Mainos latautuu…

Missä sataa eniten maapallolla?

Sääennätykset maailmalla
Sadepilviä järven yllä
Sadepilviä Saimaan yllä. Kuva: Joanna Rinne, arkistokuva

Suurien sadekertymien edellytyksenä on, että ilma on tarpeeksi lämmintä, jolloin siihen mahtuu runsaasti vesihöyryä.

Tällaiset olosuhteet löytyvät erityisesti päiväntasaajan tuntumasta eli maapallolla eniten sataakin tropiikissa. 

Lämpimät meret ja vuoristot kasvattavat sademääriä

Tropiikissa suurimmat vuotuiset sademäärät ovat jopa yli 5000 mm. Tämä tarkoittaa, että yhden neliömetrin pinta-alalle vettä tulisi yli 5000 litraa eli viiden metrin korkuinen kerros. Tropiikin vuotuinen sadekertymä on jopa kymmenkertainen Suomeen nähden. Tropiikin runsaita sateita selittävät ympärivuotinen kosteus ja lämpö. Suuria sademääriä nähdään myös paikoissa, missä lähekkäin ovat lämmin meri ja vuoristo. Tällaisia ovat esimerkiksi Yhdysvaltojen, Kanadan sekä Norjan länsirannikot ja Alppien ympäristö.

Kunkin alueen sademääriin vaikuttavat muun muassa pinnanmuodot, meren läheisyys sekä alustan lämpimyys tai kylmyys. Lämpimän maa-alueen tai meren yllä haihdunta on suurempaa ja pilviä ja sateita pääsee syntymään herkemmin. Lisäksi sateisuuteen vaikuttavat laajemman mittakaavan virtaukset ilmakehässä.

Pysyvien korkeapaineen alueiden lisäksi maapallolla on myös useita matalapainevyöhykkeitä, missä sateita syntyy säännöllisesti. Matalapaineita syntyy erityisesti keskileveysasteiden lämpimien merien yllä, kuten Golf-virran ympäristössä Yhdysvaltojen itärannikolla ja sieltä vyöhyke yltää Islannin kautta aina Norjanmerelle asti. Tällainen vyöhyke on myös Japanin edustalla sekä Alaskan eteläpuolella.

Missä on puolestaan kuivinta?

Kuivimpia paikkoja maapallolla ovat aavikkoalueet, kuten Sahara sekä Lähi-idän ja Keski-Aasian alueet. Kuivassa aavikkoympäristössä ei ole juurikaan vettä, joten haihdunta on vähäistä eli pilviä ja sateita ei pääse syntymään. Tällaisille alueille voi muotoutua pysyviä korkeapaineen alueita.

Kuivuus ruokkii itse itseään eli mitä kuivemmaksi maaperä käy, sitä kuivemmaksi ilmakehä ympäristössä muuttuu. Aavikoiden lisäksi kuivaa on myös hyvin kylmillä alueilla, kuten eteläisellä ja pohjoisella napa-alueella. Näillä alueilla on niin kylmää, että kosteutta ei juurikaan ole: mitä kylmempää on, sitä vähemmän ilmassa on kosteutta. Tämä myötä sademäärät ovat hyvin niukat eteläisen ja pohjoisen napa-alueen ympäristössä.

Päivitetty 19.5.2020 klo 11.13

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa