Paikanna

    Kesäpäivänseisaus: Vuoden pisin päivä

    Aurinkokalenteri
    Kesäpäivänseisauksen aikana pohjoinen pallonpuolisko on kallistuneena aurinkoon päin ja eteläinen siitä poispäin.
    Kesäpäivänseisauksen aikana pohjoinen pallonpuolisko on kallistuneena aurinkoon päin ja eteläinen siitä poispäin. Kuva: Foreca

    Kesäpäivänseisauksen aikoihin vuorokauden valoisa aika on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään ja eteläisellä lyhimmillään. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella nautitaan yöttömästä yöstä eli aurinko ei laske lainkaan horisontin alapuolelle.

    Kesäpäivänseisaus sijoittuu aikavälille 20.–22. kesäkuuta. Tällöin aurinko paistaa kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä eli leveyspiirillä 23,4 astetta pohjoista leveyttä. Kesäpäivänseisauksena auringon korkeuskulma on Helsingissä enimmillään 53,5 astetta.

    Kesäpäivänseisauksena pohjoinen pallonpuolisko on kallistuneena aurinkoon päin, kun taas eteläinen pallonpuolisko on kallistuneena siitä poispäin. Tästä aiheutuu se, että aurinko pysyy horisontin yläpuolella pohjoisen napapiirin pohjoispuolella yötä päivää. 

    Pohjoismaissa vuoden pisimmän päivän ympärille osuu "keskikesän juhla" – Suomessa juhlitaan juhannusta. Vaikka aurinko onkin korkeimmillaan keskikesän juhlinnan aikoihin, kesän lämpimin hetki sijoittuu tilastollisesti vasta kuukauden päähän. Ilmakehällä kestää aikansa lämmetä.

    Lue seuraavaksi:

    Päivitetty 17.6. klo 10.14

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa