Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Lomalaisten vuoronvaihdon sää: Tarjolla "alkupaloja keväisemmästä säästä"
    Uutiset |

    Lomalaisten vuoronvaihdon sää: Tarjolla "alkupaloja keväisemmästä säästä"

    Aurinkoista talvisäätä.
    Ensimmäinen talvilomaviikko päättyy vaihtelevassa säässä. Ajoittain aurinko valaisee sekä lämmittää päiviä selkeältä taivaalta. Kuva: Maarit Siitonen, Vaajakoski, Jyväskylä, 17.2.2021

    Vuoro etelän ja maan keskiosan lomalaisten välillä vaihtuu vaihtelevassa säässä. Kireämmät pakkaset ovat jäämässä taka-alalle ja etelässä ollaan ajoin jo yöt plussan puolella.

    Keskiviikko on tuonut plusasteet ja jäätävät sateet takaisin etelän ja lännen suunnalle. Pohjoisessa ja vielä isossa osaa Itä-Suomea lämpötila on pakkasella ja liikkeellä on lumisadetta. Etelän ja lännen suojasään alueilla tulee myös vettä.

    Torstaiyöllä enimmät sateet väistyvät itään. Itä-Suomen eteläosassa sateen jälkipuolella on mahdollisuus paikoin jäätävään sateeseen. Lapin suunnalla liikkuu yhä lumikuuroja. Yöllä pakkasta on laajalti 0...10 astetta, itärajan selkeillä alueilla ollaan 15 pakkasasteen vaiheilla, mutta etelässä ja osin lännessä pysytään asteen tai muutaman plussalla.

    Torstaiksi tuuli asettuu lounaaseen ja on heikkoa. Perjantaina luoteistuuli alkaa voimistua.

    Lue myös: Tiistaina taivaalta on tullut sekä lunta että vettä – ja hiekkaa!

    Keväinen tuulahdus lämpöä lounaasta

    Lounaan ylle on saapunut lämmin ilmamassa ja sää on lauhtumaan päin sen levittäytyessä torstaiksi laajalti koko maan ylle. Torstaina ja perjantaina sää alkaakin jo tarjoilla alkupaloja keväisemmästä säästä – sekä lämpimämpiä päiviä että lauhempia öitä, mutta myös vähitellen aurinkoistuvaa säätä.

    Etelässä ja maan keskivaiheilla mutta osin myös pohjoisessa on odotettavissa plusasteita – paikoin etelässä ja lännessä jopa 5 asteen verran tai ylikin. Myös Pohjois-Suomen itäosassa lauhtuu ja päivisin on vähintäänkin pikkupakkasta tai paikoin ollaan nollan vaiheilla.

    Maan eteläpuoliskolla sää on torstaina vielä epävakaa: taivas on pilvinen ja paikka paikoin sataa vettä. Iltaa kohti sateet yleistyvät ja voimistuvat. Lapin yllä kulkee jokunen lumisadealue, mutta pilvisyys on vaihtelevaa. 

    Torstai-illan viiletessä maan keskivaiheilla tulee myös lunta ja räntää. Etelässä perjantaiyökin pysytään plussan puolella ja liikkeellä olevat sateet tulevat vetenä. Muuten pakkasta on yöllä pääosin 0...10 astetta, Lapissa paikallisesti hieman enemmän.

    Perjantaipäiväksi sateet väistyvät itään. Joitakin yksittäisiä sadekuuroja voi kehittyä siellä täällä, mutta monin paikoin päivä on kuitenkin poutainen. Lappiin voi päästä sadetta luoteesta.

    Sateiden lisäksi lämmin ilmamassa väistää itään. Pilvisyys vaihtelee kuitenkin koko maassa, mikä tarjoaa monin paikoin päivää lämmittävää auringonpaistetta. Myös Lapissa voidaan olla yhä plusasteilla osin aurinkoisen sään ja mahdollisen föhn-tuulen edesauttamana. Lauantaiyöksi lämpötila painuu laajalti pakkaselle.

    Lue myös: Musta jää liukastaa tiet samoin kuin kuura – kyseessä kuitenkin hieman eri asia

    Vanha Nurmeksentie ja liukas ajokeli.
    Loppuviikolla jäätävä sade voi luoda yhä liukkaan ajokelin, mutta jo pelkkä lämpötilan jojoilu voi saada tiet paikoin liukkaiksi. Vaikka sää lauhtuu jo osin plussan puolelle, tien pinnat ovat yhä kylmiä – suojasään rajalla tiet voivat olla pakkasella, vaikka ilma olisikin plusasteista. Kuva: Tommi Romppanen, Lehmo, 23.2.2021

    Viikonloppuna lomalaisten vuoro vaihtuu vaihtelevassa säässä

    Lauantaiaamulla puhaltaa yhä kohtalainen luoteistuuli, jonka mukana Suomeen virtaa vaihteeksi kylmempää ja kuivempaa ilmaa. Lauantai-illalla rintamallinen sateita lähestyy lännestä ja tuuli alkaa vaihdella luoteen ja lounaan välillä. Viikonvaihteen sateiden perässä Suomea lähestyy jälleen lämpimämpi ilmamassa lännestä.

    Vaihtelevista ilmamassoista huolimatta lännen ja todennäköisesti etelän suunnalla viikonlopun päivät jatkuvat lauhoina. Etenkin lauantaina aurinko ehtii isossa osassa maata paistaa ja lämmittää päivää selkeältä taivaalta. Etelässä ollaan 0…5 astetta plussan puolella ja pohjoisempana ollaan nollan vaiheilla tai pikkupakkasella.

    Lauantai-iltaa kohti pilvisyys alkaa jo runsastua lännestä päin, mutta sen edellä etelää myöten lämpötila ehtinee laajalti tipahtaa illalla pakkaselle. Maan itäpuoliskon yhä selkeillä alueilla pakkanen voi paikoin käydä lähempänä 15 astetta. Aivan lännessä lämpötila alkaa kohota yöllä plussalle sateen saavuttua.

    Lue myös: Uusi kuukausiennuste: Suomessa lähiviikkoina ajoittain jo keväisen lämmintä

    Sunnuntaina sateiden rintama kulkee Suomen yllä kohti itää samalla heiketen. Tämän yhteydessä pilvisyys on runsasta, mutta rintaman itä- ja länsipuolella ehtii myös näkyä aurinkoa. Sade tulee pääosin lumena, mutta lännessä voi jälkipuolella sataa vettä – lännessä on jälleen olemassa paikallinen jäätävän sateen mahdollisuus.

    Maan länsiosassa päivä lämpenee 0...5 plusasteeseen, ehkä paikoin ylikin, mutta idässä vaikuttaa yhä kylmä ilma ja päivälämpötila voi jäädä auringonpaisteesta huolimatta jonkin verran pakkasen puolelle. Myös Pohjois-Suomi jakautunee nollan puolin ja toisin. Plussalle saatetaan nousta Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ja osin Lapin alueella, mutta Kainuun suunnalla pysytään sunnuntaina mahdollisesti vielä jonkin verran pakkasen puolella.

    Jenna Salminen

    Päivitetty 25.2. klo 16.55

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa