Mainos latautuu…

Missä päin Suomea sataa eniten?

Sääennätykset Suomessa
Sadepilviä järven yllä
Sadepilviä Saimaan yllä. Kuva: Joanna Rinne, arkistokuva

Runsaan sateen edellytys on se, että ilmassa on paljon vesihöyryä, mikä puolestaan vaatii riittävästi lämpöä. 

Suomen sisämaassa sataa eniten kesäkuukausina ja rannikoilla sademäärät ovat suurimmillaan vasta kesän taittuessa syksyksi. Sateisimmat alueet löytyvät maan etelä- ja lounaisosan sisämaasta.

Sateisimmat alueet etelän sisämaassa, myös Itä-Suomessa sataa keskiarvoa enemmän

Suomessa sateisimpia alueita ovat Salpausselän eteläpuoli ja Pohjois-Karjalan vaara-alueet. Näillä alueilla sataa keskimäärin yli 700 mm vuodessa, muualla Suomessa keskimääräinen vuosittainen sademäärä on laajalti 500–600 mm. Salpausselän eteläpuolisen alueen sateisuutta selittää Itämeri, joka voimistaa sateita etenkin loppukesällä, syksyllä ja alkutalvesta. Valtaosa Salpausselän eteläpuolen sateista tuleekin elo-joulukuussa. Lännestä ja lounaasta tulevat sateet voimistuvat hieman myös kohdatessaan kohoavan maaston ja Salpausselän rinteet. 

Itä-Suomen vaara-alueen sateita selittävät itse vaarat ja pinnanmuodot, jotka voimistavat sateita paikallisesti. Alueella on myös monien vesistöjen takia paljon kosteutta, joka ruokkii sateita etenkin kesäisin. Itä-Suomen vaara-alueen sateista valtaosa tuleekin juuri kesäkuukausina sade- ja ukkoskuurojen yhteydessä.

Suomen kuivimmilla alueilla sataa alle 500 mm vuodessa

Vähiten Suomessa sataa Pohjanmaan rannikkoseudulla ja Pohjois-Lapissa, keskimäärin alle 500 mm vuodessa. Pohjanmaan rannikkoalueen vähäisempiä sateita selittää länsituulten kuivattava vaikutus ja kylmä meri. Suomeen sadealueet tulevat usein lännestä, jolloin osa sateista jää jo Norjan vuoristoon, eikä välissä oleva kylmä meri ole hyvä kasvualusta sateille. Usein sateet heräävätkin uudelleen henkiin vasta Suomen mantereen puolella, kauempana rantaviivasta. Pohjoisen Lapin sateita puolestaan vähentää viileys, jonka takia ilmassa on vähemmän kosteutta kuin etelämpänä.

Lue myös: Missä päin maapalloa sataa eniten?

Päivitetty 24.5.2021 klo 09.02

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa