Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Myrskyisä aloitus viikkoon: “Voimakkain tuuli odotuttaa itseään” – katso tuuliennuste!
    Uutiset |

    Myrskyisä aloitus viikkoon: “Voimakkain tuuli odotuttaa itseään” – katso tuuliennuste!

    Syysmyrsky Ailan tuulta ja aallokkoa Lohtajalla.
    Tuuli nostattaa aallokkoa. Kuva: Matti Hietala, Lohtaja, arkistokuvaa

    Sää on vaihtunut helleputken jälkeen vaihtelevaksi. Vaihtelevan sään tarjontaan mahtuu alkuviikolla myös myrskymatala. Tuulituhot ovat mahdollisia voimakkaan tuulen alueilla.

    Viikonloppuna ylitse pyyhkäisseet sateet väistyvät maanantaiyöksi jo itään. Monin paikoin edessä on poutainen maanantaiyö, ja tuulikin hetkeksi heikkenee. 

    Muutoksen tuulet ovat kuitenkin jo ilmassa. Syvenevä matalapaineen keskus lähestyy viikon alussa lännestä ja uusien sateiden lisäksi tuuli on voimistumassa myrskyisäksi.

    Myrskyisä tuuli ja tuulenpuuskat pystyvät tyypillisesti katkomaan osia puista ja voimakkaimmat jopa kaatamaan niitä. Puun kaatuminen tai oksien irtoaminen itsessään voi jo suoraan aiheuttaa paikallisia vaurioita, mutta esimerkiksi sähköjohtojen päälle kaatuessaan vaikutukset voivat kantautua laajemmalle alueelle.

    Lue lisää: Tuulituhot – missä nopeuksissa tuuli alkaa olla haitallinen ihmisille ja ympäristölle? 

    Voimistuva tuuli puhaltaa viikon käyntiin

    Maanantaina on vielä aamulla laajalti aurinkoista ja poutaistakin. Sää kuitenkin pilvistyy päivän mittaan etenkin pohjoisessa, missä myös satelee päivällä paikoin. Etelämpänä pilvisyys vaihtelee. Päivällä aurinkoisinta on etelän ja idän suunnalla.

    Päivän mittaan lännestä etelänpuoleiseksi kääntyvä tuuli on voimistumassa. Etenkin lounaisrannikolla ja -saaristossa sekä länsirannikolla Turun ja Vaasan välillä tuuli on jo paikoin navakkaa. Maan länsiosan rannikolla sekä vähitellen sisämaassa alkaa jo esiintyä kovia puuskia. 

    Voimakkain tuuli odotuttaa itseään kuitenkin myöhemmälle iltaan ja tulevaan yöhön.

    Lue myös: Tuulen voimakkuuden vaikutus säähän

    Myrskyisä yö odottaa lännessä – tiistaina tuuli voimistuu laajemmin

    Maanantai-illaksi matalapaine saapuu maan länsipuolelle, ja sadealue leviää länteen sekä pohjoiseen – yöllä sadetta ulottuu myös itään. Tuuli jatkaa voimistumistaan ja alkaa kääntyä lännenpuoleiseksi etelässä sekä maan keskivaiheilla lännestä alkaen.

    Selkämeren ja Merenkurkun rannikolle voimakkain tuuli on tämän hetken ennusteissa iskemässä jo maanantai-illan ja tiistaiyön aikana. 

    Lännen merialueilla keskituuli voimistuu todennäköisesti myrskyksi asti ja tuulen kääntyessä länteen, se voi mereltä päin käydessään tuoda myrskyä läntiselle rannikollekin – ainakin myrskypuuskia on odotettavissa, paikoin jopa yli 25 m/s.  Myrskypuuskien riski kohoaa yöksi myös lännen sisämaassa.

    Tiistaiaamua kohti voimakkaimpien tuulien ja myrskypuuskien sekä sateiden painopiste alkaa siirtyä lännestä vähitellen pohjoisemmaksi ja idemmäksi, kun matalapaineen keskus siirtyy maan pohjoisosan ylle. 

    Jos matalapaine pääsee syvenemään matkallaan Perämeren poikki, tiistain alkupuolella myrskytuulta ja yli 25 m/s myrskypuuskia esiintynee myös Perämerellä sekä paikoin sen rannikolla. Myrskypuuskien riski vaikuttaisi kohoavan myös tiistaipäiväksi Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä laajemmin maan keskivaiheilla. 

    Matalapaineen keskuksen odotetaan liikkuvan päivän aikana Lapin poikki koilliseen, ja täten Lapissa tuulen suunta sekä voimakkuus vaihtelevat. Keskuksen yli kulun aikaan tuuli pääsee paikallisesti tyyntymään mutta saattaa nopeasti jälkipuolella voimistua puuskissa jopa myrskyksi.

    Vaikka tiistain aikana voimakkaimpien tuulien alue painottuu pohjoiseen ja maan keskivaiheille, etelässäkin asti puuskat voivat päivällä voimistua vähintäänkin koviksi.

    Tiistai-illalla voimakkaat tuulet hellittävät etelästä alkaen jo laajalti ja keskiviikkona puhaltaa jo heikompi länsiluoteinen tuuli. 

    Lue seuraavaksi: Tuoreessa kuukausiennusteessa yksi U-käännös – tällainen on juhannusviikon ennuste nyt! 

    Jenna Salminen

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa