen alkuviikon jälkeen, toteaa Anna Latvala.

Lue seuraavaksi: Helle – mitä se on ja missä on eniten hellepäiviä?

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat