Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Helleaalto Afrikasta: 30 asteen raja rikki Euroopassa
Uutiset |

Helleaalto Afrikasta: 30 asteen raja rikki Euroopassa

Sää lämpenee Etelä-Euroopassa voimakkaasti kuluvalla viikolla. Loppuviikosta lämpötila voi kohota ensimmäistä kertaa tänä vuonna Euroopan mantereella yli 30 asteeseen.
Loppuviikolla eteläiseen Eurooppaan leviää Afrikasta helteisen lämmintä ilmaa. Arkistokuva: Pixabay

Loppuviikolla Euroopan säässä on voimakas kahtiajako. Samaan aikaan kun Pohjois-Euroopassa hytistään paikoin yli 20 asteen pakkasissa, voi lämpötila kivuta Välimeren läntisessä kolkassa yli 30 asteeseen. Edessä onkin kuluvan vuoden ensimmäinen merkittävä helleaalto osassa Eurooppaa.

Britteinsaarten länsipuolella oleva voimakas matalapaineen alue alkaa pumpata kuluvan viikon aikana hyvin lämmintä ilmaa kohti lounaista Eurooppaa. Vielä viime viikolla Espanjassa ja Portugalissa oli pakkasia ja jopa kylmempää kuin Suomessa, mutta tällä viikolla talvinen sää vaihtuu kertaheitolla hellesäähän. Kyseessä on tämän vuoden ensimmäinen merkittävä helleaalto Euroopan mantereella.

Lämpimän ilman tuulahdus yltää tulevana viikonloppuna osittain myös keskiseen Eurooppaan, missä odotetaan paikoin 20 asteen ylityksiä. Keskisen Euroopan pohjoisissa osissa kulkee voimakas suihkuvirtaus, joka erottaa eteläisen Euroopan helteisen ilman Pohjois-Euroopan hyytävästä talvisäästä.

Tulevana viikonloppuna Manner-Euroopan sisällä tullaan todennäköisesti mittaamaan yli 50 asteen lämpötilaeroja.

Lue myös: Kevään ja alkukesän pitkä ennuste julki! Tältä näyttää huhti–kesäkuun jakso – vaisu viesti Suomeen

Kuluvan vuoden ensimmäinen 30 asteen ylitys näyttää mahdolliselta eteläisessä Euroopassa tulevana viikonloppuna. Samaan aikaan Euroopan pohjoiskolkassa voi olla yli 50 astetta kylmempää.
Kuluvan vuoden ensimmäinen 30 asteen ylitys näyttää mahdolliselta eteläisessä Euroopassa tulevana viikonloppuna. Samaan aikaan Euroopan pohjoiskolkassa voi olla yli 50 astetta kylmempää.

30 astetta rikki loppuviikosta

Ensimmäinen 30 asteen ylitys voi tapahtua tänä vuonna Manner-Euroopan puolella hyvin varhaisessa vaiheessa jo maaliskuun alkupuoliskolla. Tämän vuoden toistaiseksi korkein lämpötila Euroopassa on 3. maaliskuuta Kyproksen Larnakassa mitattu 27,3 astetta. Tarkastelussa ei ole otettu huomioon Espanjalle kuuluvien Kanariansaarten lämpötiloja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Keskimäärin päivän ylin lämpötila nousee osassa eteläistä Eurooppaa 30 asteen vaiheille vasta kesäkuussa.

Tulevan lämpöaallon syynä ovat Britteinsaarten länsipuolella oleva voimakas matalapaine ja Kanariansaarten pohjoispuolelle muotoutuva korkeapaineen alue. Korkeapaineen etelä- ja länsipuolitse kiertyy loppuviikolla erittäin lämmintä ilmamassaa Pohjois-Afrikasta ja matalapaineen tuulet levittävät lämpöä kohti Manner-Eurooppaa.

Lämmin ilmamassa saavuttaa ensin Kanariansaaret, Portugalin ja Manner-Espanjan ja pyrkii viikonlopun aikana myös kohti keskistä ja itäistä Eurooppaa. Näyttää siltä, että suomalainen helleraja, 25 astetta, tulee ylittymään jossain päin Iberian niemimaata tiistaista eteenpäin päivittäin.

Viikonloppuna, lauantaina ja sunnuntaina, itäisessä Espanjassa ja Kanariansaarilla rikotaan todennäköisesti 30 asteen rajapyykki. Ylimmillään lämpötila voi paikallisen föhn-tuulen vaikutuksesta kivuta 32–33 asteeseen laaksoalueilla. Näin voi käydä esimerkiksi Espanjan Murciassa.

Iberian niemimaalla, Italiassa ja Kanariansaarilla suomalainen helleraja, 25 astetta, voi ylittyä loppuviikosta.
Euroopan lounaisosassa ja Kanariansaarilla on edessä aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden hyvin kuuma viikonloppu. Kuva: Markus Mäntykannas, Fuerteventura, Kanariansaaret

Pohjolassa yli 50 astetta kylmempää ja lumipyryjä

Euroopan sisäiset lämpötilaerot "räjähtävät käsiin" tulevana viikonloppuna.

Polaaripyörteen hajoamisen merkit tuntuvat pohjoisessa Euroopassa, mihin valahtaa tämän viikon aikana erittäin kylmää, jopa arktista ilmamassaa pohjoiselta napa-alueelta. Samaan aikaan eteläinen Eurooppa kokee ensimmäisen kunnon kesätuulahduksen.

Tulevana viikonloppuna Manner-Euroopan sisällä voidaankin havaita yli 50 asteen lämpötilaeroja. Samaan aikaan kun Välimeren läntisessä osassa hikoillaan paikoin yli 30 asteen helteessä, voidaan Skandinavian ja Fennoskandian pohjoisosassa mitata yli 20 asteen pakkasia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa puolestaan varaudutaan sakeaan lumentuloon: lunta voi tämän viikon kuluessa pyryttää paikoin lähemmäs puoli metriä. Ensimmäinen pyry koetaan tiistaina ja seuraava perjantaina. Laiva- ja lentoliikenteessä saattaa esiintyä myöhästymisiä.

Lue seuraavaksi: Karu signaali jämähtää Suomeen pariksi viikoksi – katso meteorologin kommentit maaliskuun kuukausiennusteesta!

Markus Mäntykannas
meteorologi

Päivitetty 7.3.2023 klo 08.52

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat