Mainos latautuu…

Tuulen suunnan vaikutus säähän

Tuulet
Talvipakkanen Porin edustalla vuonna 2017.
Kireitä pakkasia esiintyy yleensä pohjoistuulen tuomassa arktisessa ilmamassassa. Kuva: Markus Mäntykannas, arkistokuva

Tuuli tuo meille eri ilmansuunnista hyvin erilaista säätä. Talviset pakkassäät liittyvät usein pohjoisesta saapuvaan arktiseen ilmamassaan, toisaalta kesän helleukkoset eteläiseen ilmavirtaukseen.

Suomi sijaitsee ilmastollisesti Venäjän mantereisen ja Atlantin merellisemmän ilmaston välissä. Eri ilmansuunnista puhaltava tuuli voi tuoda hyvinkin erilaista ilmamassaa meille, siten tuulen suuntiin liittyy toistuvasti havaittavia sääilmiöitä.

Nämä erityispiirteet tulevat ilmi etenkin, kun tuuli käy väli-ilmansuunnista: lounaasta, kaakosta, koillisesta ja luoteesta. Pääilmansuunnista puhaltavalla tuulella ilmiöt eivät ole aivan niin selviä, esimerkiksi länsituulella meille voi virrata tyypillisesti lounaisvirtaukseen liittyvää lauhaa ilmaa tai kylmää luoteisvirtaukseen liittyvää ilmaa. Lisäksi sääilmiöt vaihtelevat sen mukaan, onko kesä tai talvi.

Lue myös: Näin ilmoitetaan tuulen suunta

Lounaistuuli Suomessa

Lounaistuuli tuo Suomeen merellistä ilmamassaa, joka on peräisin Atlantilta. Kesällä se tuo tullessaan meille epävakaista ja viileähköä ilmaa. Toisaalta myös useimmat matalapaineet ja sadealueet saapuvat Suomeen lounaistuulen mukana.

Talvella Atlantilta puolestaan puhaltaa lauhaa ja kosteaa ilmaa. Talvisin sää on lounaistuulella usein sumuista, tihkusateista tai muuten harmaata. Atlantin kosteus ei kuitenkaan pääse yhtä helposti Lappiin.

Sumua tien päällä.
Talvisin ja syksyisin lauhoihin lounaistuuliin voi liittyä sumuja. Kuva: Markus Mäntykannas

Luoteistuuli Suomessa

Luoteistuuli tuo meille tyypillisesti kylmää polaari-ilmaa. Ilma kuivuu virratessaan Skandien yli, ja luoteistuulelle tyypillistä on kylmenevä ja selkenevä sää. Joskus luoteistuulessa syntyy kuitenkin sadekuuroja, kun matalapaine vaikuttaa vielä säähän. Luoteistuulessa on keväisin ja kesäisin hyvin puuskaista. Tämä johtuu siitä, että ilmakehässä syntyy herkästi pystyliikkeitä, jotka saavat aikaan puuskia.

Luoteistuulen puhaltaessa voimakkaasti suoraan Skandien poikki syntyy ns. föhn-ilmiö, joka näkyy meillä kuivana ja lämpimänä säänä etenkin Pohjanmaalta Lappiin ulottuvalla alueella. Voimakas föhn-ilmiö vaatii voimakkaan tuulen tarkalleen oikeasta suunnasta, länsi- tai pohjoistuulella föhn-ilmiötä ei meillä juurikaan havaita.

Koillistuuli Suomessa

Koillistuulella on tapana tuoda Suomeen kylmää ilmaa Kuolan niemimaalta, jolloin mukana tulee joskus myös kosteutta Vienanmereltä. Kylmä ilma jää usein melko matalaan kerrokseen lähelle maanpintaa. Jos koillisvirtauksessa on riittävästi kosteutta, tämän kylmän ilmakerroksen yläreunalle muodostuu helposti pilvilauttoja.

Koillistuulen mukana Suomen päällä oleva matalapaine usein väistyy. Ellei Mustaltamereltä ole saapumassa uusi matalapaine, voi koillistuuli aiheuttaa pitkiä poutajaksoja – toisaalta myös pilvilauttoja. Selkeässä säässä koillistuulella on useimmiten kylmää, ja kaikkein kylmintä talvisin on tuulen kääntyessä itätuuleksi, jolloin mantereista ilmaa saapuu jopa Siperiasta asti.

Kylmä pakkassää.
Kylmä pakkassää. Kuva: Maarit Siitonen, Laukaa, 14.1.2021

Kaakkoistuuli Suomessa

Kaakkoistuulen vallitessa tuuli puhaltaa Venäjän ja Mustanmeren suunnalta tuoden Suomeen mantereista ilmamassaa. Kesällä kaakkoistuuli tuo mukanaan usein helteitä, mutta myös kosteampaa ilmamassaa ja ukkosia. Talvella kaakkoistuuli tarkoittaa useimmiten kylmää ja kuivaa säätä. 

Kaakkoistuuli voi enteillä myös sateen ja matalapaineen saapumista. Kaakosta saapuvat matalapaineet ovat usein arvaamattomia ja hidasliikkeitä, kesällä tiedossa voi siis olla pitkä sadejakso.

Talvisin kosteassa kaakkoisvirtauksessa esiintyy usein jäätävää sadetta tai tihkua. Mikäli matalapaine ei jaksa Suomeen asti, niin pitkäaikaiset poutajaksot ovat mahdollisia. Tällöin voi olla myös selkeää ja siten kylmenevää säätä.

Lue seuraavaksi: Tuulen voimakkuuden vaikutus säähän

Päivitetty 5.2.2021 klo 12.41

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa